keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Matt. 19: 27-30
, Seuraajan palkka

Matt. 19: 27-30


Pietari sanoi Jeesukselle: "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?"
Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."
Saarna

Rukoilemme: Avaa meidän suumme puhumaan Sinun totuuttasi, korvamme
kuulemaan se ja auta sydämmemme se säilyttämään, sielujen, niin meidän kuin lähimmäisemme, pelastumiseksi.
Amen.

Jeesus on jälleen liikkeellä opetuslastensa kanssa.
Kristus on matkalla kohti Jerusalemia, kohti ylistystä, kohti juonitteluja,
kohti petosta, kohti tuomiota, kohti kuolemaa ja viimein,
kohti ylösnousemusta ja Isän taivasta.

Jeesus on juuri vähän aikaa sitten keskustellut rikkaan miehen kanssa, joka tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Käskyjen pitämisen lisäksi Jeesus neuvoo: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Tämän kuultuaan mies lähti murheellisena pois. Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Tämän jälkeen Pietari astuu esiin ja kysyy kysymyksen, joka varmaan oli useammankin opetuslapsen mielessä: "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?"

Lähdettyään seuraamaan Vapahtajaa apostolit olivat todellakin luopuneet suurinpiirtein kaikesta: perheidensä, sukulaistensa ja ystäviensä läsnäolosta, kodeistaan, ammateistaan, kotikylistään ja ehkä myös maineistaan. Eihän Jeesus ollut varsinkaan papiston ja lainopettajien keskuudessa kovin korkeassa kurssissa.

Pietarin kysymykseen on kuitenkin haudattu, pakanallinen ja omavanhurskas tekemisen ajattelumalli: mitä enemmän minä teen Jumalan hyväksi, sitä suurempi aarre minua odottaa taivaassa. Mitä enemmän luovun minulle kuuluvasta, sitä enemmän Jumala on minulle velkaa. Onko tuttu ajatusleikki?

Mutta Jeesus ei puutu tähän suoraan, vaan jatkaa: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden  seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.

Millä sanoilla Jeesus aloittaa? Onko se jos? Onko se ehkä? Ei. Se on totisesti ja kun. Tästä näemme miten vahva onkaan se luotto, joka Kaikkivaltiaan Pojalla on Taivaan Isää kohtaan. Vaikka Kristus tietää, mikä hänen askeleidensa päämäärä Jerusalemissa on, on Hän silti luottavainen Isänsä lupaukseen. Lupaukseen nostaa Hänet kuolemasta maailmankaikkeuden korkeimmalle valtaistuimelle ja luoda uusi maailma Hänen omilleen. Uuden paratiisimaisen maailman lisäksi Jeesus lupaa kahdelletoista yksinkertaiselle, mutta rakkaalle, galilealaiselle miehelle: te tulette hallitsemaan Israelin kahtatoista heimoa kahdeltatoista valtaistuimelta. Kuinka konkreettisesti Jeesus tulisi toteuttamaan apostolien kohdalla sanan: Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.

Mitähän lienee noussut Pietarin ja yhdentoista muun ajatuksiin? “No nyt päästiin asiaan!” vai kenties, oman pienuutensa muistaen: “Pietari, senkin hölösuu!”

Jeesus jatkaa: Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.

Ei ole tietenkään sinänsä mikään itsetarkoitus tai pyhittymisen keino, että kristityn tulee luopua perheestään ja omaisuudestaan ja lähteä “seuraamaan Jeesusta”. Onhan perhe ja omaisuus Jumalan suomia suuria lahjoja, joista saa kiittäen nauttia ja hoitaa. Onhan jokaisen kristityn ensimmäinen ja tärkein velvoite huolehtia lähimmäisistään.

Mutta todellakin, Jumalan Pyhä, Kristus, Daavidin Poika, Jumalan Poika, Messias, Herrain Herra, Ylösnoussut, Lunastaja ja monet muut Jeesuksen nimet, jotka viittaavat Hänen Pyhyyteensä, pelastustehtäväänsä ja maailman Herruuteen sekä ihmisen syntisyyteen, pienuuteen ja alamaisuuteen, tulisi jakamaan ihmiset kahteen leiriin. Noiden leirien välinen raja tulisi kulkemaan jopa perheenjäsenten välitse. Evankeliumi, niin iloinen asia kuin se onkin, jakaa ihmiset lopulta sen vastaan ottaviin, ja sen hylkääviin.

Ja miten onnettomasti saattaakaan tässä ajassa käydä, kun lähimmäisemme ei otakaan ilosanomaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta vastaan:

Matt 10. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät. 22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. 33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. 34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; 36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. 37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; 38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. 39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

Jeesus on tuonut sanan miekan, evankeliumin, maan päälle, ilosanoman hänen sovituskuolemastaan, mutta se, jolle se ei kelpaa, koituu kiroukseksi ja kuolemaksi. Mutta lupaus pysyy: jokainen, joka muusta luopuu ja elämänsä kadottaa Kristuksen nimen ja evankeliumin tähden, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.

Jumalan armo on kohtuuton. Kohtuuton sikäli, Hän antaa satakertaisesti takaisin, jos ei tässä elämässä, niin viimeistään tulevassa. Hän tahtoo maksaa kaiken takaisin kaiken sen, mikä jo alunperin, maailman luomisesta asti oli Hänen omaansa. Mutta kaikessa käsittämättömässä rakkaudessaan ja armossaan Hän tahtoo antaa kaiken sata kertaisesti takaisin. Aivan kuin tässä ei olisi meille syntisille jo ihmeteltävää, hän vielä haluaa antaa iankaikkisen autuuden ja elämän!

Tässä vaiheessa Jeesus oikaisee Pietarin harhaluulot. Ehkä tässä vaiheessa Pietari ja muut apostolit ymmärsivät, ettei Jumala ole kenellekään mitään velkaa, vaan antaa kaikille, niin hyville kuin pahoillekin, silkasta armosta. Sillä mikä se sellainen velka on, joka satakertaisesti maksetaan takaisin?

Jeesus vielä varoittaa ja lohduttaa: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." Tästä näemme, ettei Jumala katso henkilöön

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois.

"Koska tahdoin, että olisit täydellinen, niin menin ja annoin kaiken, mitä minulla on, ja annoin ne köyhille. Nyt sinulla on aarre taivaissa. Tule ja seuraa minua."

Luukas 12:35-40, Palveleva isäntä


Luukas 12:35-40
35 "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.
36 Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.
37 Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.
38 Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
39 "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa.
40 Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."

Saarna

“Tule Pyhä Herrani mun,
Sinä Aurinko viimeisen aamun,
Tule jo pyhäsi noutamaan,
meidät sorretut Perkeleen maan,
Älä pahuutta vihaltasi säästä,
äläkä omiasi armoistasi päästä,
Tule äkisti kuin lyönti sydämen,
Sinä, joka olet Alku ja Loppu,
Amen.”

Miten saarnata Herran paluusta? on ollut kysymykseni jo monta viikkoa. Miten saarnata päivästä, jota järkeni ei käsitä, mielikuvitukseni ei kata ja josta en keksi yhtään rakentavaa vitsiä. Entä miten saarnata Herran odottamisesta, kun tuskin itsestäni mitenkään paistaa valvominen, Herran lupausten varmaksi uskominen tai Pyhän Herran pelko. Tuskin kuljen alati totuuden vyöhön vyötettynä hyvissä töissä ahkeroiden, tuskin uskoni lamppu palaa aina sinisellä liekillä. Tuskin se toinenkaan lamppuni. En osaa hirveän tarkkaan lukea ajan merkkejä, enhän seuraa edes säätiedotuksia. Sama se mikä sää, ei mulla edes ole montaa paria kenkiä tai takkia, jolla kehtaisin liikkua julkisesti.

Tällainen ihmisen epävarmuus pilkottaa läpi monessa asiassa, Jumalaa se melkein jo häikäisee. Ehkä sinäkin olet monessa epävarma. Ehkä sinäkin olet heikko ja ailahtelevainen elämäsi odotuksissa, Herran paluun odottamisesta puhumattakaan.

Niin, mitä sinä muuten odotat elämältäsi? Mitä kaikkea sinä odotat hyvältä Jumalaltasi? Odotatko Herralta kenties hyvää koulutusta, rakasta puolisoa, reippaita lapsia, kotoisaa asuntoa, mielekästä työtä, luotettavia ystäviä, jatkuvaa terveyttä, taloudellista huolettomuutta, pitkää ikää, rauhanaikaa ja kaikenlaista onnea ja iloa? Minä ainakin odotan. Odotan myös kaikenlaista menetystä, surua, yksinäisyyttä, lohduttomuutta, lankeemuksia, painia vuorotellen Jumalan ja Perkeleen kanssa.

Kuitenkin näiden kahden eri ryhmään kuuluvien odotusten välillä on erikoinen jännite, sillä ne eroavat toisistaan luonteeltaan. Voisin väittää, että ensimmäisiä ns. kivoja odotuksia toivon hartaasti, mutten voi olla varma suodaanko niitä minulle. Jälkimmäisiä ns. synkkiä odotuksia tiedän tulevan, mutta en odota ja laske päiviä niihin. Mutta ne tulevat lähes varmasti.

Kaikki odotukset, hyvät ja huonot, eivät kuitenkaan vedä vertoja Herran paluun odottamiselle. Herran päivään odottamiseen kuuluu nimittäin nämä molemmat hyvät puolet.  Meitä kehotetaan odotamaan sitä hartaasti ja tiedämme sen tulevan varmasti, kuten vertauksen palvelijat tiesivät.

Emmehän ole vain kuvainnollisesti vaan ihan todellisesti aivan samassa asemassa kuin vertauksen palvelijat. Onhan meille jätetty kirkko taloksi ja meidät sen hoitajaksi, onhan isäntämme lähtenyt taivaallisiin juhliin, mutta aikoo lähteä kesken kaiken meitä palvelijoitaan hakemaan ja palvelemaan.

Hän tulee hetkenä, jona emme osaa laskea, aavistaa tai edes arvata. Hän on tullut tähän maailmaan jo kahdesti, ensin lapsena, sitten ylösnousemuksessa, ja aikoo vielä sen vaivan meidän puolestamme nähdä, että astuu vielä kerran tähän saastan, haureuden, murhan ja väkivallan valtakuntaan meitä, Hänen omiansa noutamaan. Hän tulee tuomitsemaan kaiken jumalattomuuden, Perkeleestä alkaen. Meidän ei tarvitse kurotella taivaaseen tai rakentaa tähtiporttia tuonpuoleisuuteen. Tähtientekijä tulee, ja Hän tulee sellaisella sisääntulolla ja sellaisen kirkkauden ja valtasuuruuden saattelemana, etten uskalla edes ajattella.

Vaikka Jeesus puhuu paluustaan vertauksessa lempeästi, niin ainakin omasta puolestani täytyy tunnustaa, että Herran päivä kuulostaa todella pelottavalle. Niin, mikä voisikaan olla pelottavampaa kuin se, että Kaikkeuden Tuomari todella tulee ja että Hän tulee äkkiarvaamatta. Pasuunat soi, tuhannen auringon valo halkaisee taivaan, ja Yksi saa maailman herpaamattoman huomion. Hän tulee, eikä Hän juuri kysele keneltäkään sopiiko se ja koska sopii. Ei Herra perusta meidän aikatauluistamme, ei kysele maailmalta tai Perkeleeltä onko nämä saaneet jo kyllin. Nämä pakenevat häntä kauhusta, jos järkytykseltään kykenevät. Mutta pakoon ne eivät pääse. Se, jonka piti olla vuosituhansien valhe, paljastuukin ainoaksi Totuudeksi ja Tuomariksi yksinoikeudella.

Niin, hirmuista on langeta elävän Jumalan Pojan käsiin.

Hirmuista se on myös meille, jos emme valvo ja jos alamme suosia syntiä elämässämme, annamme meihin valellun uskon kuivua pois, alamme Herran viipyessä kyllääntymään hyvän odottamiseen ja tartumme siihen mitä maailman ihanuudet tarjoavat, jos annamme sielumme vihollisen näyttää, mitä kaikkea hänellä on tarjottavanaan. Ja kauhistuttavinta on, jos ajattelemme olevamme niin liukkaita, ettei tällaiset koukut millään tartu suomuihimme, tai jos kuvittelemme, ettei Käärme saa ujutettua koukkuun sellaista matoa, joka meihin vetoaisi. Jos tuolta vanhalta liukaskieliseltä luikertelijalta ei tarvittu montaa sanaa turmelemaan ja houkuttelemaan esivanhempamme, miten helppoja me heidän lapsina olemmekaan.

