Ilm. 3: 14-19, Laodikean seurakunta

"Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
    Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.
    Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!"

Saarna

Vapahtajamme Jeesus Kristus on luomakuntamme totinen alku. Hänen kauttaan koko universumi galakseineen, planeettoineen, maapalloineen, vuorineen, merineen ja atoimeineen luotu. Hän on ikuisuudessa syntynyt, ja niin kuin Paavali todistaa: Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.

 

Tällainen Jumalan Poika meille on annettu oman armonsa todistajaksi sekä varmaksi ja uskolliseksi meidän epävarman uskomme kantajaksi. Vaikka hän pyörittää planeettoja kämmenensä uumenissa kuin marmorikuulia, kantaa Hän yhä huolta pienestä laumastaan. Kerran Hän paimensi Laodikean seurakuntaa, tänään Hän johtaa ja puhuttelee tätä pientä Markus-yhteisöämme välineenään kirje Laodikean seurakunnalle.

Mutta miten me voimme soveltaa toiselle seurakunnalle suunnattuja nuhteita ja neuvoja meille? Onko meidän seurakuntamme tola edes sama kuin Laodikean?

On usein varsin vaikeaa objektiivisesti arvioida seurakuntansa tilaa sen sisältä käsin, varsinkin jos ei itse ole tullut loukatuksi tai jos ei itse huomaa kärsivänsä jostain sen puutteesta. Laodikean seurakunnan synnit eivät meillä ole tarkkaan tiedossa, mutta yksi on kuitenkin varma. Tämäkin seurakunta koostuu vain ja ainoastaan syntisistä ja vajavaisista kristityistä. Meidän henkilökohtaiset syntimme ja rikkomuksemme lähimmäistä ja Jumalaa vastaan ovat mitä moninaisimmat ja monipuolisimmat. Syntinen luontomme on kovin kekseliäs ja mielikuvituksemme on sen käypä väline.

Oli sitten seurakuntamme tila sama Laodikean seurakunnan kanssa tai ei, on kuitenkin aina vaarana, että me lankeamme samanlaiseen ylpeyteen ja itsemme kerskumiseen kuin se teki. Rohkenen sanoa, että meidän tunnustuksellisten luterilaisten eräs helmasynneistä lienee omahyväisyys. Olkoonkin, että me pidämme Jumalan lahjana selkeää ja armorikasta oppia, kuitenkin meidän vinoutunut luontomme tekee siitä ansion ja vääränlaisen rehentelyn aiheen, jossa keskiöön ei nousekaan armahtava Kristus, vaan meidän oma tarpeemme olla oikeassa.

Pahimmillaan me teemme opista diplomin, jonka nostamme seinälle osoittamaan meidän omaa erinomaisuuttamme. Tällöinen se antaa meidän julmalle luonnollemme tilaisuuden pilkkata ja väheksyä toisin uskoa tunnustavia, sen sijaan että me sitä enemmän rakastaisimme heitä, mitä kauempana he ovat totuudesta. Tällöin me sorrumme samaan kuin laodikealaiset. Meistä tulee ylpeitä.

Ylpeys himmentää näkömme rakastaa lähimmäistämme ja hidastaa meitä auttamasta häntä kaikin eri tavoin. Se oleellisesti vaikeuttaa laittamasta täyttä luottoamme ja uskoamme Luojaamme, ja ylpeyden toteuttaessa täysillä itseään, tekee se Jumalasta tarpeettoman ja tahtoo surmata Hänet. Ylpeyden ja valheen Isä on Saatana, nöyryyden ja totuuden Isä puolestaan Jumala.

Ylpeys on jo itsessään ihmisen perimmäinen synti, mutta sitä seuraa väistämättä myös penseys. Penseys estää meitä näkemästä itseämme oikeassa valossa. Se kuihduttaa kykymme nähdä sielumme oikeaa laitaa niin hyvässä kuin pahassa. Penseyden tähden emme kykene tunnistamaan omaa kaikenkattavaa syntisyyttämme, mutta emme myöskään ansaitsematonta tilaamme Jumalan lapsina. Meistä tulee kovia ja kylmiä, meitä ei kylmetä oma pahuutemme, mutta ei myöskään lämmitä Jumalan alati tarjolla oleva armo.

Me olemme Laodikean seurakunnan lailla monella lailla usein säälittäviä räpeltäjiä. Me ylpeilemme sellaisella joka ei ole meistä lähtöisin ja jota emme omista, esimerkiksi kristillinen oppi. Me pukeudumme omahurskauden vaatteisiin ja silti pysymme alasti ja häpeällisinä, sillä meidän salaiset syntimme syövät meitä sisältä päin ja julkiset päältä. Meillä on ihmeellinen kyky samaan aikaan nähdä puutteet sekä lähimmäisissämme että toisissa kirkkokunnissakin, ja samalla olla täysin sokeita omille synneillemme.

Kuitenkin, oli meidän puuttemme ja syntimme mitä tahansa, samoja kuin Laodikean seurakunnan tai ei, voimme me silti ottaa vaarin samasta neuvosta, jonka Ylösnoussut antoi tuolle rakkaalle seurakunnalleen. Me saamme tarttua samaan armoon ja totuuteen, sillä yhtälailla me olemme rakkaita Jeesukselle, yhdessä ja erikseen, kuin laodikealaiset olivat. Olemmehan mekin alati Pyhän Hengen nuhdeltavina ja kuritettavina, jotta pakenisimme Kristuksen helmoihin kuin israelilaiset telttamajaan autiomaassa.

