Rahan alku ja juuri

Tällaisessa kolumnissa on pakko puristaa sanomansa niin ytimekkääksi ja ahtaaksi, että se – ahdistaa. Sanon sen siis lempeästi vasten kasvojasi; Jumalan armo on ilmaista, hengelliset palvelut pitkällä tähtäimellä eivät. Hirveää tylytystä, niinkö?

Mutta tosiasia on, että itsekin alle kolmekymppisenä kuulun siihen platinalusikkasukupolveen, joka on tottunut siihen, että kaikki saadaan joko ilmaiseksi tai korkeintaan vähällä vaivalla. Meidät on itseasiassa kasvatettukin siihen, että on jumalanpalveluksia, seuroja, tapahtumia, konsertteja, nuorteniltoja ja sen sellaisia joihin mennään rakentumaan – ilmaiseksi. Selkäytimeemme kaiverrettu ajatus kulkee näin: ”Onhan meillä se ja se herätysliike ja järjestö ja kirkko, jotka kyllä kustantavat ainakin suurimman osan ja lopusta huolehtinee Jumala.”

Tosi asia on, parahin lukija, että me kristityt laitamme todella paljon rahaa omaan mukavuuteemme ja harrastuksiimme. Kuitenkin meidän vastahakoisuutemme panostaa taloudellisesti itseemme ja kaukaiseenkin lähimmäiseemme kohdistuvaan hengelliseen palveluun on niin räikeää, että silmiin pistää. Kyllähän minultakin pätäkkää irtoaa, kunhan saan vaan jotain materiaa vastineeksi, edes jonkun henkarisarjan seurakunnan arpajaisista. Juuri sellaisen, mihin minulla olisi varaa vaikka antaisin rahaa ilman vastinettakin.

Keskuudessamme on toki uskollisia ja avokätisiäkin työn tukijoita, mutta mikään kristillinen toiminta ei voi perustua harvaan tukijajoukkoon. Yhteinen usko tarkoittaa yhteistä työtä. En tahdo kuitenkaan ahdistaa jo ahdistettuja. Kristuksen ruumiissa on tietysti myös niitä jäseniä, joilla ei vain yksinkertaisesti ole mahdollisuutta kalliin elämän keskellä antaa paljoakaan jos yhtään. Voimme kuitenkin aina rohkaista kaikkia rukoilemaan kristillisen toiminnan puolesta niin, että kaikki taloudellinen sijoittaminen kristilliseen työhön voisi poikia mahdollisimman runsaan pelastettujen sielujen tuoton. Rukoustyö on kuitenkin kaiken kristillisen elämän ja järjestäytymisen perusedellytys. Ja mikä parasta, se ei maksa kuin aikaa.

Mutta takaisin mammonaan. Toinen ääripää rahan suhteen on rahan puutteen liika murehtiminen. Ajattelemme Jeesuksen kyllä maksaneen syntimme, mutta kaikki muut kustannukset tässä elämässä alkavat herkästi ahdistamaan. Uskon kuitenkin niin, että jos jokin Jumalan meille uskoma tehtävä edellyttää keisarin oman käyttöä, se meille kyllä suodaan. Kaiken kullan ja hopean omistaa niiden takoja, seppä Kristus, eikä raha ole hänelle koskaan ongelma. Lopulta se on vain ja ainoastaan Jumalan intresseissä pelastaa tältä ruutitynnyriltä ketään, ja jo vuodatettuaan kallista vertaan Hän tuskin alkaa laskeskelemaan jotain nappeja kenenkään sielun kohdalla – sinunkaan.

Älkäämme siis mekään turhaan pihistelkö kun kysymys on kristillisestä työstä. Tällä työllä on luonnolliset kulunsa ja ne peitetään luonnollisesti rahalla. Ja kappas, raha ei yleensä sada ihmeellisesti mannan lailla taivaasta, vaan se liikkuu ihmiseltä ihmiselle. Näin Jumala näppärästi siirtää rahaa yhdestä taskustaan toiseen.