Niin. Miten kaikki onkaan niin helppoa meille, miten mäki viettääkin maailman karkeloihin. Tästä meillä lienee kaikilla hyvinkin omakohtaista kokemusta. Ja kuinka usein sitä onkaan pettynyt itseensä. Tässäkö minun uskonvahvuuteni sitten oli? Tällaisella kituisella kipinälläkö se minun uskoni sitten lepatti maailma tuulissa? Valheen takia riisuin totuuden vyön. Lyhyen ilon takia heitin kaiken roskana pois. Kun synti kietoo ja itse solmimme sen solmua, niin äkkiä valahtavat ne hurskauden vaatteet, joita viime sunnuntaina niin ylväästi kannoimme. Mikä palvelija minä olen Herraani odottamaan, kun odotan lähinnä, koska saan hyvän ja huonommankin tekosyyn langeta pois Hänen tahdostaan, pois Hänen paluunsa pelosta. Kai se Jeesus kerran tulee jos on tullakseen, mutta katsokaa miten paljon me ehdimme tanssia maailman kanssa Perkeleen soitellessa pilliään. Ei kuulu vielä Kristuksen pasuunat, ei hohda ne tulipätsien lailla pilvissä. Jeesus pitäköön karkelonsa jos on pitääkseen. Meillä on ollut runsaasti aikaa juosta synnistä syntiin, ja paljon on aikaa vieläkin! Vielä ehdin maistaa tuota syntiä, ja vähän tuotakin. Vielä voin sortaa lähimpiäni, vielä polkea muukalaista, vielä kuunnella Perkeleen suloista sihinää. Vielä ehdin väistellä kymmenen käskyn kymmenen nuolta. Vielä vähän aikaa, sitten teen parannusta, parempi pyytää sitten kaikkea ajallaan kerralla anteeksi.

Ja nyt kun oikein ajattelen, mitä se Jumala on minulle edes antanut? Montako rukousta kuullut? Helppohan se on siellä iankaikkuuden ihanuudesta kehoittaa minua odottamaan kärsivälliseti. Miksi odottaisin, kun maailmastaa saa kaiken heti? Sytytellään sitten hätäpäissämme uskomme lamppuja ja etsitään totuuden vyötä kun heräämme viimeiseen päiväämme.

Miten masentavia palvelijoita me niin helposti olemme. Pidämme isäntäämme pilkkana ja sorramme kanssapalvelijoitamme.

Mutta miten sitten valvoa? Pitäisikö sitä vetäytyä luostariin tai paeta tuntureille maailmaa pakoon? Pitäisikö puhua vain kun puhutellaan, pitäisikö kieltäytyä hyvästä seurasta ja ruoasta, pitäisikö hommata sellaiset silmälasit, jotka suodattavat kaikki värit tästä Jumalan maailmasta? Pitäisikö tukahduttaa kaikki nauru ja kaikki kiukku? Pitäisikö olla antamatta itselleen mitään anteeksi? Pitäisikö vilkuilla hätäpäissä koko ajan olkapäidensä yli ja säikähtää jokaista risunrasahdusta “Joko nyt se Herra tuli?”

Ei pidä eikä saa.

Kuule nyt mitä sinun syntiesi ja sinun omien pyrkimystesi haudan päällä seisova Lunastajasi sinulle sanoo: “Totisesti minä sanon sinulle: Minä vyöttäydyn, kutsun sinut pöytääni ja jään itse palvelemaan sinua. Minä olen sinun Isäntäsi ja sinä olet minun palvelijani. Tiedän kyllä mistä tulet, missä olet rämpinyt ja miten olet minut monesti kieltänyt. Tiedän syntiesi taakan, tiedän murheesi määrän, tiedän kyyneltesi luvun. Tiedän, miten olet valvomisen sijaan usein nukkunut, miten olet kääntänyt kylkeä minun käskyilleni.

Mutta tiedätkö sinä, että vaikka sinä et ole palvellut minua arvoni mukaan, minä palvelen sinua antaen sinulle perillisen ja kuninkaallisen arvon. Sinä et ole juuri odottanut minua, et ajatellut elämäsi lyhyyttä tai Herrasi äkillistä saapumista. Minä taas palajan halusta nähdä sinut, olethan minun lapseni. Minä halajamalla halajan odotan sinua luokseni, olethan minun ystäväni. Et näe minua saati useinkaan ymmärrä tahtoani tai tahdo noudattaa sitä. Mutta ole huoleti. Minä näen sinut alati ja tiedän tahtoni, joka on hyvä sinua kohtaan. Minun tahtoni on kerran saapua hakemaan sinut luokseni. Kuulitko, minä tulen sinun luoksesi niin että saat katsella kasvojani ja itkeä ilosta minua vasten. Minä nostan sinut haudastasi ja tästä maailmasta uuteen maailmaan, jossa hautausmaata ei ole muille kuin kuolemalle.

Tätä kuolemattomuutta saat sinä rakkaani tänään maistaa ehtoollisellani. Siellä minä annan sinun lamppuusi uutta öljyä ja kirkkaan liekin. Minä vyötän sinut kunnialla ja totuudella. Siellä minä palvelen sinua. Älä huoli, et ymmärrä kaikkea hyvää mitä teen sinulle, eikä sinun tarvitsekaan.

Älä siis mieti pelolla ja vavistuksella minun tuomioni päivää, niinkuin saastaiset henget pelkäävät ja vapisevat. En pidä sinua pilkkanani. Jos palvelen sinua tänään ehtoollisellani, jolle tulet heikon uskosi kanssa, niin palvelen sinua myös viimeisenä päivänä, kunhan et heitä uskoasi roskana pois. Jos sinun uskosi uhkaa sammua, niin älä käänny epätoivossasi tai häpeissäsi pois minusta, vaan pakene turviini, sillä Minä olen ainoa, joka voi ja tahtoo sinua auttaa ja vahvistaa. Kuule rakas lapseni, ei ole sellaista päivää tälle maailmalle annettu, jolloin et olisi enää tervetullut takaisin armoihini tai tai jolloin olisin kyllästynyt sinuun. Pidä se usko minkä olen sinuun valellut ja pysy totuuden sanassa ja seuraa sen suoraa tietä.

Ja sinä päivänä, jota et tiedä etkä ymmärrä. kun tulen sinua noutamaan, teen sinusta itsestäsi kuin tulenliekin ja vyötän sinut kuninkaan vaatteisiin. Ja minä palvelen sinua iankaikkisesti ja eikä sinun tarvitse odottaa minua enää mistään, eikä epäillä rakkauttani. Minä ruokin sinua kasvojeni valolla, eikä se valo himmene koskaan.

Katso rakkaani, sinun Lunastajasi elää ja viimeisenä päivänä minä olen seisova sinun hautasi päällä, ojennan käteni ja murtaudun kuoleman maailmaasi ja nostan sinut sieltä ylös.

Sillä onhan sanottu näin:
Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy.
Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

Luuk. 17:11-19, Kymmenen spitaalista

Luuk 17:11-19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla.
12. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän
13. ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!"
14. Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat.
15. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen,
16. lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen.
17. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat?
18. Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?"
19. Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."


Saarna

Jeesus on jälleen liikkeellä opetuslastensa kanssa. Jeesus on matkalla kohti Jerusalemia, kohti ylistystä, kohti juonitteluja, kohti petosta, kohti tuomiota, kohti kuolemaa ja viimein, kohti taivasta.

Tällä matkallaan hän kohtaa kymmenen spitaalista. Spitaaliset liikkuvat tässä kertomuksessa yhdessä. Toivo terveen ihmisen kohtaamisesta oli tuona aikana olematon. Spitaali on vakava ihosairaus, joka tarttuu koskettamalla. (Tuona aikana se oli usein parantumaton, sillä hoitokeinoa ei ollut.) Spitaalisia syrjittiin yleisesti. Ei siis ihme, jos spitaaliset liikkuivat vain keskenään. Evankeliumiteksti korostaa yhden heistä olleen samarialaisen, joten muut saattoivat olla hyvinkin juutalaisia. Yhteinen sairaus siis yhdisti toisiaan muuten halveksivia ja karttavia juutalaisia ja samarialaisia.

Spitaalisten ainoa toivo on kohtaamansa Jeesus. He lienevät kuulleet Jeesuksen ihmetöistä, ja huutamalla Jeesuksen puoleen he tarttuvat ainoaan toivoon, mikä heille oli suotu. (Totellen Mooseksen lain käskyä sekä tottuneina ihmisten pelkoon ja halveksuntaan, he jäävät hetken matkan päähän Jeesuksesta.)

"Jeesus, opettaja, armahda meitä!" he huutavat. On kuin he anoisivat: ”Jeesus, vapauta meidät tästä kirouksesta, tästä kammottavasta sairaudesta, joka kahlitsee meidät ja vallitsee elämäämme. Jeesus, meillä ei ole mitään muuta toivoa kuin sinä. Sääli meitä, sillä muuten olemme toivottomia.”

Mitä Jeesus tekee? Meneekö hän spitaalisten luokse ja koskettaa heitä? Ei, hänen ei tarvitse. Hänellä on Jumalan Poikana valta parantaa Sanan voimalla. Jeesus vain kehottaa heitä menemään ja näyttäytymään papeille. Tämä ei ole välinpitämättömyyttä, vaan näin Herra itse oli Mooseksen laissa säätänyt spitaalista parantuneille. Jeesus ikään kuin kehottaa heitä: ”Menkää rauhassa näyttäytymään papeille, sillä te olette jo puhtaat.” Matkalla pappien luokse he huomaavat parantuneensa parantumattomasta ja tervehtyneet ilman näkyvää hoitoa. Miten suuri armo ja ihme olikaan näitä ihmisparkoja kohdannut!

Kuitenkin, vain yksi heistä, samarialainen, palasi kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Jeesuksen kysymys on retorinen mutta aiheellinen: missä muut ovat? Eivätkö kaikki parantuneet? Eikö Jumala ansaitse kiitosta ja ylistystä kaikilta parantuneilta? Kiittämättömyys näyttää olevan maailman palkka – Jumalallekin.

Mutta kuitenkin, huolimatta noista yhdeksästä, Jeesus sanoo samarialaiselle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." Samarialainen oli tunnustanut suureen ääneen Jumalan parantaneen hänet ja oli kiittänyt Jeesusta. Näin Kristus on myös kiitoksemme välimies Jumalalle. Jeesus otti tosissaan tämän kiitoksen ja ylistyksen ja tunnusti miehen pelastavan uskon. Teksti antaa ymmärtää että samarialainen ei siis vain uskonut Jumalan parantaneen hänet, hän uskoi Jeesukseen Jumalan Poikana.

Samarialaisen suurin kokema armo ei siis nähtävästi ollutkaan hänen parantumisensa tuskallisesta sairaudesta. Suurin armo oli hänen pelastumisensa, se, että samarialainen sai vastaanottaa pelastuksen Kristukselta. Kaikki tuskan ja ympärivuorokautisen murheen alla eletyt vuodet olivat nyt poissa, mutta paljon suurempi lahja – syntien anteeksi saaminen ja pelastus – lahjoitettiin samarialaiselle.

Samarialaisen oli varmasti helppo yhtyä kuningas Hiskian rukoukseen:
Herra, minun sydämeni elää sinulle,
 anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi! 
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni.
 Sinä pelastat minut
kuoleman kuilusta.
 Selkäsi taakse sinä heität 
kaikki minun syntini.

Rakkaat kristityt. Kuinka paljon meillä onkaan kiitettävää. Ja kuinka vähän ja vähästä me kiitämme. Useimmiten olemme kuin nuo yhdeksän spitaalista parantunutta. Osaamme iloita onnen päivistä, mutta kiitoksen kohdistaminen Jumalalle onkin paljon harvinaisempaa. Onhan elämämme täynnä asioita, jotka tuntuvat itsestään selviltä: armo, usko, seurakunta, ystävät, perhe, terveys, ruoka ja juoma, vaatteet, suoja, turva, lämpö, harrastukset jne. Mutta kuinka usein me osaamme arkielämässämme kiittää sitä ainoaa jolle kiitos ja ylistys yksin kuuluvat? Miltä näyttäisikään jumalanpalvelus, jossa kaikkien nautittua sanaa ja ehtoollista, vain kymmenesosa seurakuntalaisista nousisi ja yhtyisi loppukiitokseen ja – ylistykseen?