Tehkäämme siis parannusta kaikesta synnistä tänäänkin. Antakaamme me Kristuksen kitkeä ylpeytemme kaikkine synninhaaroineen pois. Ostakaamme synneillämme Kristuksen sanan kultaa, sitä sanaa, joka meitä tahtoo armahtaa ja johdattaa kaikessa. Vaihtakaamme pois omahurskauden rääsyt ja verhoutukaamme jälleen Pyhän Hengen käärinliinoihin, kasteeseemme. Rukoilkaamme, että Jeesus voitelisi sanansa totuuden voidetta silmiimme, jotta näkisimme omat syntimme, lähimmäisemme hädän sekä Jumalan kunnian ja rakkauden.

Aamen.

Rahan alku ja juuri

Tällaisessa kolumnissa on pakko puristaa sanomansa niin ytimekkääksi ja ahtaaksi, että se – ahdistaa. Sanon sen siis lempeästi vasten kasvojasi; Jumalan armo on ilmaista, hengelliset palvelut pitkällä tähtäimellä eivät. Hirveää tylytystä, niinkö?

Mutta tosiasia on, että itsekin alle kolmekymppisenä kuulun siihen platinalusikkasukupolveen, joka on tottunut siihen, että kaikki saadaan joko ilmaiseksi tai korkeintaan vähällä vaivalla. Meidät on itseasiassa kasvatettukin siihen, että on jumalanpalveluksia, seuroja, tapahtumia, konsertteja, nuorteniltoja ja sen sellaisia joihin mennään rakentumaan – ilmaiseksi. Selkäytimeemme kaiverrettu ajatus kulkee näin: ”Onhan meillä se ja se herätysliike ja järjestö ja kirkko, jotka kyllä kustantavat ainakin suurimman osan ja lopusta huolehtinee Jumala.”

Tosi asia on, parahin lukija, että me kristityt laitamme todella paljon rahaa omaan mukavuuteemme ja harrastuksiimme. Kuitenkin meidän vastahakoisuutemme panostaa taloudellisesti itseemme ja kaukaiseenkin lähimmäiseemme kohdistuvaan hengelliseen palveluun on niin räikeää, että silmiin pistää. Kyllähän minultakin pätäkkää irtoaa, kunhan saan vaan jotain materiaa vastineeksi, edes jonkun henkarisarjan seurakunnan arpajaisista. Juuri sellaisen, mihin minulla olisi varaa vaikka antaisin rahaa ilman vastinettakin.

Keskuudessamme on toki uskollisia ja avokätisiäkin työn tukijoita, mutta mikään kristillinen toiminta ei voi perustua harvaan tukijajoukkoon. Yhteinen usko tarkoittaa yhteistä työtä. En tahdo kuitenkaan ahdistaa jo ahdistettuja. Kristuksen ruumiissa on tietysti myös niitä jäseniä, joilla ei vain yksinkertaisesti ole mahdollisuutta kalliin elämän keskellä antaa paljoakaan jos yhtään. Voimme kuitenkin aina rohkaista kaikkia rukoilemaan kristillisen toiminnan puolesta niin, että kaikki taloudellinen sijoittaminen kristilliseen työhön voisi poikia mahdollisimman runsaan pelastettujen sielujen tuoton. Rukoustyö on kuitenkin kaiken kristillisen elämän ja järjestäytymisen perusedellytys. Ja mikä parasta, se ei maksa kuin aikaa.

Mutta takaisin mammonaan. Toinen ääripää rahan suhteen on rahan puutteen liika murehtiminen. Ajattelemme Jeesuksen kyllä maksaneen syntimme, mutta kaikki muut kustannukset tässä elämässä alkavat herkästi ahdistamaan. Uskon kuitenkin niin, että jos jokin Jumalan meille uskoma tehtävä edellyttää keisarin oman käyttöä, se meille kyllä suodaan. Kaiken kullan ja hopean omistaa niiden takoja, seppä Kristus, eikä raha ole hänelle koskaan ongelma. Lopulta se on vain ja ainoastaan Jumalan intresseissä pelastaa tältä ruutitynnyriltä ketään, ja jo vuodatettuaan kallista vertaan Hän tuskin alkaa laskeskelemaan jotain nappeja kenenkään sielun kohdalla – sinunkaan.

Älkäämme siis mekään turhaan pihistelkö kun kysymys on kristillisestä työstä. Tällä työllä on luonnolliset kulunsa ja ne peitetään luonnollisesti rahalla. Ja kappas, raha ei yleensä sada ihmeellisesti mannan lailla taivaasta, vaan se liikkuu ihmiseltä ihmiselle. Näin Jumala näppärästi siirtää rahaa yhdestä taskustaan toiseen.

Matt. 19: 27-30 , Seuraajan palkka

Matt. 19: 27-30


Pietari sanoi Jeesukselle: "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?"
Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."
Saarna

Rukoilemme: Avaa meidän suumme puhumaan Sinun totuuttasi, korvamme
kuulemaan se ja auta sydämmemme se säilyttämään, sielujen, niin meidän kuin lähimmäisemme, pelastumiseksi.
Amen.