Jumala ei kiitostamme ja ylistystämme mihinkään tarvitse. Ei hänen tarvitse todeta tehneensä meille hyvin tai uskotella itselleen olevansa hyvä sen mukaan, miten muistamme kiittää. Mutta Hän varmasti iloitsee meidän kiitollisuudestamme. Onhan kiitollisuus Luojaamme ja Lunastajaamme kohtaan myös hyvä muistutus meille, kenen varassa kaikki onkaan ja keneltä kaikki hyvä tulee.

Kaikista suurinta kiitollisuutta meissä tulisi herättää Jumalan suurin lahja: Kristuksen kuolema ja sovitus meidän pahuutemme tähden. Samaa kiitollisuutta ja nöyryyttä saamme (saisimme) osoittaa hartain ajatuksin tänään myös ehtoollisessa, jossa sama Kristus antaa kalleimpansa – ruumiinsa ja verensä – meidän nautittavaksemme. Samaa kiitollisuutta saamme osoittaa Jumalalle myös kiitosvirren säestämänä – Jeesuksen Kristuksen jalkojen juuressa.

Amen.

Tiitus 3:4-7, Me uskomme Pyhään Henkeen


Tiitus 3:4-7

4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Tämän uuden vuoden ensimmäinen keskiviikkojumalanpalvelus käsittelee hyvin tärkeää ja keskeistä Nikean uskontunnustuksen kohtaa, joka on seuraava: Uskomme Pyhään Henkeen.

Oletko koskaan miettinyt, miksi tunnustamme, opetamme ja julistamme uskoamme Isän ja Pojan lisäksi Henkeen, joka on Pyhä. Isää ja Poikaa ei erikseen mainita pyhäksi, ei kummassakaan käyttämässämme uskontunnustuksessa.

Tietenkin molemmat, Isä ja Poika, ovat Hengen lailla pyhiä, ei vain ominaisuutenaan vaan olemuksellisesti. Silti yleensä vain Henkeä nimitetään Pyhäksi.

Ajattelen, että eräs syy siihen on seuraava. Isästä ja Jeesuksesta puhuttaessa kaikki tietävät kenestä puhutaan tai ketä tarkoitetaan. Henkiä taas on maailma täynnä. On pahoja riivaajahenkiä, nuo Perkeleen kotijoukot, jotka kiusaavat, ahdistavat, pelottelevat ja kahlitsevat ihmisiä. Ottavatpa ne jopa kiven, puun tai metallisen pakanajumalan muodon, jonka edessä ihmiset palvovat, kumartavat, rukoilevat ja uhraavat – jopa toisia ihmisiä.

On myös olemassa tuonpuolesuuden vainaja- ja tietäjähenkiä, joista Raamattu puhuu ankarin varoituksin ja kielloin.

Sitten on myös ihmisen henki, tuo, joka on meille yhtä käsittämätön ja salattu osa meitä, kuin sielummekin. Koemme olevamme kyllä muutakin kuin vain ruumis, mutta näkymättömiin henkemme jää.

Sitten on Pyhä Henki. Tämä Kristuksen Henki erottuu kaikista muista maailman hengistä. Hän erottuu kaikesta ja kaikista muista siksi, koska hän on Pyhän Jumalan Henki. Henki, joka on täynnänsä kaikkivaltiutta, pyhyyttä, totuutta, rakkautta ja armoa.

Toinen syy miksi kutsumme Henkeä Pyhäksi, liittyy Sanassa hänelle annetun nimen merkitykseen.

Isä muistuttaa meitä nimellään, että Hän on meidän todellinen, taivaallinen, iankaikkinen Isämme. Poika Jeesus, Jeshua muistuttaa nimellään, että Hän on Jumalan Esikoinen, meidän totinen pelastuksemme.

Yhtälailla Pyhä Henki muistuttaa meitä jo nimellään, ettei hän ole mikään satujen Hyvä Haltiatar tai veikeä Kasper -kummitus. Jumalan kolmas persoona opettaa meitä jo pelkällä nimellään, että Jumala on todellinen ja ainoa Pyhä.

Kun nyt siis ajattelet nimeä Pyhä Henki, niin liitä toki siihen kaikki se, mitä liität ajatellessasi Jumalan pyhyyttä. Sehän ei eroa siitä pätkääkään. Pyhä Henki on kaikessa pyhyydessään kiivas ja pelottava Tuomari, joka ei syntiä siedä ja joka kostaa katumattomien pahat teot.

Hän on Rakastava ja armahtava Paimen, joka jatkuvasti ohjaa ja opastaa laumaansa. Hän on Kunnioitettava ja palvottava Kuningas, joka ei jaa kunniaansa. 

Hän on Totuuden Julistaja, joka ilmoittaa maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion. Hän on loukattava ja murehtiva Persoona, joka ei siedä pilkkaa, mutta joka rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme.

Hän on Puolustaja, jonka kilven suojasta ei maailman ihmiset voi meitä todellisesti vahingoittaa eikä Perkele ryöstää. Tässä Abrahamin kilvessä on risti, joka suojaa meitä myös ansaitsemaltamme helvetin tuomiolta.

Kuulostaako tutulta? Kuulostaako ihan Kristukselta?

Niin pitääkin, sillä Pyhä Henki ei olekaan mikään jumallinen sooloilija, kolminaisuuden irtiottaja. Hän ei ole myöskään jokin rauhaton kolminaisuuden persoona, joka ei malta pysyä samassa paikassa edes yhden jumalanpalveluksen vertaa. Ei häntä kuvaa myöskään takkuileva mystikko tai epämääräinen muoto tai tehtävä vain sen tähden, että me itse niin helposti luomme hänestä sellaista kuvaa tai siksi että me itse olemme sellaisia.

Ei. Häntä kuvaa parhaiten hänen tärkein tehtävänsä. Niinkuin kaikki jumalalliset ja pyhät asiat ovat aina päivänselviä, niin on hänen pyhä toimeksiantonsakin. Hänen tehtävänään, motiivinaan ja intohimonaan on kirkastaa nimeomaan Pelastavaa Poikaa, joka taas kirkastaa Rakastavaa Isää. Tämän hän tekee kaikella pyhyydellään viisaasti, määrätietoisesti ja tulosvarmasti.

Mutta miten Pyhä Henki sitten kirkastaa Jeesusta?
Jeesus itse todistaa “Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.”

Ensinnäkin Pyhä Henki on kirkastanut Jeesusta muistuttamalla lapsiaan siitä, mitä Jeesus on sanonut. Näin hän on voinut kirjoituttaa Pyhän Raamatun. Toisekseen hän on jatkuvasti seurakuntansa ja meidän omantuntomme välityksellä muistuttanut, mitä tämä Raamattu todistaa Jeesuksen sanoista. Kolmannekseen Pyhä Henki on asettanut paimenet seurakunnilleen opettamaan Jumalan Pojan sanoja oikein. Neljänneksi hän on asettanut meidät kaikki palvelemaan toisiamme Kristuksen esimerkin mukaisesti. Viidenneksi hän näiden kaikkien välityksellä ohjaa meitä omaamaan Jeesuksen mielenlaadun, hiljaisen ja nöyrän. Onhan Hengellä itselläänkin Kristuksen mieli.

Tätä työtä Pyhä Henki tekee jatkuvasti, lakkaamatta, väsymättä, luovuttamatta.

Tätä hän tekee tänäänkin. Eikö olekin niin, että tälläkin hetkellä meihin Kristuksen kautta vuodatettu Pyhä Henki painaa omantuntomme hälytysnappulaa. Ja vaikka emme sitä tunnusta, niin siellä se valo välkkyy. Me emme nimittäin ole ottaneet Raamatun todistusta Jeesuksen sanoista todesta, pikemminkin olemme vääntäneet niitä oman tahtomme mukaan tai teeskennelleet ikäänkuin Jeesus ei olisi meille mitään puhunutkaan.

Me emme ole myöskään tehneet hänen esimerkkinsä mukaisesti, vaan koko ajan pyrimme olemaan lähimpiemme hallitsijoita emmekä palvelijoita. Olemme koko ajan nujertamassa heitä ja odottamassa heiltä palveluita.

Me emme myöskään tiedä hiljaisuudesta ja nöyryydestä muuta kuin sanakirjamaininnan. Mitä muuta me olemme kuin mölisemässä toisillemme ja Jumallalle erinomaisuudestamme, oikeaoppisuudestamme, esimerkillisyydestämme, uskostamme, rakkaudestamme, hyvistä töistämme. Lista on loputon.

Mutta. Ja se on iso mutta. Pyhä Henki ei vain osoita kelvottomuuttamme, vaan myös Kristuksen sovituksen kelvollisuutta meille ja Isälle Jumalalle. Koska ei Jeesuskaan tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen Perkeleen kohtalolta, ei myöskään Pyhä Henki tahdo meitä tuomita. Niinkuin sanottua, onhan hänellä Kristuksen Henkenä Kristuksen jalo mieli.

Kuule siis mistä Raamatun sanoista Pyhä Henki sinua tänään muistuttaa ja opettaa:

Syntinen saarnaaja huudahtaa: "Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?"

Hän on Pyhää Henkeä täynnä oleva Kristus. Hän on Pyhän Hengen sinulle ja minulle kirkastama Jeesus.

Syntinen seurakunta voi tähän vastata: "Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja".

Matt. 25:14-30, Kuka on hyvä palvelija?

Matt. 25:14-30

14. Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. 15. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
16. Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. 17. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. 18. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
19. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. 20. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ 21. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
22. Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ 23. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’ 24. Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. 25. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ 26. Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. 27. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. 28. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. 29. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 30. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’»


Saarna

Jeesus istuu Öljymäellä, seuranaan vain kourallinen ihmisiä. Seuraavana päivänä yksi näistä kahdestatoista Jeesukselle rakkaasta opetuslapsesta myisi Herransa orjan hintaan. Mutta kenties Herran ajatukset siintävät kahden päivän päässä, jolloin hänen kannettavakseen annetaan tämän maailman pimeys ja synti.

Opetuslapset lähestyvät herraansa ja avaavat suunsa kysyäkseen: ”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” Jeesus vastaa heille, kuin olisi odottanut tätä kysymystä jo pitemmän aikaa. Ja ehkä vastaus on pitempi ja perusteellisempi, kuin mitä opetuslapset osasivat odottaa.

Kristus puhuu rakkaalle tusinalleen ensimmäisistä lopun ajan merkeistä, vääristä messiaista ja profeetoista, eksytyksistä, sodista, maanjäristyksistä, nälänhädästä, suuresta ahdingosta ja Ihmisen Pojan tulemuksesta – tulevista todellisista tapahtumista, jotka koskevat koko maailmaa. Sitten hän alkaa puhumaan kirkostaan vertauksin – hyvästä ja huonosta palvelijasta, viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista ja palvelijoille uskotuista rahoista. Viimeiseksi hän puhuu viimeisestä tuomiosta – tapahtumasta, josta on osallisena niin kaiken maailman palvelijat – niin perkeleen kuin Kristuksenkin.

Tämän ehtoon evankeliumiteksti keskittyy vain osaan Jeesuksen puheesta – vertaukseen palvelijoista ja talenteista. Tämä on vertaus Jumalan valtakunnasta, joka on tarkoitettu opetukseksi, ohjenuoraksi, lohdutukseksi ja varoitukseksi Kristuksen kirkolle.

Jeesus aloittaa:
14. Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. 15. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Rikkaan on hankala matkustaa. Koko omaisuutta ei voi raahata mukanaan eikä sitä voi jättää vartioimatta taakseen. On siis luonnollista, että aikana, jolloin ei ollut sellaisia turvajärjestelyjä, digitaalista valuuttaa ja nettipankkeja joita meillä on, varallisuus ja talous jätettiin palvelijoiden hoitoon. Uuden Testamentin aikaisen talentin tarkkaa rahallista arvoa on vaikea arvioida tarkkaan, sillä kyseessä on jokseenkin vaihteleva painoyksikkö. Tiedettyä kuitenkin on, että yksi talentti vastasi tuolloin 6000 denaaria. Yksi denaari taas vastasi työläisen yhden päivän palkkaa.

Tämän päivän keskiverto suomalaisen vuosipalkka on reilut 26 000€. Tämä tekee reilut 70€ päivässä jos hän on vuoden jokaisena päivänä töissä. 6000 päivän palkka olisi (ennen veroja) 420 000€. Vertauksessa esitelty omaisuus, joka oli arvoltaan kahdeksan talenttia, olisi näin laskettuna tänä päivänä yli 3,3 milj. euroa. Ei todellakaan mikään kevyt summa. (Ei edes näillä meidän kolehtivolyymeillä.

Kyseessä on siis rikas liikemies. Hän on myös viisas mies joka ei tahdo omaisuutensa lojuvan joutilaana ja joka tuntee palvelijainsa tiedot ja taidot. Uskollisuuden ja luottamuksen osoituksena hän jättää valtavan omaisuutensa kolmen palvelijan hoitoon. Taitavimmalle hän jättää suurimman summan, toiselle huomattavan summan ja kolmannelle runsaan summan. Kukaan ei saa liikaa vastuulleen eikä kenenkään taitoja aliarvioida. Antamalla palvelijoilleen tehtävän kartuttaa omaisuuttaan isäntä samalla varmistaa palvelijoidensa elannon. Eihän kukaan pidä pitkään palvelijoita, joilla ei ole mitään tekemistä. Isäntä tahtoo myös juhlia palvelijoidensa kanssa palattuaan matkaltaan. Isäntä on reilu, kohtuullinen ja laupias.

Jeesus jatkaa:
16. Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. 17. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. 18. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

Kaksi ensimmäistä palvelijaa ryhtyvät heti toimiin. Olihan heidän isäntänsä antanut heille tärkeän tehtävän ja uskonut suuren omaisuutensa heidän haltuunsa. Isännän osoittama laupeus motivoi palvelijoitaan ahkeroimaan, vaikka kyse ei ollutkaan heidän omasta rahastaan. Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä liikemaailmassa aika on rahaa. Mitä nopeammin raha olisi liikkeellä, sitä nopeammin se karttuisi. Sitä paitsi, eiväthän palvelijat tienneet milloin heidän herransa palaisi. Ahkeruus ja isännän edun tavoittelu tuotti tulosta, molemmat palvelijat kaksinkertaistivat heille uskotun summan. He olivat yhdessä tuumin kartuttaneet isäntänsä varallisuutta seitsemän talentin verran.

Kolmas palvelija osoittautuu varsinaiseksi Laiska-Leeviksi. Vaikka hän oli saanut saman laupeuden osakseen kuin kaksi muutakin, hän raahaa talentin ulos, kaivaa kuopan, kätkee rahat ja peittää jälkensä, jottei kukaan huomaa kätköä. Fyysisen vaivankin jälkeen hän saa murehtia, että kätkö pysyy salassa. Hän näkee huomattavasti vaivaa saadakseen laiskotella ja välttääkseen vastuunsa. Se on kuin hakisi työpaikkaa päästäkseen kesälomalle tai uisi järven poikki saadakseen kuivatella. Laiskuus on aina pahuutta, ja pahuus aina tyhmyyttä. Yksi ruokkii toista.

Oikein oli viisas isäntä arvioinut palvelijoidensa ymmärryksen suhteessa toisiinsa.

Vertaus jatkuu:
19. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. 20. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ 21. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan. 22. Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ 23. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’

Kuinkas ollakaan, isäntä palaa matkaltaan. On tilinteon aika. Ensin astuvat esiin hyvät palvelijat. Molemmat aloittavat puheenvuoronsa: ”Herra, sinä annoit.” Molemmilla on päällimmäisenä muistona se, että Herra antoi heille tehtävän ja omaisuutensa. Heidän ei tarvinnut aloittaa tyhjältä pöydältä. He myös tunnustavat, että sekä annettu että kartutettu omaisuus kuuluu heidän vaivannäöstään huolimatta isännälle. Mikä onkaan isännän vastaus molemmille palvelijoille? ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Kehuttuaan ja kiiteltyään palvelijoitaan hän tokaisee jotain uskomatonta: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Miten niin vähässä? Olihan palvelijoiden vastuulla ollut isännän koko valtava omaisuus. Oliko isäntä kenties rikastunut matkallaan lisää? Ihmeellistä on myös seuraava lupaus: ”minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” Tämä lupaus sisältää ymmärtääkseni seuraavan. Olen kartuttanut hyvin paljon omaisuutta. Palkkioksi uskollisuudestasi olen valmis jakamaan sen sinun kanssasi ja antamaan sen sinun haltuusi. Tule jakamaan minun iloni ja juhlimaan yhdessä saavutettua voittoa.

Tilinteon hetki ei kuitenkaan ole vielä ohi:
24. Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. 25. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ 26. Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. 27. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. 28. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia.

On aika Laiska-Leevimme astua esiin. Hänen aloituksensa työnantajaansa kohtaan ei ole mitä parhain. Hän aloittaa moittimalla isäntäänsä ankaraksi mieheksi. Hän onnistuu sekä valehtelemaan että kertomaan totuuden samalla lauseella. Hän valehtelee sanoessaan, että isäntä olisi lähtökohtaisesti ankara mies ja isäntä vaatisi omakseen jotain sellaista, joka ei hänelle kuulu. Totuuden hän puhuu siinä, että isäntä osaa olla myös ankara, kuten itseasiassa palvelija saa tässä tilanteessa oiketetusti itse tuta.

Kun kaksi hyvää palvelijaa aloittivat puheenvuoronsa esittelemällä isännälle tämän omaisuuden, tämä kelvoton palvelija mainitsee ylimielisenä ja halveksuvaan sävyyn viimeisenä: ”Tässä on omasi.” Ikäänkuin palvelija tahtoisi sanoa: ”Katso, tässä on omasi. Saisit olla kiitollinen, että säilytin sen minkä minulle annoit, enkä hukannut siitä ropoakaan.”

Viisaana miehenä isäntä huomaa, kuinka palvelija puhuu itsensä pussiin. Jos palvelija olisi oikeasti ajatellut, että isäntä on ankara mies joka ottaa sen, mikä ei hänelle kuulu, olisi palvelija sitäkin suuremmalla syyllä paneutunut tehtäväänsä. Jos palvelija olisi kokenut itsensä riittämättömäksi kaupankäyntiin, olisi hän voinut tallettaa talentin turvallisesti pankkiin, jolloin se olisi vaivatta kasvanut varmaa korkoa isännälle. Rahan kantaminen pankkiin olisi ollut jopa ehkä vaivattomampaa ja huolettomampaa, kuin sen kätkeminen maahan. Tyhmästä päästä kärsii koko sielu ja paha suu tuomitsee itse itsensä.

Mutta uskoiko palvelija, että isäntä ylipäätään palaa? Ilmeisesti, sillä muutenhan hän olisi kenties tuhlannut isäntänsä talentin omiin rientoihinsa. Entä jos hän pelkäsi tekevänsä tappiota talentilla? Silloin hänen olisi täytynyt ymmärtää, että kyseessä on isännän omaisuus, isäntä nauttii voitoista ja kantaa vastuun tappioista. Jos isäntä olisi ollut tyytyväinen saadessaan saman verran takaisin, mitä antoi, olisi hän itse voinut kätkeä talenttinsa maahan. Kaivamalla talentin maahan palvelija kaivoi omaa kuoppaansa.

Mutta mitä tapahtui itse talentille? Siitä tuli osa hyvän palvelijan palkkiosta. Mutta mitä sanotaankaan kaikille palvelijoille ja mikä onkaan kelvottoman kohtalo?:
29. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 30. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’»

Kahdella palvelijaa olivat hyviä, koska he olivat uskollisia isännälleen ja pitivät arvossa saamansa tehtävän ja talentit. Heillä oli uskoa sydämmessä hyvää isäntää kohtaan, uskollisuutta teoissa ja totuutta puheissa. Heillä oli monet lainatalentit hyvässä hoidossa ja he voittivat vielä enemmän omakseen. Kelvottomalla ei ollut uskoa, uskollisuutta, saati totuuden sanoja. Hän harjoitti pahuuttaan loppuun asti eikä edes yrittänyt vedota isäntänsä armoon. Siksi hänen lainatalenttinsa otettiin ja annetiin toisen omaksi.

Kahden hyvän palvelijan ehkä odottamaton palkkio oli päästä isännän iloon ja pöytään. Yhdessä he riemuitsisivat omasta ja toistensa ilosta isäntänsä talossa. Tätä taustaa vasten piirrettynä kelvottoman palvelijan kohtalo on surkeaakin surkeampi. Hänet ajetaan herransa talosta ulos pimeyteen ja yksinäisyyteen. Onko mitään kurjempaa kuin yksin surtu kohtalo? Palvelijan tuska saa muodon loputtomissa kyynelissä ja viha konkretisoituu hampaiden kiristelynä.

___________________________

Mitä Kristuksen Henki tahtoo meille tänään opettaa tällä sanalla?
Jeesus Kristus on meidän isäntämme ja me olemme hänen palvelijoitaan. Hän on astunut pois meidän näkyvistämme noustakseen maailmankaikkeuden valtaistuimelle, mutta hän on eräänä päivänä tulossa takaisin perimään omansa takaisin. Ollessamme hänen talossaan eli kirkossaan Hän on antanut meille tehtävät ja välineet, joilla toimittaa hänen asiaansa. Annettu päämäärä on yhteinen: julistaa evankeliumia kaikkeen maailmaan. Hän on oman aivoituksensa mukaan jakanut meille kullekin tietyt tehtävät. Näitä tehtäviä me toimitamme kykyjemme mukaan, jotka hän itse on meille lahjoittanut. Jälleen: Kukaan ei saa liikaa vastuulleen eikä kenenkään taitoja aliarvioida. Herra ei ole kohtuuton tai julma.

Yhteisinä työkaluina ovat sana ja sakramentit. Välineinä toimivat kullekin suodut kaikkinaiset lahjat ja armolahjat, virat, vastuut, tehtävät, tilaisuudet, mahdollisuudet ja kaikkinaiset tilanteet. Niin kuin hyvät palvelijat tekivät kauppaa talenteilla useiden ihmisten kanssa, niin meidänkin tulee ottaa kaikista tilaisuuksista vaari. Meidän tulee julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla niin sanoin kuin teoinkin. Talenttien ollessa tuhansia denareita, se kuvastaa, kuinka Jumalan suomia lahjoja on lukematon määrä. (Niin kuin kaikki denarit ovat samanarvoisia, niin kaikki lahjatkin ovat samanarvoisia Herran silmissä.)

Tullessaan takaisin Isäntämme vaati meidät tilille. Hyvät palvelijat saavat omakseen kaikki taivaan aarteet ja ikuisen ilon Herransa luona. Kelvottomat palvelijat marssitetaan ulos alastomina kaikkeen tuskaan ja puutteeseen.

Mutta olennaiset kysymykset leijuu kiusallisesti vielä ilmassa: kuka on kelvollinen palvelija? Kuka toimittaa virkansa täydellisesti? Kuka tuottaa isännälleen voittoa mielin määrin? Mitä jos tekoni tuottaa tappiota? Talenteillaniko pääsen Herrani iloon? Mitä jos en edes tiedä, missä talenttini makaa?

Jumalan Henki osoittaa kirjoituksistaan, kuinka me kaikki olemme kelvottomia palvelijoita. Kaikki me käytämme Jumalan suomia lahjoja väärin ja itsekkäisiin tavoitteisiin. Milloin omimme meille suodut talentit, niinkuin ne olisivat meiltä lähtöisin ja meidän omiamme, milloin teeskentelemme, kuin me emme olisi koskaan kuulleetkaan niistä ja milloin hautaamme ne maahan pilkaten Jumalaa. Näistä lähtökohdista kukaan ei toimita virkaansa täydellisesti. Katsellessamme elämäämme, huomaamme, että olemme surkeita sotilaita. Tuon tuosta me rintamalla ammumme ja haavoitamme omiamme. Ammuttuamme omamme, me liehutamme valkoista lippua perkeleelle antautumisen merkiksi. Joka päivä elämämme näyttää olevan yhtä suurta miinusta Jumalan tilikirjassa. Me laiminlyömme velvollisuutemme jopa niiden ihmisten kohdalla, joiden puolesta me väitämme vaikka kuolevamme. Isäntämme on kuitenkin käsittämätön Puutarhuri – siitä sonnasta, mitä elämällämme tuotamme Hän osaa tehdä lannoitetta hyvälle puulleen. Näin hän kääntää pahuutemme voitokseen.