Jeesus on jälleen liikkeellä opetuslastensa kanssa.
Kristus on matkalla kohti Jerusalemia, kohti ylistystä, kohti juonitteluja,
kohti petosta, kohti tuomiota, kohti kuolemaa ja viimein,
kohti ylösnousemusta ja Isän taivasta.

Jeesus on juuri vähän aikaa sitten keskustellut rikkaan miehen kanssa, joka tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Käskyjen pitämisen lisäksi Jeesus neuvoo: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Tämän kuultuaan mies lähti murheellisena pois. Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Tämän jälkeen Pietari astuu esiin ja kysyy kysymyksen, joka varmaan oli useammankin opetuslapsen mielessä: "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?"

Lähdettyään seuraamaan Vapahtajaa apostolit olivat todellakin luopuneet suurinpiirtein kaikesta: perheidensä, sukulaistensa ja ystäviensä läsnäolosta, kodeistaan, ammateistaan, kotikylistään ja ehkä myös maineistaan. Eihän Jeesus ollut varsinkaan papiston ja lainopettajien keskuudessa kovin korkeassa kurssissa.

Pietarin kysymykseen on kuitenkin haudattu, pakanallinen ja omavanhurskas tekemisen ajattelumalli: mitä enemmän minä teen Jumalan hyväksi, sitä suurempi aarre minua odottaa taivaassa. Mitä enemmän luovun minulle kuuluvasta, sitä enemmän Jumala on minulle velkaa. Onko tuttu ajatusleikki?

Mutta Jeesus ei puutu tähän suoraan, vaan jatkaa: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden  seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.

Millä sanoilla Jeesus aloittaa? Onko se jos? Onko se ehkä? Ei. Se on totisesti ja kun. Tästä näemme miten vahva onkaan se luotto, joka Kaikkivaltiaan Pojalla on Taivaan Isää kohtaan. Vaikka Kristus tietää, mikä hänen askeleidensa päämäärä Jerusalemissa on, on Hän silti luottavainen Isänsä lupaukseen. Lupaukseen nostaa Hänet kuolemasta maailmankaikkeuden korkeimmalle valtaistuimelle ja luoda uusi maailma Hänen omilleen. Uuden paratiisimaisen maailman lisäksi Jeesus lupaa kahdelletoista yksinkertaiselle, mutta rakkaalle, galilealaiselle miehelle: te tulette hallitsemaan Israelin kahtatoista heimoa kahdeltatoista valtaistuimelta. Kuinka konkreettisesti Jeesus tulisi toteuttamaan apostolien kohdalla sanan: Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.

Mitähän lienee noussut Pietarin ja yhdentoista muun ajatuksiin? “No nyt päästiin asiaan!” vai kenties, oman pienuutensa muistaen: “Pietari, senkin hölösuu!”

Jeesus jatkaa: Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.

Ei ole tietenkään sinänsä mikään itsetarkoitus tai pyhittymisen keino, että kristityn tulee luopua perheestään ja omaisuudestaan ja lähteä “seuraamaan Jeesusta”. Onhan perhe ja omaisuus Jumalan suomia suuria lahjoja, joista saa kiittäen nauttia ja hoitaa. Onhan jokaisen kristityn ensimmäinen ja tärkein velvoite huolehtia lähimmäisistään.

Mutta todellakin, Jumalan Pyhä, Kristus, Daavidin Poika, Jumalan Poika, Messias, Herrain Herra, Ylösnoussut, Lunastaja ja monet muut Jeesuksen nimet, jotka viittaavat Hänen Pyhyyteensä, pelastustehtäväänsä ja maailman Herruuteen sekä ihmisen syntisyyteen, pienuuteen ja alamaisuuteen, tulisi jakamaan ihmiset kahteen leiriin. Noiden leirien välinen raja tulisi kulkemaan jopa perheenjäsenten välitse. Evankeliumi, niin iloinen asia kuin se onkin, jakaa ihmiset lopulta sen vastaan ottaviin, ja sen hylkääviin.

Ja miten onnettomasti saattaakaan tässä ajassa käydä, kun lähimmäisemme ei otakaan ilosanomaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta vastaan:

Matt 10. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät. 22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. 33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. 34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; 36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. 37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; 38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. 39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

Jeesus on tuonut sanan miekan, evankeliumin, maan päälle, ilosanoman hänen sovituskuolemastaan, mutta se, jolle se ei kelpaa, koituu kiroukseksi ja kuolemaksi. Mutta lupaus pysyy: jokainen, joka muusta luopuu ja elämänsä kadottaa Kristuksen nimen ja evankeliumin tähden, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.

Jumalan armo on kohtuuton. Kohtuuton sikäli, Hän antaa satakertaisesti takaisin, jos ei tässä elämässä, niin viimeistään tulevassa. Hän tahtoo maksaa kaiken takaisin kaiken sen, mikä jo alunperin, maailman luomisesta asti oli Hänen omaansa. Mutta kaikessa käsittämättömässä rakkaudessaan ja armossaan Hän tahtoo antaa kaiken sata kertaisesti takaisin. Aivan kuin tässä ei olisi meille syntisille jo ihmeteltävää, hän vielä haluaa antaa iankaikkisen autuuden ja elämän!