Ja jos olemme hukassa sen suhteen, mitä Jumala tahtoisi tehdä elämällämme tai mitä talentteja hänellä on varattuna, me saamme aina turvautua rukouksessa hänen johdettavakseen. Hän antaa tiedon ja taidon käyttää hänen talenttejaan oikein.

Kuitenkaan, vaikka kuinka hienosti toimittaisimme virkamme ja tehtävämme, se ei riitä. Jumalan taivas ei ole mikään Las Vegas, johon olet sitä tervetulleempi mitä enemmän sinulla on hengellisiä talentteja tai denareita taskussa. Vaikka hyvät teot ovat välttämättömiä uskon hedelmiä, mitkään hyvät tekomme eivät saata meitä taivaaseen.

Vertauksen hyvät palvelijat eivät päässeet isäntänsä iloon siksi, että kantoivat runsaat talentit. He pääsivät sinne siksi, että tahtoivat elää Isäntänsä laupeudessa ja armossa ja tekivät kaiken uskossa. Vaikka olemmekin epäonnistuneet ja jopa tahallaan rikkoneet Isäntäämme kohtaan, jos me vain tuomme pahatkin tekomme uskossa Isännällemme, me pääsemme hänen kirkkauteensa ja iloonsa.
   
Taivaaseen me kelvottomat palvelijat pääsemme ainoastaan Laupiaan Isännän vuoksi. Sen Isännän, joka antoi kaikki talenttinsa pois ostaakseen meidät onnettomat taloonsa. Tuo Isäntä on myös ainoa Hyvä Palvelija. Ole sinäkin tänään tuon Hyvän palveltavana.

Aamen.
   

Matt. 9:9-13, Matteuksen kutsuminen


Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
    Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

Saarna

Pohjustus

Meillä suomalaisilla on perinteisesti suhteellisen kypsähtänyt asenne verotukseen. Lähes aina kun olemme rahan kanssa tekemisissä, niin saamme maksaa veroa. Hyvä jos tässä maassa voi rahasta puhuakaan, ettei pelkkää puhetta jo veroteta. Olemme tulleet niin tutuiksi verottajan toimien kanssa, että olemme voineet antaa tälle lempinimen - verokarhu. Tämä kuvaa monen mielestä osuvasti, kuinka rankalla kädellä meitä verotetaan. Olisi tietysti mukavampaa jos kuvaavampi nimitys olisi esimerkiksi veroperhonen.
                     
Verotus ei ollut vierasta nollavuosisadan juutalaisillekaan. Meidän suomalaisten maksaessamme veroja ikäänkuin omaan taskuumme, nimittäin yhteiskunnan suomien palveluiden kustantamiseen, juutalaiset maksoivat veroa vieraalle vallalle, Roomalle. Osa veroista meni keisarillisen hovin ylläpitoon, osa puolestaan epäjumalille rakennettujen temppeleiden ja pakanallisten juhlien kustannuksiin. Suuri osa Rooman tulli- ja verotuloista meni kuitenkin suuren armeijan ylläpitämiseen ja sotien kustannuksiin. Juutalaisten vastenmielisyys verojen maksuja kohtaan oli siis ilmeinen ja ymmärrettävä. Hehän käytännössä maksoivat epäjumalia palvovien miehittäjiensä palkat.

Tämän vastenmielisyyden ja halveksunnan saivat ruohonjuuritasolla kokea juutalaiset tullimiehet, publikaanit. He kun työskentelivät miehittäjävallan hyväksi keräämällä verotuloja omalta kansaltaan. Halveksuntaa ei vähentänyt se, että monet publikaanit keräsivät rahaa myös omaan taskuunsa ohi ja yli virallisten verojen. He siis ryöstivät omaa kansaansa Rooman nimissä. Tähän oli Sakkeuksen tapaan sortunut ilmeisesti myös Matteus, toiselta nimeltään Leevi.

Matteuksen kutsuminen

Mitä siis tekee juutalainen mies ja juutalaisten Jumala kulkiessaan ulos Kapernaumista Matteuksen tulliaseman ohi? Maksaako hän veroa? Ei, Jeesuksella ei ollut mitään tullattavaa. Sitä vastoin Matteuksella oli -  ja paljon. Siksi Jeesus sanoo lempeän kutsuvasti: ”Seuraa minua”.

Tätä ihmeellistä ja outoa kutsua seuraa yhtä ihmeellisen outo teko. Matteus nousee välittömästi jättäen virkansa ja hyvän toimeentulonsa lähteäkseen seuraamaan Jeesusta. Mutta miksi kukaan järkevä ihminen tekisi niin?  Eihän ole kerrottua, että Matteus edes tunsi Jeesusta. Ehkä Matteus oli kuullut Jeesuksen tekemistä ihmeteoista, mutta ei hän välttämättä tiennyt, että se oli Jeesus joka häntä kutsui. Ja vaikka olisikin tiennyt, miksi jättää varma toimeentulo ja lähteä jonkin kansanvillitsijän matkaan? Se ei ainakaan olisi omiaan nostamaan Matteuksen osakkeita fariseusten silmissä.

Herättikö siis Jeesuksen kutsu kenties Matteuksessa jonkin sisäisesti uusiutuneen teinin, joka kaikkea järkeä ja vastuuta uhmaten lähtee ventovieraan matkaan? Vai ajatteliko Matteus, että Kapernaum on jo nähty kaupunki, ja seikkailunhaluisena lähti seuraamaan Jeesusta, toivoen tämän olevan joku Galileaa kiertävä nähtävyysopas? Näyttihän hänellä olevan jo yhdestätoista turistista koostuva seurue.
Vai oliko vaikuttimena kuitenkin jokin muu seikka? Jos olikin niin, että Matteus rahapinojensa alla oli tullut sielussaan raskautetuksi. Tuttujen ihmisten jatkuva halveksunta, huonon ja vältettävän juutalaisen maine, ystävyys kansan vihollisen kanssa, vihollisen varallisuuden kartuttaminen, rahan tuoman onnen tyhjyys, rahanahneus ja ihmisten pettäminen, synnintunto... Ja oliko Jeesuksen ystävällinen kutsu jotain sellaista, jota Matteus ei ollut tottunut kuulemaan toiselta juutalaiselta, ainakaan hyvämaineiselta.

Entä miten on Jeesuksen kutsun laita? Tahtoiko hän uuden ammatin edustajan opetuslapsekseen yksinkertaisten kalastajien lisäksi? Kulkiko hän sattumalta Matteuksen tulliaseman ohi huomatakseen, että yksi opetuslapsi lisää tekee vanhatestamentillisen tusinan? Eikö kuitenkin ollut niin, että Isä Jumala suuressa armossaan oli valinnut Matteuksen Poikansa apostoliksi?
Jeesuksen yksinkertainen kutsu: ”Seuraa minua”, vastasikin siis siihen armonjanoon, jonka Pyhä Henki oli Matteuksessa herättänyt. Se kutsui myös siihen virkaan, johon Jumala oli hänet valinnut. Matteus taas kuuli Jeesuksen sanoissa ja kenties näki tämän kasvoista jotain sellaista, jota rahapinot tai fariseusten säädökset eivät voineet antaa tai edes edustaa. Matteus näki Vapahtajansa ja tunnisti Paimenensa äänen. Jumalan näki kadonneen lampaansa. Lampaan, jonka Jeesus tahtoi armahtaa ja kutsua armolliseen tehtävään.

Aterialla

Tutustuakseen lähemmin Vapahtajaansa ja uuteen työnantajaansa, Matteus kutsui Jeesuksen opetuslapsineen kotiinsa aterialle. Yhteinen ateria oli tuohon aikaan suurin ystävällisyyden ja kunnian osoitus. Aterialle oli kutsuttu myös Matteuksen entisiä kollegoita ja muita huonossa maineessa olevia ihmisiä. Seura paljastaa, ettei Matteus vain itse ollut paheksuttava fariseusten silmissä, vaan kaikki hänen ystävänsä olivat samaa sorttia. Matteuksen ystäväpiiriin ei kuulunut siis yhtään hurskasta tai hyvämaineista ihmistä. Ei olisi ihme, jos Matteus koki itsensä kelpaamattomaksi ja jos taas lempeän Jeesuksen seura kelpasi.

Totuttuun tapaan fariseukset pysyttelevät Jeesuksen kannoilla. Koska eivät voi eivätkä tahdo itse astua syntisen kotiin saastuttamaan itseään, he odottavat että opetuslapset tulevat ulos talosta illan päätteeksi. Tilaisuuden tultua he kysyvät: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Kyseessä ei ole kuitenkaan aito kysymys vaan syytös. Eihän hurskaalla juutalaisella pitäisi olla mitään hyvää syytä vierailla saastaisessa kodissa. Kysymyksellään he yrittävät häpäistä sekä Jeesuksen opetuslapsineen, että Matteuksen seurueineen. Jeesuksen he yrittävät häpäistä tuomitsemalla tämän yhtä syntiseksi kuin kodin isännänkin Jeesuksen sorruttuaan syömään tämän kanssa.

Jeesus kuulee tämän ja vastaa vakavana, mutta rakkaudella: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

Mitä Jeesus tahtoo tällä sanoa ja kenelle hän sanansa kohdistaa?

Fariseuksille hän tahtoo sanoa seuraavaa: Ihmiset ovat synnistä sairaita, mutta minä tahdon heitä armollani parantaa, jos he kääntyvät puoleeni. Olettehan pyhien kirjoitusten asiantuntijoita, kuinka teiltä on voinut jäädä huomaamatta, kuinka profeetta Hoosea kirjoittaa:

Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. Mitä on minun tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste? Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta, olen kuolettanut heitä suuni sanoilla. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo. Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja; mutta he ovat ihmisten tavalla rikkoneet liiton: siinä he ovat olleet minulle uskottomat. Ja väijyväisten rosvojen kaltainen on pappien joukko: he murhaavat Sikemin tiellä; ilkitöitä he tekevät

Jeesuksen ajatus jatkuu: Jos tämän sanan siis tunnette, miksi häpäisette meitä? Jos ette, miksi kutsutte itseänne lainoppineiksi? Sillä ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Hurskaita ei minun kannata etsiä, sillä heitä ei ole. Te taas, jotka pidätte itseänne hurskaina, olette kaksinverroin synnin pettämät. Ja niitä, jotka minuun turvaavat, te haluatte estää. Te tarjoatte minulle tekojenne uhreja, kuitenkin ne haihtuvat savuna ilmaan, sillä ne teidän sydämmenne on kova ja armahtamaton. Jos te moititte näitä syntisiksi, miksi moititte minua, joka tahdon osoittaa heille armahtavaisuutta kun te ette itse sitä tee? Ja kuitenkin, näin kieltämällä minua ja itseänne te osoitatte olevanne kaikkein suurimmassa armon ja parantamisen tarpeessa. Teitäkin minä kutsun seuraamaan minua, mutta te ette tahdo tulla.

Yhdelletoista apostolilleen Jeesus tahtoo sanoa: Älkää tulko ylpeyden pettämiksi, kun olen kutsunut teidät seuraani. Muistakaa: Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi”. En minä kutsunut ja valinnut teitä hurskautenne tähden, vaan siksi että saisin nimeni kunniaksi ja kirkkaudeksi osoittaa teille ja teidän kauttanne laupeutta ja armahtavaisuutta. Sillä armahtavaisuutta minä tahdon itseltänikin.

Matteuksen syntisille ystäville Jeesus tahtoo sanoa: Älkää peljätkö. Tiedän että olette syntisiä, mutta teitä varten minä olen tullut. Älkää välittäkö fariseusten ylenkatseista, heidän ylpeytensä estää tekemästä sitä laupeutta, jota minä heiltä tahdon. Minä olen katsonut teidän puoleenne ja syönyt teidän kanssanne. Jos te uskotte minuun, niin kuin ystävänne Matteus, niin te pelastutte paljon pahemmalta, kuin ihmisten ylenkatseilta.

Matteukselle Jeesus tahtoo sanoa: Minä sanoin sinulle: Seuraa minua - ja niin sinä teit. Olet ottanut minut kotiisi ja pöytääsi. Minä olen vastedes kutsuva sinut pöytääni murtamaan leipää kanssani - maan päällä ja iankaikkisuudessa. Sinä olet syntiesi raskauttama ja ihmisten halveksuma, mutta olet löytävä minussa levon ja armon. Tiedän syntisi, mutta älä pelkää, olen maksava sinun syntiverosi. Olenhan tullut siunakin varten.
Olit Rooman vallan palveluksessa, vallan joka on kerran sortuva. En moiti sinua tästä. Mutta minä olen kutsunut sinut apostolikseni palvelemaan Jumalan valtakuntaa, eikä se valta katoa koskaan, sillä sen juuret ovat minussa. Sinun pitää kirjoittaa tekoni ja sanani ylös, jotta se voisi palvella tulevia seurakuntia. Ole uskollinen tehtävässäsi ja oikea voittosi on oleva tuhat kertaa suurempi kuin tulliasemalla haalimasi väärä voitto.

Tämä kaikki ja enemmänkin siis sisältyy muutamaan Jeesuksen sanaan.

Entäs me?

Mutta mitä Jeesus tahtoo sanoa tänään sinulle ja minulle? Jeesus tahtoo sanoa: Minä olen kutsunut sinut seuraamaan minua. Mutta mitä tämä minun seuraamiseni oikein merkitsee?

Palvelijani Paavali todistaa: ”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa.”


Ensinnäkin, seuraa sinä uskosi katseella mitä minä olen tehnyt, mitä minä teen ja mitä minä olen tekevä. Minä olen kuollut puolestasi ja kuitenkin minä elän ja sinä elät minussa. Minä olen kanssasi elämäsi kaikki päivät ja kuitenkin odotan sinua Taivaaseen. Minä olen tuomitseva ja tuhoava tämän maailman ja sen ruhtinaan, ja kuitenkin sinut minä olen vihaltani pelastava.

Jälleen Paavali todistaa: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

Toiseksi, seuraa minun esimerkkiäni. Jos en kiellä seuraani enkä armoani tämän ajan raukoilta, syrjäytyneiltä, yksinäisiltä, syntisiltä ja yksinkertaisilta, jotka huutavat puoleeni, niin miksi sinä niin tekisit? Hakeuduthan useimmiten vain tuttujen, mukavien, helppojen, hauskojen, hurskaiden, ystävällisien, kauniiden ja komeiden ihmisten seuraan. Ja kun huomioit vähäisimpiä lähimmäisiäsi, niin teet sen usein pelossa etkä rakkaudessa. Muista, että he ovat veljiäsi ja sisaruksiasi, Jumalansa kuvia niin kuin sinäkin.

Kutsun tänään sinut kaikkine synteinesi ja murheinesi minun itseni kattamaani pöytään. Minä olen siellä läsnä ja annan sinulle itseni. Älä pelkää äläkä epäile. Älä siis itsekään kiellä pöytäsi antimia ja kätesi apua kurjimmaltakaan ihmiskohtalolta. Pyydä rakkautta lähimmäisiäsi kohtaan sekä viisautta ja voimaa heidän auttamiseensa, niin minä en sitä sinulta kiellä. Ole uskollinen kutsumuksessasi ja tehtävässäsi.

Vielä Paavali todistaa: ”Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa”

Kolmanneksi, seuraa minun askeleitani Taivaan kotiin. Älä huoli, minä ohjaan, opastan, talutan ja tarvittaessa kannan sinua. Kun koet pilkkaa, epäuskoa, Perkeleen juonia, sairautta, vainoa, kurjuutta ja kaikkea kärsimystä minun nimeni tähden, niin muista että olen edeltäsi kulkenut kaikkien näiden läpi ja olen voittanut ne. Muista rukouksen lahja: “Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Matkaoppaaksesi minä olen antanut sinulle paimenen, matkaseuraksesi taas lapsiani. He eivät ole täydellisiä, mutta muista, et ole sinäkään. Matkaevääksesi minä olen antanut sinulle Sanani, ruumiini ja vereni. Älä pelkää, että tuhlaisit näitä, ne eivät pääse ehtymään.

Jälleen, kaikki tämä ja enemmänkin siis sisältyy muutamaan Jeesuksen sanaan.

Lopetus

Uskallan ajatella, ettei Perkele rohkene astua tähän saliin. Onhan täällä koko Jumalan evankeliumin arsenaali läsnä, ja hänen kiitoksensa ja ylistyksensä soi huuliltamme. Voimme siten olla varmoja, että Perkele kohtalotovereineen odottaa sinua ja minua fariseusten lailla seurakunnan ovella ja kysyy lähtiessämme: Kuinka teidän opettajanne muka syö yhdessä vähäuskoisten ja muiden syntisten seurakuntalaisten kanssa? Onhan teidän uhrinne säälittävät ja näyttönne hyvistä töistä heikot.
Älä kuitenkaan itse vastaa tähän mitään. Herra itse tahtoo sanoa Perkeleelle: Mene ja tutki, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtaa minä tahdon, ja itseni minä olen uhrannut.' En minä siis ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.

Mark. 2:1-12, Jeesus parantaa halvaantuneen


1. Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona,
2. väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa.
3. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä,
4. jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.
5. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
6. Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen:
7. "Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?"
8. Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Kuinka te tuollaista ajattelette?
9. Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'?
10. Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle - 
11. "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
12. Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet."

Saarna

Jeesus on palannut opetuslapsineen kotiinsa, Kapernaumiin. Yleensä uumoillaan Jeesuksen asuneen Pietarin kotona, tarkemmin sanottuna Pietarin anopin talossa. Jos näin todella oli, tulee vain mieleen, että mikä valtava etuoikeus onkaan, kun itse Kaikkivaltias Herra asettuu asumaan palvelijansa kotiin ja miten konkreettisesti sitä Pietarin anoppi sai palvella Herraansa. Toisaalta Pietari-raukka joutui varmaan usein olemaan varpaillaan, olihan häntä nyt vahtimassa anopin lisäksi itse Herra.

Huhu on taas iloisesti kiirinyt ympäri kylää Jeesuksen saapumisesta. Väkeä on niin paljon ja niin tiheään, ettei kaikki halukkaat pääse edes sisälle. Jeesus ei aja ihmisiä pois kodistaan vaan jälleen tuttuun ja armolliseen tapaansa saarnaamassa heille Sanaa. Julistustilanne saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun yhtäkkiä kattoa aletaan purkamaan Jeesuksen yläpuolelta. Neljä miestä tahtovat tuoda halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen luokse parannettavaksi eivätkä he lannistu, vaikka eivät pääsekään tungoksen vuoksi ovesta sisälle. Hätä halvaantuneesta ystävästä ja usko Jeesuksen voimaan ja tahtoon parantaa saa miehet turvautumaan koviin otteisiin: he alkavat kaivamaan savista ja olkista kattoa. Jeesuksen luo on päästävä, vaikka se maksaisikin kovan vaivan! Saatuaan kaivettua reiän kattoon miehet laskevat halvaantuneen ystävänsä vuodematon ja köysien varassa alas.

Jeesus näkee ja ymmärtää miesten uskon ja kääntyy halvaantuneen puoleen: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
Mitä hän sanoi? Eikö halvaantunutta tuotukaan tänne parannettavaksi? monet varmaan ajattelivat. Ensimmäisenä ehkä kantajat, jotka olivat nähneet suuren vaivan tuodakseen halvaantuneen parannettavaksi. Toiset ehkä ihmettelivät, että kuinka Jeesus tohtii leimata sairaan miesparan syntiseksi - onhan tällä jo tarpeeksi kestämistä. Toisaalta tuohon aikaan yleisesti ajateltiin, että sairaus on merkki erityisestä syntisyydestä tai rangaistus jostain tietystä synnistä. Näin saattoi joskus ollakin asian laita, muttei läheskään aina.

Kuitenkin Jeesus tarttuu kaiken sairauden, kärsimyksen ja kuoleman syvimpään juureen – ihmisen syntisyyteen. Teksti ei kerro ihan tarkkaan, katuiko halvaantunut syntejään vai riittikö Jeesukselle ystävien usko, mutta kuitenkin: Jeesus näki halvaantuneen miehen sydämeen: vaikeasta sairaudesta huolimatta tämän miehen suurin ongelma oli hänen syntisyytensä. Emme tiedä, oliko hän ollut syntymästään asti halvaantunut vai sairastunut myöhemmin, mutta yksi asia pysyy samana: hän oli syntymästään asti ollut syntinen.

Paikalla olevien fariseuksien ja lainopettajien veri kuohahtaa ja heidän mieliinsä nousee kysymys, joka on sinänsä oikeutettu, mutta vain motiivi ja syytös on väärä: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. ”Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Retoriseksi ja syyttäväksi tarkoitettu kysymys saakin odottamatta vastauksensa itse tilanteessa: Ei kukaan muu voikaan armahtaa kuin Jumala, mutta juuri siksi Jeesus voi ja tahtoo antaa synnit anteeksi, sillä Hän itse on lihaan tullut Jumala. Sen sijaan fariseukset ja lainoppineet sokeudessaan syyllistyvät itse siihen mistä syyttävät Jeesusta, nimittäin Jumalanpilkkaan.

Jeesus tuntee Pyhässä Hengessään missä taas mennään. Samalla Kaikkivaltiaan katseella, jolla hän oli nähnyt halvaantuneen sydämeen, näkee hän nyt fariseusten ja lainoppineiden sydämiin.

Daavid laulaa psalmissa 69:
                      Jumala, sinä tunnet erehdykseni, rikkomukseni eivät pysy sinulta salassa.


Jesaja kirjoittaa luvussa 3:
Jerusalem sortuu ja Juuda kaatuu, koska ne ovat Herraa vastaan sanoin ja teoin ja uhmaavat hänen valtansa kirkkautta.
Heidän röyhkeytensä ei jää kätköön, se näkyy heidän kasvoillaan. Kuin Sodoman väki he kerskuvat synneistään, mitään kaihtamatta. Voi heitä! Itselleen he pahaa tekevät.
Onnellinen on vanhurskas! Hänen käy hyvin, hän saa nauttia tekojensa hedelmiä.
Voi jumalatonta! Hänen käy huonosti, hänelle tehdään niin kuin hän itse teki.

Jeesus nuhtelee heitä: kun he olivat ajatuksissaan moittineet Jeesusta, vastaa Jeesus heille ääneen ja julkisesti: ”Kuinka te tuollaista ajattelette?” Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." - Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet."

Jeesus perustelee välittömästi oikeutensa armahtaa syntistä kompakysymyksellä: ”kumpi on helpompaa?” Oikea vastaus on: ei kumpikaan ja molemmat. Kumpikin on yhtä mahdotonta ihmiselle, mutta yhtä mahdollista Jumalalle – tosin kalliin Kristuksen veren ansiosta. Totisesti on Jeesuksella valta antaa syntejä anteeksi – tänäänkin. Jos halvaantunut nousi sillä hetkellä kun Jeesus häntä käski, puhdistettiin halvaantunut synneistään sillä hetkellä, kun Jeesus niin julisti. Yhtä varmasti, kuin Jeesus paransi miehen kokonaan – kävelihän hän omin voimin pois ja kantoi itse käsissään vuodettaan – puhdisti Jeesus hänet kaikesta vääryydestä! Näin Kristus itse ottaa pitkällä matkallaan kohti Golgataa ihmisten sairaudet ja synnit kannettavakseen.

Kuinka konkreettisesti voisikaan halvaantunut yhtyä profeetta Jesajaan:
Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.

Sama Jumala, joka kutoo ihmisen kokoon äidin kohdussa, armahtaa langennutta ja pahaa ihmistä. Näin Luoja ja Lunastaja ovat yhtä. Ihmisen Poika, niin kuin Jeesus salaperäisesti itseään kutsuu, on Jumalan Poika. Ja Jumalan Pojan kautta on kaikki luotu ja kaikki sovitettu, niin kuin Paavali Kolossan seurakunnalle kirjoittaa. Ja vain Ihmisen Pojalla on maailman tuomiovalta. Hän yksin tuomitsee ja armahtaa luotujaan, kuten parhaaksi näkee.