Tässä vaiheessa Jeesus oikaisee Pietarin harhaluulot. Ehkä tässä vaiheessa Pietari ja muut apostolit ymmärsivät, ettei Jumala ole kenellekään mitään velkaa, vaan antaa kaikille, niin hyville kuin pahoillekin, silkasta armosta. Sillä mikä se sellainen velka on, joka satakertaisesti maksetaan takaisin?

Jeesus vielä varoittaa ja lohduttaa: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." Tästä näemme, ettei Jumala katso henkilöön

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois.

"Koska tahdoin, että olisit täydellinen, niin menin ja annoin kaiken, mitä minulla on, ja annoin ne köyhille. Nyt sinulla on aarre taivaissa. Tule ja seuraa minua."

Luukas 12:35-40, Palveleva isäntä

Luukas 12:35-40

35 "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.

36 Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.

37 Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.

38 Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

39 "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa.

40 Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."

Saarna

“Tule Pyhä Herrani mun,
Sinä Aurinko viimeisen aamun,
Tule jo pyhäsi noutamaan,
meidät sorretut Perkeleen maan,
Älä pahuutta vihaltasi säästä,
äläkä omiasi armoistasi päästä,
Tule äkisti kuin lyönti sydämen,
Sinä, joka olet Alku ja Loppu,
Amen.”

Miten saarnata Herran paluusta? on ollut kysymykseni jo monta viikkoa. Miten saarnata päivästä, jota järkeni ei käsitä, mielikuvitukseni ei kata ja josta en keksi yhtään rakentavaa vitsiä. Entä miten saarnata Herran odottamisesta, kun tuskin itsestäni mitenkään paistaa valvominen, Herran lupausten varmaksi uskominen tai Pyhän Herran pelko. Tuskin kuljen alati totuuden vyöhön vyötettynä hyvissä töissä ahkeroiden, tuskin uskoni lamppu palaa aina sinisellä liekillä. Tuskin se toinenkaan lamppuni. En osaa hirveän tarkkaan lukea ajan merkkejä, enhän seuraa edes säätiedotuksia. Sama se mikä sää, ei mulla edes ole montaa paria kenkiä tai takkia, jolla kehtaisin liikkua julkisesti.

Tällainen ihmisen epävarmuus pilkottaa läpi monessa asiassa, Jumalaa se melkein jo häikäisee. Ehkä sinäkin olet monessa epävarma. Ehkä sinäkin olet heikko ja ailahtelevainen elämäsi odotuksissa, Herran paluun odottamisesta puhumattakaan.

Niin, mitä sinä muuten odotat elämältäsi? Mitä kaikkea sinä odotat hyvältä Jumalaltasi? Odotatko Herralta kenties hyvää koulutusta, rakasta puolisoa, reippaita lapsia, kotoisaa asuntoa, mielekästä työtä, luotettavia ystäviä, jatkuvaa terveyttä, taloudellista huolettomuutta, pitkää ikää, rauhanaikaa ja kaikenlaista onnea ja iloa? Minä ainakin odotan. Odotan myös kaikenlaista menetystä, surua, yksinäisyyttä, lohduttomuutta, lankeemuksia, painia vuorotellen Jumalan ja Perkeleen kanssa.

Kuitenkin näiden kahden eri ryhmään kuuluvien odotusten välillä on erikoinen jännite, sillä ne eroavat toisistaan luonteeltaan. Voisin väittää, että ensimmäisiä ns. kivoja odotuksia toivon hartaasti, mutten voi olla varma suodaanko niitä minulle. Jälkimmäisiä ns. synkkiä odotuksia tiedän tulevan, mutta en odota ja laske päiviä niihin. Mutta ne tulevat lähes varmasti.

Kaikki odotukset, hyvät ja huonot, eivät kuitenkaan vedä vertoja Herran paluun odottamiselle. Herran päivään odottamiseen kuuluu nimittäin nämä molemmat hyvät puolet.  Meitä kehotetaan odotamaan sitä hartaasti ja tiedämme sen tulevan varmasti, kuten vertauksen palvelijat tiesivät.

Emmehän ole vain kuvainnollisesti vaan ihan todellisesti aivan samassa asemassa kuin vertauksen palvelijat. Onhan meille jätetty kirkko taloksi ja meidät sen hoitajaksi, onhan isäntämme lähtenyt taivaallisiin juhliin, mutta aikoo lähteä kesken kaiken meitä palvelijoitaan hakemaan ja palvelemaan.

Hän tulee hetkenä, jona emme osaa laskea, aavistaa tai edes arvata. Hän on tullut tähän maailmaan jo kahdesti, ensin lapsena, sitten ylösnousemuksessa, ja aikoo vielä sen vaivan meidän puolestamme nähdä, että astuu vielä kerran tähän saastan, haureuden, murhan ja väkivallan valtakuntaan meitä, Hänen omiansa noutamaan. Hän tulee tuomitsemaan kaiken jumalattomuuden, Perkeleestä alkaen. Meidän ei tarvitse kurotella taivaaseen tai rakentaa tähtiporttia tuonpuoleisuuteen. Tähtientekijä tulee, ja Hän tulee sellaisella sisääntulolla ja sellaisen kirkkauden ja valtasuuruuden saattelemana, etten uskalla edes ajattella.

Vaikka Jeesus puhuu paluustaan vertauksessa lempeästi, niin ainakin omasta puolestani täytyy tunnustaa, että Herran päivä kuulostaa todella pelottavalle. Niin, mikä voisikaan olla pelottavampaa kuin se, että Kaikkeuden Tuomari todella tulee ja että Hän tulee äkkiarvaamatta. Pasuunat soi, tuhannen auringon valo halkaisee taivaan, ja Yksi saa maailman herpaamattoman huomion. Hän tulee, eikä Hän juuri kysele keneltäkään sopiiko se ja koska sopii. Ei Herra perusta meidän aikatauluistamme, ei kysele maailmalta tai Perkeleeltä onko nämä saaneet jo kyllin. Nämä pakenevat häntä kauhusta, jos järkytykseltään kykenevät. Mutta pakoon ne eivät pääse. Se, jonka piti olla vuosituhansien valhe, paljastuukin ainoaksi Totuudeksi ja Tuomariksi yksinoikeudella.

Niin, hirmuista on langeta elävän Jumalan Pojan käsiin.

Hirmuista se on myös meille, jos emme valvo ja jos alamme suosia syntiä elämässämme, annamme meihin valellun uskon kuivua pois, alamme Herran viipyessä kyllääntymään hyvän odottamiseen ja tartumme siihen mitä maailman ihanuudet tarjoavat, jos annamme sielumme vihollisen näyttää, mitä kaikkea hänellä on tarjottavanaan. Ja kauhistuttavinta on, jos ajattelemme olevamme niin liukkaita, ettei tällaiset koukut millään tartu suomuihimme, tai jos kuvittelemme, ettei Käärme saa ujutettua koukkuun sellaista matoa, joka meihin vetoaisi. Jos tuolta vanhalta liukaskieliseltä luikertelijalta ei tarvittu montaa sanaa turmelemaan ja houkuttelemaan esivanhempamme, miten helppoja me heidän lapsina olemmekaan.

Niin. Miten kaikki onkaan niin helppoa meille, miten mäki viettääkin maailman karkeloihin. Tästä meillä lienee kaikilla hyvinkin omakohtaista kokemusta. Ja kuinka usein sitä onkaan pettynyt itseensä. Tässäkö minun uskonvahvuuteni sitten oli? Tällaisella kituisella kipinälläkö se minun uskoni sitten lepatti maailma tuulissa? Valheen takia riisuin totuuden vyön. Lyhyen ilon takia heitin kaiken roskana pois. Kun synti kietoo ja itse solmimme sen solmua, niin äkkiä valahtavat ne hurskauden vaatteet, joita viime sunnuntaina niin ylväästi kannoimme. Mikä palvelija minä olen Herraani odottamaan, kun odotan lähinnä, koska saan hyvän ja huonommankin tekosyyn langeta pois Hänen tahdostaan, pois Hänen paluunsa pelosta. Kai se Jeesus kerran tulee jos on tullakseen, mutta katsokaa miten paljon me ehdimme tanssia maailman kanssa Perkeleen soitellessa pilliään. Ei kuulu vielä Kristuksen pasuunat, ei hohda ne tulipätsien lailla pilvissä. Jeesus pitäköön karkelonsa jos on pitääkseen. Meillä on ollut runsaasti aikaa juosta synnistä syntiin, ja paljon on aikaa vieläkin! Vielä ehdin maistaa tuota syntiä, ja vähän tuotakin. Vielä voin sortaa lähimpiäni, vielä polkea muukalaista, vielä kuunnella Perkeleen suloista sihinää. Vielä ehdin väistellä kymmenen käskyn kymmenen nuolta. Vielä vähän aikaa, sitten teen parannusta, parempi pyytää sitten kaikkea ajallaan kerralla anteeksi.

Ja nyt kun oikein ajattelen, mitä se Jumala on minulle edes antanut? Montako rukousta kuullut? Helppohan se on siellä iankaikkuuden ihanuudesta kehoittaa minua odottamaan kärsivälliseti. Miksi odottaisin, kun maailmastaa saa kaiken heti? Sytytellään sitten hätäpäissämme uskomme lamppuja ja etsitään totuuden vyötä kun heräämme viimeiseen päiväämme.

Miten masentavia palvelijoita me niin helposti olemme. Pidämme isäntäämme pilkkana ja sorramme kanssapalvelijoitamme.

Mutta miten sitten valvoa? Pitäisikö sitä vetäytyä luostariin tai paeta tuntureille maailmaa pakoon? Pitäisikö puhua vain kun puhutellaan, pitäisikö kieltäytyä hyvästä seurasta ja ruoasta, pitäisikö hommata sellaiset silmälasit, jotka suodattavat kaikki värit tästä Jumalan maailmasta? Pitäisikö tukahduttaa kaikki nauru ja kaikki kiukku? Pitäisikö olla antamatta itselleen mitään anteeksi? Pitäisikö vilkuilla hätäpäissä koko ajan olkapäidensä yli ja säikähtää jokaista risunrasahdusta “Joko nyt se Herra tuli?”

Ei pidä eikä saa.

Kuule nyt mitä sinun syntiesi ja sinun omien pyrkimystesi haudan päällä seisova Lunastajasi sinulle sanoo: “Totisesti minä sanon sinulle: Minä vyöttäydyn, kutsun sinut pöytääni ja jään itse palvelemaan sinua. Minä olen sinun Isäntäsi ja sinä olet minun palvelijani. Tiedän kyllä mistä tulet, missä olet rämpinyt ja miten olet minut monesti kieltänyt. Tiedän syntiesi taakan, tiedän murheesi määrän, tiedän kyyneltesi luvun. Tiedän, miten olet valvomisen sijaan usein nukkunut, miten olet kääntänyt kylkeä minun käskyilleni.