Mitä siis me siis voimme ammentaa omaan elämäämme päivän evankeliumitekstistä – joka totta vie on evankeliumia?

Ensinnäkin. Kantakaamme toinen toisiamme Kristuksen eteen. Mitä jos rukoilisimme toistemme huolien ja sairauksien puolesta enemmän? Mitä jos rohkaisisimme arkamielisiä uskomaan evankeliumin kohdalleen ja pyytäisimme heitä mukaamme ehtoolliselle kohtaamaan Kristusta? Entä käymmekö katsomassa niitä, jotka ovat sairaita ja vaivattuja vai toivotammeko vain siunausta jos satumme näkemään?

Toiseksi. Ihmisen suurin ongelma ja itse asiassa kaikkien ongelmien loputon lähde on hänen oma ja lähimmäisensä syntisyys. Jumala voi ja tahtookin meidät fyysisesti parantaa – ja niinhän me kaikki olemme terveitä viimeistään, kun meidät puetaan kirkkauteen, mutta ennen kaikkea – sairautta tai ei – tahtoo hän armahtaa meitä syntitunkioita. Tosin henkilökohtaisesti ainakin välillä pohdin, onko meidän keskuudessamme enemmän esim. sairautta, kuin Jumala olisi tarkoittanut? Laiminlyömmekö parantamisen armolahjaa? Entä sairaiden voitelun? Kysyn vain – viisaammat vastatkoon.

Kolmanneksi. Me emme tarvitse terveitä ruumiinjäseniä ollaksemme syntisiä ja harjoittaaksemme syntiä. Pelkästään meidän ajatuksemme ja motiivimme suorastaan mätivät pahuudesta ja vääryydestä. Ja Pyhä Henki näkee tämän. Ja Hän tahtoo auttaa meitä, Kristuksen tähden.

Neljänneksi. Niin kuin Isä valtuutti Pojan, on Poika valtuuttanut meidät: Johanneksen evankeliumista luvusta 20:
"Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.
Tässä kohden kysynkin: laiminlyömmekö henkilökohtaisen ripin oikeutta ja mahdollisuutta? Kysyn myös: jätämmekö joidenkin ihmisten kohdalla evankeliumin saarnaamatta, koska pelkäämme saarnata lakia? Tai ajattelemmeko itsemme kohdalla, että emme tarvitse kuulla lakia ja evankeliumia, koska meillähän on yllin kyllin murhetta ja itkua terveydellisissä, taloudellisissa tai ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Eikö ennemmin Jumala ole meille tilivelvollinen?

Viidenneksi. Vaikka Jumala ei parantaisikaan meitä vaikeasta sairaudesta tai helpottaisi maallista elämäämme, on meillä Kristuksessa kyllin kiitettävää. Olemmehan me kaikki syntisinä ihmisinä yhtä voimattomia ja rampoja kuin kuolleet kalat Pyhän Jumalan edessä.

Kuudenneksi. Totisesti on Herramme Jeesus ainut lohtu syntiselle. Miksi? Siksi että hän on totinen ihminen ja totinen Jumala. Totinen pyhä uhrikaritsa ja totinen hyvä Paimen.

Seitsemänneksi. Amen.

Luuk 16: 19-31, Rikas Kristus ja köyhä Jeesus

19 "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.
20 Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita.
21 Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.
24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.
26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon.
28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.'
30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Saarna

Jeesus on taas liekeissä. Hänen äänensä lienee ollut täynnä intoa ja peräänantamattomuutta, joka ajaa ihmisiä armon äärelle. Tai niin kuin apostoli Johannes sanoo: ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Mikä muu kuin käsittämätön rakkaus voisi saada Jeesuksen kertomaan peräti viisi vertausta peräkkäin epäuskossaan sinnikkäille fariseuksille ja epävarmoille opetuslapsille? Milloin viimeksi sinä olet yrittänyt saada pointtisi jossain asiassa läpi edes kahdella esimerkillä tai lyhyellä vertauksella? Miehetkin odottavat että naiset tajuavat kerrasta, naiset puolestaan että miehet tajuavat itsestään.

Kaikki mainitut vertaukset käsittelevät joko rahaa tai omaisuutta jossain muodossaan kuvaamassa ihmisen pääsyä Jumalan valtakuntaan tai uskollisuutta toimessaan. Tänään saamme pureskella viidettä ja näistä viimeistä vertausta, kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

Vertaus on itsessään erikoinen. Se on ainoa Jeesuksen vertaus joka sijoittuu vahvasti tuonpuoleisuuteen, maailmaan, jota järki ei näe eikä saavuta. Se on myös ainut edellä mainituista vertauksista, joissa joku mainitaan nimeltä eli Lasarus. Rikas mieskään ei saa nimeä. Syy Lasaruksen nimen mainitsemiseen lienee itse nimessä. Se kun tarkoittaa: ”Se, jota Jumala auttaa.” Lasarus on vertauksessa ainoa, joka ei itse sano sanaakaan. Vaikka vertauksen ydin sijoittuukin kuoleman rajan toiselle puolelle, emme tiedä onko se todenperäinen, vai käyttääkö Jeesus sitä puhtaana kuvauksena. Vertauksessa piilevän viisauden kannalta sillä ei kuitenkaan ole merkitystä.
19 "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.
20 Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita.
21 Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Muistan lapsesta asti, kuinka olen toljottanut mummulani pitäjän kirkon oven pieltä, jossa seisoo puusta kaiverrettu vaivaisukko. Ukolla on toinen jalka poikki, toinen käsi nojaa keppiin ja toinen on ojentuneena kirkkovierasta kohden odottaen lanttia paria. Siinä se seisoo nykyäänkin muistuttamassa sieluja, ettei oikea eli palveleva kristillisyys rajaudu kirkkorakennuksen sisään, vaan lähtee Herran pöydästä ympärisäteilleen pitäjään, valtioon ja lopulta maailmaan.
Silti se on vain puinen ukko, kuva ihmisestä.
                     
Lasarus sen sijaan oli Jumalan kuva, vaikka sen uskottavuus peittyi kaikkeen saastaan, puutteeseen ja sairauteen. Joka päivä hänet tuotiin rikkaan miehen portille, todennäköisesti kannettiin, niin huonossa kunnossa hän näyttää olleen. Joka päivä rikkaalla oli mahdollisuus antaa ylimääräisensä, nimittäin ylellisen ruokansa tähteet, mutta usein lienee Lasarus joutuneen pettymään. Tähteet heitettiin koirille, ellei joku hyväsydämminen palvelija kantanut niitä erikseen portille Lasaruksen lieväksi iloksi.

Sitä vastoin rikas, paaduttaen sydämensä ja kieltäen myötätunnoltaan sen mitä silmänsä omalla portillaan näki, pukeutui joka päivä vaatteisiin, joilla vain kaikkein rikkaimilla oli varaa. Alusvaatteet hienointa egyptiläistä pellavaa, päällysvaatteet kalleinta purppuraa. Näin hänen varallisuutensa ja yhteiskunnallinen asemansa tuli huudettua julki, vaikka hän itse olisi ollut vaiti. Mutta vaiti hän ei ollut. Joka ikinen päivä oli hänellä sekä mahdollisuus että halu juhlia ylellisten ruokien notkuttaessa pöytää ja kuunnella rikkaiden ja ylhäisten ystävien naurua talossaan.

Miltä tuntuikaan Lasaruksesta paiseiden, nälän, rääsyjen ja nöyryytyksen alta katsella juhliin ohikäveleviä rikkaan miehen ystäviä, jotka eivät kuitenkaan syöneet puutteeseensa, mutta kelpasivat rikkaalle miehelle asemansa perusteella? Miltä tuntuikaan Lasaruksesta kuulla ja nähdä turhien juhlien ja hekumanian melske ja ilonpito, sillä aikaa kun koirat hänen ainoana lohtunaan ja seuranaan nuolivat tämän märkiviä paiseita? Entä miten nöyryyttävää oli että koirat, jotka ovat aina olleet Lähi-Idässä olennoista halveksituimpia, toimivat Lasaruksen lääkäreinä, vaikka rikas mies olisi voinut mistään luopumatta hoidattaa sairasta Lasarusta?

22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

Tämä Lasaruksen paiseinen sairaus, alituinen nälkä ja riittävien vaatteiden puute kylmiä Lähi-Idän öitä vasten lopulta lienee tappanut Lasaruksen.

Lasarusta ei tullut  noutamaan portilta pitoihin rikas mies tai edes hänen palvelijansa. Mutta Jumalan palvelijat, nuo enkelit kuin tulenliekit, tulivat ja noutivat Lasaruksen sielun rikkaan miehen portilta.

Mutta niin on sekä köyhät että rikkaat muovattu samasta maan tomusta. Ei suojannut kuolemalta ja Jumalan aikatauluilta rikkaan purppuravaatteet tai Palestiinan herkut. Väistämättä tulee mieleen Jeesuksen aiempi vertaus toisesta rikkaasta miehestä, joka kokosi omaisuutensa aittaan.

Jumala sanoi miehelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?”

Muistan, kuinka lapsena pohdin ja sanoin äitillenikin, että kun kuolen ja minut haudataan, niin tahdon Scaniarekkani perävaunuineen mukaan hautaani, että on sitten jotain tekemistäkin.

Noniin se siitä.

Lasaruksella taas ei ollut mitään, ja vaikka hänen ruumiinsa lienee heitetty haaskoille, hänen kävi hyvin. Rikas mies puolestaan haudattiin, kuten rikkaille tehtiin.

23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.

Mikä järkyttävä roolienvaihto. Toinen vietiin katuojasta Abrahamin pitoihin, toinen pidoista kadotuksen poltteeseen. Mieti omalle kohdallesi. Eräänä päivänä kaikki maan parhaat antimet ja viihdyttävin seura täyttävät pöytäsi ja kotisi. Elämäsi on yhtä juhlaa päivästä toiseen. Kurjasta maailmasta ei muistuta muu kuin eräs surkea tapaus talosi portilla. Seuraavassa hetkessä heräät kadotuksen liekistä, jonka tuskaa et pääse pakenemaan, johon edes koirat eivät joudu tai tule nuolemaan haavojasi tai josta enkelit eivät tule sinua koskaan noutamaan. Mikä sanoinkuvaamattoman hirveä kohtalo.

Entä Lasarus sitten? Hän pääsi katuojan löyhkästä, koirien seurasta, kaikesta nälästä ja sairaudesta itsensä Abrahamin pitoihin. Kaikki enkelit ja pyhät riemuitsivat ja juhlivat, kuinka sellainen ihmisraato on voinut Jumalan armosta pelastua siihen todelliseen luvattuun maahan, joka Abrahamin todellisille lapsille luvattiin.

Kuinka järkyttävä tämä näky on voinut ollakaan rikkaalle miehelle. Oman helvetillisen kohtalon lisäksi hän joutuu katsomaan, kuinka hänen laiminlyömänsä lähimmäinen nauttii nyt kaikesta siitä, jonka hän tältä kielsi ja jota toisaalta odotti itselleen.

24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.
26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'

Rikas mies ei tyydy kohtaloonsa, joka on hänestä tietenkin kohtuuton ja väärä. Hän kutsuu Abrahamia isäkseen osoittaakseen, että on tämän jälkeläinen ja vedotakseen tämän myötätuntoon ”lapsensa” kurjaa tilannetta kohtaan. Mutta miten hän tekee sen?

Vaikka Lasarus oli saanut kunniapaikan Abrahamin rintaa vasten, aivan kuin Johannes sai viimeisellä aterialla Jeesuksen vieressä, ylenkatsoo rikas Lasarusta ja loukkaa sekä tätä että tämän juhlien isäntää Abrahamia pyytämällä, että Lasarus toimisi juoksupoikana vilvoittelemassa hänen tuskaansa. Sinänsä on erikoista, että rikas mies tyytyisi vain yhteen pisaraan vettä. Toisaalta se kuvaa hänen tuskansa lohduttomuutta. Kun Lasarus aikoinaan odotti muruja hänen pöydältään, joutuu hän nyt anelemaan edes yhtä vesipisaraa Abrahamin pöydältä.