Mutta tiedätkö sinä, että vaikka sinä et ole palvellut minua arvoni mukaan, minä palvelen sinua antaen sinulle perillisen ja kuninkaallisen arvon. Sinä et ole juuri odottanut minua, et ajatellut elämäsi lyhyyttä tai Herrasi äkillistä saapumista. Minä taas palajan halusta nähdä sinut, olethan minun lapseni. Minä halajamalla halajan odotan sinua luokseni, olethan minun ystäväni. Et näe minua saati useinkaan ymmärrä tahtoani tai tahdo noudattaa sitä. Mutta ole huoleti. Minä näen sinut alati ja tiedän tahtoni, joka on hyvä sinua kohtaan. Minun tahtoni on kerran saapua hakemaan sinut luokseni. Kuulitko, minä tulen sinun luoksesi niin että saat katsella kasvojani ja itkeä ilosta minua vasten. Minä nostan sinut haudastasi ja tästä maailmasta uuteen maailmaan, jossa hautausmaata ei ole muille kuin kuolemalle.

Tätä kuolemattomuutta saat sinä rakkaani tänään maistaa ehtoollisellani. Siellä minä annan sinun lamppuusi uutta öljyä ja kirkkaan liekin. Minä vyötän sinut kunnialla ja totuudella. Siellä minä palvelen sinua. Älä huoli, et ymmärrä kaikkea hyvää mitä teen sinulle, eikä sinun tarvitsekaan.

Älä siis mieti pelolla ja vavistuksella minun tuomioni päivää, niinkuin saastaiset henget pelkäävät ja vapisevat. En pidä sinua pilkkanani. Jos palvelen sinua tänään ehtoollisellani, jolle tulet heikon uskosi kanssa, niin palvelen sinua myös viimeisenä päivänä, kunhan et heitä uskoasi roskana pois. Jos sinun uskosi uhkaa sammua, niin älä käänny epätoivossasi tai häpeissäsi pois minusta, vaan pakene turviini, sillä Minä olen ainoa, joka voi ja tahtoo sinua auttaa ja vahvistaa. Kuule rakas lapseni, ei ole sellaista päivää tälle maailmalle annettu, jolloin et olisi enää tervetullut takaisin armoihini tai tai jolloin olisin kyllästynyt sinuun. Pidä se usko minkä olen sinuun valellut ja pysy totuuden sanassa ja seuraa sen suoraa tietä.

Ja sinä päivänä, jota et tiedä etkä ymmärrä. kun tulen sinua noutamaan, teen sinusta itsestäsi kuin tulenliekin ja vyötän sinut kuninkaan vaatteisiin. Ja minä palvelen sinua iankaikkisesti ja eikä sinun tarvitse odottaa minua enää mistään, eikä epäillä rakkauttani. Minä ruokin sinua kasvojeni valolla, eikä se valo himmene koskaan.

Katso rakkaani, sinun Lunastajasi elää ja viimeisenä päivänä minä olen seisova sinun hautasi päällä, ojennan käteni ja murtaudun kuoleman maailmaasi ja nostan sinut sieltä ylös.

Sillä onhan sanottu näin:

Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy.

Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

Luuk. 17:11-19, Kymmenen spitaalista

Luuk 17:11-19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla.
12. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän
13. ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!"
14. Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat.
15. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen,
16. lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen.
17. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat?
18. Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?"
19. Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."

Saarna

Jeesus on jälleen liikkeellä opetuslastensa kanssa. Jeesus on matkalla kohti Jerusalemia, kohti ylistystä, kohti juonitteluja, kohti petosta, kohti tuomiota, kohti kuolemaa ja viimein, kohti taivasta.

Tällä matkallaan hän kohtaa kymmenen spitaalista. Spitaaliset liikkuvat tässä kertomuksessa yhdessä. Toivo terveen ihmisen kohtaamisesta oli tuona aikana olematon. Spitaali on vakava ihosairaus, joka tarttuu koskettamalla. (Tuona aikana se oli usein parantumaton, sillä hoitokeinoa ei ollut.) Spitaalisia syrjittiin yleisesti. Ei siis ihme, jos spitaaliset liikkuivat vain keskenään. Evankeliumiteksti korostaa yhden heistä olleen samarialaisen, joten muut saattoivat olla hyvinkin juutalaisia. Yhteinen sairaus siis yhdisti toisiaan muuten halveksivia ja karttavia juutalaisia ja samarialaisia.

Spitaalisten ainoa toivo on kohtaamansa Jeesus. He lienevät kuulleet Jeesuksen ihmetöistä, ja huutamalla Jeesuksen puoleen he tarttuvat ainoaan toivoon, mikä heille oli suotu. (Totellen Mooseksen lain käskyä sekä tottuneina ihmisten pelkoon ja halveksuntaan, he jäävät hetken matkan päähän Jeesuksesta.)

"Jeesus, opettaja, armahda meitä!" he huutavat. On kuin he anoisivat: ”Jeesus, vapauta meidät tästä kirouksesta, tästä kammottavasta sairaudesta, joka kahlitsee meidät ja vallitsee elämäämme. Jeesus, meillä ei ole mitään muuta toivoa kuin sinä. Sääli meitä, sillä muuten olemme toivottomia.”

Mitä Jeesus tekee? Meneekö hän spitaalisten luokse ja koskettaa heitä? Ei, hänen ei tarvitse. Hänellä on Jumalan Poikana valta parantaa Sanan voimalla. Jeesus vain kehottaa heitä menemään ja näyttäytymään papeille. Tämä ei ole välinpitämättömyyttä, vaan näin Herra itse oli Mooseksen laissa säätänyt spitaalista parantuneille. Jeesus ikään kuin kehottaa heitä: ”Menkää rauhassa näyttäytymään papeille, sillä te olette jo puhtaat.” Matkalla pappien luokse he huomaavat parantuneensa parantumattomasta ja tervehtyneet ilman näkyvää hoitoa. Miten suuri armo ja ihme olikaan näitä ihmisparkoja kohdannut!

Kuitenkin, vain yksi heistä, samarialainen, palasi kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Jeesuksen kysymys on retorinen mutta aiheellinen: missä muut ovat? Eivätkö kaikki parantuneet? Eikö Jumala ansaitse kiitosta ja ylistystä kaikilta parantuneilta? Kiittämättömyys näyttää olevan maailman palkka – Jumalallekin.

Mutta kuitenkin, huolimatta noista yhdeksästä, Jeesus sanoo samarialaiselle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut." Samarialainen oli tunnustanut suureen ääneen Jumalan parantaneen hänet ja oli kiittänyt Jeesusta. Näin Kristus on myös kiitoksemme välimies Jumalalle. Jeesus otti tosissaan tämän kiitoksen ja ylistyksen ja tunnusti miehen pelastavan uskon. Teksti antaa ymmärtää että samarialainen ei siis vain uskonut Jumalan parantaneen hänet, hän uskoi Jeesukseen Jumalan Poikana.

Samarialaisen suurin kokema armo ei siis nähtävästi ollutkaan hänen parantumisensa tuskallisesta sairaudesta. Suurin armo oli hänen pelastumisensa, se, että samarialainen sai vastaanottaa pelastuksen Kristukselta. Kaikki tuskan ja ympärivuorokautisen murheen alla eletyt vuodet olivat nyt poissa, mutta paljon suurempi lahja – syntien anteeksi saaminen ja pelastus – lahjoitettiin samarialaiselle.

Samarialaisen oli varmasti helppo yhtyä kuningas Hiskian rukoukseen:
Herra, minun sydämeni elää sinulle,
 anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi! 
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni.
 Sinä pelastat minut
kuoleman kuilusta.
 Selkäsi taakse sinä heität 
kaikki minun syntini.

Rakkaat kristityt. Kuinka paljon meillä onkaan kiitettävää. Ja kuinka vähän ja vähästä me kiitämme. Useimmiten olemme kuin nuo yhdeksän spitaalista parantunutta. Osaamme iloita onnen päivistä, mutta kiitoksen kohdistaminen Jumalalle onkin paljon harvinaisempaa. Onhan elämämme täynnä asioita, jotka tuntuvat itsestään selviltä: armo, usko, seurakunta, ystävät, perhe, terveys, ruoka ja juoma, vaatteet, suoja, turva, lämpö, harrastukset jne. Mutta kuinka usein me osaamme arkielämässämme kiittää sitä ainoaa jolle kiitos ja ylistys yksin kuuluvat? Miltä näyttäisikään jumalanpalvelus, jossa kaikkien nautittua sanaa ja ehtoollista, vain kymmenesosa seurakuntalaisista nousisi ja yhtyisi loppukiitokseen ja – ylistykseen?

Jumala ei kiitostamme ja ylistystämme mihinkään tarvitse. Ei hänen tarvitse todeta tehneensä meille hyvin tai uskotella itselleen olevansa hyvä sen mukaan, miten muistamme kiittää. Mutta Hän varmasti iloitsee meidän kiitollisuudestamme. Onhan kiitollisuus Luojaamme ja Lunastajaamme kohtaan myös hyvä muistutus meille, kenen varassa kaikki onkaan ja keneltä kaikki hyvä tulee.

Kaikista suurinta kiitollisuutta meissä tulisi herättää Jumalan suurin lahja: Kristuksen kuolema ja sovitus meidän pahuutemme tähden. Samaa kiitollisuutta ja nöyryyttä saamme (saisimme) osoittaa hartain ajatuksin tänään myös ehtoollisessa, jossa sama Kristus antaa kalleimpansa – ruumiinsa ja verensä – meidän nautittavaksemme. Samaa kiitollisuutta saamme osoittaa Jumalalle myös kiitosvirren säestämänä – Jeesuksen Kristuksen jalkojen juuressa.

Amen.

Tiitus 3:4-7, Me uskomme Pyhään Henkeen

Tiitus 3:4-7

4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,

7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Tämän uuden vuoden ensimmäinen keskiviikkojumalanpalvelus käsittelee hyvin tärkeää ja keskeistä Nikean uskontunnustuksen kohtaa, joka on seuraava: Uskomme Pyhään Henkeen.

Oletko koskaan miettinyt, miksi tunnustamme, opetamme ja julistamme uskoamme Isän ja Pojan lisäksi Henkeen, joka on Pyhä. Isää ja Poikaa ei erikseen mainita pyhäksi, ei kummassakaan käyttämässämme uskontunnustuksessa.