Mutta Abraham ei vastaa töykeyteen töykeydellä. Hän muistuttaa, että rikas mies sai osansa maan päällä Lasaruksen kieriskellessä tuskissaan. Nyt maan alla, Lasarus saa Jumalan lohdutuksen ja vapautuksen taakoistaan. Nyt Lasaruksen nimen merkitys sai täyttymyksensä. Jumala auttoi. Rikas mies taas saa puolestaan kärsiä.

Tässä tulee nyt Abrahamilta tärkeä paljastus. Hän nimittäin sanoo: “sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon.” Kuka siis on antanut kullekin osansa? Kohtalo? Sattuma? Onnetar? Perkele? Vai onko se saatu itseltä? Ei. Jumala on se, joka jakaa ihmisille kullekin osansa, oman salatun viisautensa mutta julki julistetun rakkautensa välityksellä. Rikkaan miehen olisi pitänyt hoitaa karttunutta omaisuuttaan, ikäänkuin hoitaisi Herran huonetta, mutta hän piti sitä omanaan, omana ansionaan ja yksinoikeutenaan.

Hän eli pöyhkeästi, itsekkäästi ja omaa arvoaan pönkittäen, eikä katsonut kurjan Lasaruksen puoleen, vaikka Jumala oli tuonut tämän rikkaan miehen portille asti, joka päivä kohdattavaksi. Hän ei ollut tietävinäänkään, että Herra Jumala on se, joka kaiken omistaa. Hän ei ollut piitannut Jumalan käskyistä auttaa köyhiä. Hän ei ollut välittänyt Jumalasta tai hänen sanastaan. Kuule nyt sinäkin, hyvä kuulija, mitä Herra sanoo viidennessä Mooseksen kirjassa:

Jos sinun keskuudessasi on joku köyhä, joku veljesi jossakin porttiesi sisäpuolella siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi, vaan avaa auliisti kätesi hänelle ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee.

Rikas mies oli aseeton Abrahamin edessä. Ei hän voinut sanoa Jobin sanoin: Olenko piittaamatta katsellut köyhää, jolla ei ole ollut vaatetta ylleen, tai kurjaa, jolla ei ole ollut millä itsensä peittää?

Ei hän ollut ottanut vaaria edes Salomonin sananlaskujen viisaudesta: Älä raasta vaivaista, siksi että hän on vaivainen, äläkä polje kurjaa portissa, sillä Herra ajaa hänen asiansa ja riistää hänen riistäjiltään hengen. Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.

Mihinkään tällaiseen Jumalan sanaan ei rikas mies katsahtanutkaan elämänsä aikana, eikä synnin yhä peittäessä hän tunnusta sitä vieläkään. Hän on yhä huolissaan vain omasta hyvinvoinnistaan, aivan kuten vaurauden häntä vielä piirittäessä. Ei sika muutu naudaksi, vaikka sen paistaisi roviolla. Rikkaan miehen synti ei siis ollut omaisuudessa, sillä olihan Abrahama ja Jobikin äärettömän rikkaita. Hänen syntinsä olo hänen sydämmensä tila, sillä se oli ääriään myöten täynnä kolikoita, kuten pakahtunut kukkaro. Ei sinne sopinut lähimmäisen rakkaus. Epäusko tuottaa epäuskon hedelmiä. Ei hän voinut edes teeskennellä, ettei ollut Lasarusta nähnytkään, olihan tämä ollut hänen porttinsa juurella kaikki päivät. Ja paljastaahan hän itse itsensä, kun tunnistaa Lasaruksen ja yhä pitää tätä kuin yhtenä palvelijoistaan.

Entä sitten Lasarus? Hänkö pääsi Abrahamin helmaan ja pöytään vain siksi, että oli tarpeeksi kurja ja köyhä ja säälittävä? Tai sen takia, että kadotus ja paratiisi automaattisesti tasoittavat täällä jaetut osat? Ei varmasti. Lasarus pelastui, koska uskoi omaan nimeensä. Hän uskoi, että Jumala todella auttaa, häntäkin. Ehkä siksi hän onkin koko vertauksen ajan hiljaa. Ei hän eläessään pidä meteliä rikkaan miehen pidoista ja julmuudesta.

Ei hän paratiisista ivaile tai huutele rikkaalle miehelle, tyyliin: “Siitäs sait, senkin elämäntapaporvari. Kukas nyt kärvistelee ja missä? Jopas täällä on muuten kattaukset NAMNAMNAM. Kiitos kuolemattomalle pitopalvelulle. Hei rikas mies, saatko kiinni jos heitän täältä sulle ompun, siitä on otettu jo pari haukkua, ihan vain muistona esivanhemmistamme. Ainiin, hekin muuten ovat täällä. Pärjäilemisiä! PS. Kyllä mullakin sappi kiehuisi.”

Lasarus pysyy koko vertauksen ajan hiljaa ja nöyränä ja luottaa siihen että Jumala on vanhurskasta tuomari ja laupias Isä. Hänen puolustajanaan toimii Abraham, uskon isä. Todellinen Abrahamin jälkeläinen, todellinen israelilainen, onkin siis Abrahamin uskon perillinen, ei hänen maallisen omaisuutensa perillinen. Vaikka Lasarus joutui elämään sietämättömän elämän, eikä hänen avukseen suostuneet kuin koirat, saa hän nyt ikuisen levon ja rauhan Taivaan pidoissa. Lasarus voisi sanoa Psalmin sanoin: Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.

27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon.
28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.'
30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Sitten tulee seuraavan pyynnön aika. ”No jos et Isä Abraham lähetä Lasarusta tänne, niin lähetä hänet puhumaan veljilleni todistuksen ja varoituksen sanoja. Jos minä en saa vettä, saakoon veljeni sanan.” Rikas mies paljastaa veljiensäkin synnin. Jos he tunnistaisivat kuolleista nousseen Lasaruksen, paljastaisi se heidänkin laiminlyöntinsä ja halveksuntansa. Olivathan he rikkaan miehen vakiovieraita jatkuvissa pidoissa.

Mitä Abraham vastaa? ”Tyytykööt veljesi siihen mihin muutkin, Kirjoituksiin. Siihen tyytyi Lasaruskin, ja katso miten hyvin hänen kävi. Siihen oli sinullakin tilaisuus tyytyä, jos olisit vain kallistanut korvaasi juhlahumun keskeltä. Mooses ja profeetat ovat antaneet Herran käskyt ja lupaukset siunaksista, kelvatkoon heidän todistuksensa.”

Rikas mies jatka inttämistään ja osoittaa kuinka itse halveksii Jumalan sanan totuutta ja sen tehokkuutta. ”Abraham, kyllä minä tiedän mikä olisi verrattomampaa. Tarvitaan joku täältä menemään elävien joukkoon, ihmeet ne vasta ihmiset uskomaan saa.”

Abraham päättää keskustelun napakasti. ”Jos he eivät usko heidän keskuudessaan eläneitä profeettoja, eivät he usko heidän keskuudessaan kuolleita kerjäläisiä.”

Kristus

Nyt olemme päässeet vertauksen loppuun. Vertauksen, jonka Jeesus suuntasi fariseuksille.

(Pari jaetta aiemmin on kohtaus: Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta.
Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys.)

No kuinka sitten vertaus voi hyödyttää fariseuksia tai meitä? No meidän täytyy löytää siitä Kristus. No mistä me löydämme Kristuksen tässä vertauksessa? Me löydämme hänet kaikkialta. Kuuletko? KAIKKIALTA.

Ketä rikas mies viime kädessä kuvaa? Eikö se kuvaa nimenomaan Kristusta? Eikö hän ollut jo ennen maailman luomista, kuten Ilmestyskirja kuvaa: puettuna pitkäliepeiseen viittaan ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetty. Eikö hän elänyt Jumalan kasvojen ja kaikkien enkelien edessä juhlapäivästä toiseen? Eikö hänen päiväänsä täyttäneet ilo, riemu ja musiikki?

Eikö Kristus tullut ihmiseksi, ottaakseen Lasaruksen kurjan osan; halveksitun, saastaisen, puutteenalaisen, kärsimyksien ja sairauksien taakoittaman, vilun, yksinäisyyden, riippuvuuden, epätoivon, Jumalan odottamisen, kuoleman. Eikö Hän saarnannut porteissa jo pelkällä olemisellaan? Eikö hän nähnyt, kuinka Jumala antaa toisille rikkauksia ja ylhäisiä asemia, mutta itse tyytyi köyhyyteen ja alhaisuuteen. Eikö hänenkin ohi kävelty joka päivä nenä pystyssä? Eikö Jeesus ollut, kuten evankelista Markus todistaa, erämaassa ”villieläinten joukossa”?

Hän kuoli kuten Lasarus, ihmisraatona ja hyljättynä, mutta hänet haudattiin, kuin rikas mies.

Itse hän vei ryövärin paratiisiin, Abrahamin helmaan, mutta hänelle tuonelan kahtia jakava kuilu ei ollut este, vaan hän meni ja kärsi kadotuksen kammottavat liekit. Silti hän ei kostuttanut vain sormeaan lohdutukseksi kadotuksen rikkaille ja köyhille, miehille ja naisille. Pietari todistaa: Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.

Hän, Elämän vesi, joka sammuttaa kaikki synnin ja kuoleman liekit, vei itse itsensä kaikkein kurjimpien, tuonelan tuskissa kärsivien luokse. Ja mitä Jeesus siellä saarnasi? Sitä samaa mitä myös maan päällä, Jumalan valtakuntaa. No kuinka vankeudessa olevat henget pääsisivät sinne? Niinkuin mekin, tien, totuuden ja elämän kautta, Kristuksen kautta.

Ja eikö Jeesus tahdo rikkaan miehen lailla lähettää meitä veljiensä ja luotujensa luokse todistamaan? Eikä vain tietyn viiden veljen, vaan kuuden miljardin luo. Hänhän tahtoo, ettei kukaan joutuisi siihen vaivan paikkaan, johon meidän puolestamme meni, vaan että pääsisimme kaikki juhla-aterialle Abrahamin ja muiden pyhien kanssa.

No entäs Abraham? Eikö Kristus ole todellinen Abraham, uskon luoja ja isä? Emmekö ole matkalla nimenomaan Kristuksen huomaan? Hänhän on se, joka malttamattomana odottaa meitä Taivaaseen että saisi syödä juhla-aterian meidän kanssamme. Ja eikö Abraham puhu sekä rikkaalle miehelle, fariseuksille että meille kuin Jeesuksen suulla:

”Kuulkaa Moosesta ja profeettoja.Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta.”

Ja eikös olekin niin, että lopulta Kristus nousi ylös kuolemasta ollakseen meille elämä, eikä silti kaikki uskoneet eivätkä vieläkään usko? Mutta me uskomme, ja siksi olemme täällä tänään yhdessä koolla.

Mutta jos sinä, rakas kuulija, olet epävarma uskossasi kaiken oman pahuutesi, murheittesi, epäluulojesi ja Perkeleen hyökkäyksien alla, ole tästä varma. Kristus on sinua tänään vastassa.
Hän on sinua vastassa tässä kaiteen toisella puolella, ehtoollisella. Hän ojentaa kätensä paratiisista sinun tuskiesi keskelle, läpi meille läpäisemättömän kuilun. Olethan sinäkin valmis ojentamaan kätesi ja avaamaan pöytäsi tämän maailman Lasaruksille?

Lasarus kerjäsi leivänmuruja nälkäänsä, muttei saanut. Sinä saat tänään elämän leipää. Rikas mies anoi kostuketta kielelleen tuskiensa lievittämiseksi, mutta se evättiin häneltä. Sinä puolestaan saat tänään juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

Jos tänään katsot epäluuloisesti pientä leivänpalaa tai muutamaa viinintippaa ja mietit: ”Tässäkö kaikki mitä saan nälkääni ja tuskaani?”, niin Kristus vastaa sinulle hymyillen. ”Tässä on KAIKKI mitä tarvitset nälkääsi ja tuskaasi. Nosta katseesi, ota, syö ja asetu huomaani. Sinä olet minun Lasarukseni, sinua minä autan.”

Aamen.