Tietenkin molemmat, Isä ja Poika, ovat Hengen lailla pyhiä, ei vain ominaisuutenaan vaan olemuksellisesti. Silti yleensä vain Henkeä nimitetään Pyhäksi.

Ajattelen, että eräs syy siihen on seuraava. Isästä ja Jeesuksesta puhuttaessa kaikki tietävät kenestä puhutaan tai ketä tarkoitetaan. Henkiä taas on maailma täynnä. On pahoja riivaajahenkiä, nuo Perkeleen kotijoukot, jotka kiusaavat, ahdistavat, pelottelevat ja kahlitsevat ihmisiä. Ottavatpa ne jopa kiven, puun tai metallisen pakanajumalan muodon, jonka edessä ihmiset palvovat, kumartavat, rukoilevat ja uhraavat – jopa toisia ihmisiä.

On myös olemassa tuonpuolesuuden vainaja- ja tietäjähenkiä, joista Raamattu puhuu ankarin varoituksin ja kielloin.

Sitten on myös ihmisen henki, tuo, joka on meille yhtä käsittämätön ja salattu osa meitä, kuin sielummekin. Koemme olevamme kyllä muutakin kuin vain ruumis, mutta näkymättömiin henkemme jää.

Sitten on Pyhä Henki. Tämä Kristuksen Henki erottuu kaikista muista maailman hengistä. Hän erottuu kaikesta ja kaikista muista siksi, koska hän on Pyhän Jumalan Henki. Henki, joka on täynnänsä kaikkivaltiutta, pyhyyttä, totuutta, rakkautta ja armoa.

Toinen syy miksi kutsumme Henkeä Pyhäksi, liittyy Sanassa hänelle annetun nimen merkitykseen.

Isä muistuttaa meitä nimellään, että Hän on meidän todellinen, taivaallinen, iankaikkinen Isämme. Poika Jeesus, Jeshua muistuttaa nimellään, että Hän on Jumalan Esikoinen, meidän totinen pelastuksemme.

Yhtälailla Pyhä Henki muistuttaa meitä jo nimellään, ettei hän ole mikään satujen Hyvä Haltiatar tai veikeä Kasper -kummitus. Jumalan kolmas persoona opettaa meitä jo pelkällä nimellään, että Jumala on todellinen ja ainoa Pyhä.

Kun nyt siis ajattelet nimeä Pyhä Henki, niin liitä toki siihen kaikki se, mitä liität ajatellessasi Jumalan pyhyyttä. Sehän ei eroa siitä pätkääkään. Pyhä Henki on kaikessa pyhyydessään kiivas ja pelottava Tuomari, joka ei syntiä siedä ja joka kostaa katumattomien pahat teot.

Hän on Rakastava ja armahtava Paimen, joka jatkuvasti ohjaa ja opastaa laumaansa. Hän on Kunnioitettava ja palvottava Kuningas, joka ei jaa kunniaansa. 

Hän on Totuuden Julistaja, joka ilmoittaa maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion. Hän on loukattava ja murehtiva Persoona, joka ei siedä pilkkaa, mutta joka rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme.

Hän on Puolustaja, jonka kilven suojasta ei maailman ihmiset voi meitä todellisesti vahingoittaa eikä Perkele ryöstää. Tässä Abrahamin kilvessä on risti, joka suojaa meitä myös ansaitsemaltamme helvetin tuomiolta.

Kuulostaako tutulta? Kuulostaako ihan Kristukselta?

Niin pitääkin, sillä Pyhä Henki ei olekaan mikään jumallinen sooloilija, kolminaisuuden irtiottaja. Hän ei ole myöskään jokin rauhaton kolminaisuuden persoona, joka ei malta pysyä samassa paikassa edes yhden jumalanpalveluksen vertaa. Ei häntä kuvaa myöskään takkuileva mystikko tai epämääräinen muoto tai tehtävä vain sen tähden, että me itse niin helposti luomme hänestä sellaista kuvaa tai siksi että me itse olemme sellaisia.

Ei. Häntä kuvaa parhaiten hänen tärkein tehtävänsä. Niinkuin kaikki jumalalliset ja pyhät asiat ovat aina päivänselviä, niin on hänen pyhä toimeksiantonsakin. Hänen tehtävänään, motiivinaan ja intohimonaan on kirkastaa nimeomaan Pelastavaa Poikaa, joka taas kirkastaa Rakastavaa Isää. Tämän hän tekee kaikella pyhyydellään viisaasti, määrätietoisesti ja tulosvarmasti.

Mutta miten Pyhä Henki sitten kirkastaa Jeesusta?

Jeesus itse todistaa “Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.”

Ensinnäkin Pyhä Henki on kirkastanut Jeesusta muistuttamalla lapsiaan siitä, mitä Jeesus on sanonut. Näin hän on voinut kirjoituttaa Pyhän Raamatun. Toisekseen hän on jatkuvasti seurakuntansa ja meidän omantuntomme välityksellä muistuttanut, mitä tämä Raamattu todistaa Jeesuksen sanoista. Kolmannekseen Pyhä Henki on asettanut paimenet seurakunnilleen opettamaan Jumalan Pojan sanoja oikein. Neljänneksi hän on asettanut meidät kaikki palvelemaan toisiamme Kristuksen esimerkin mukaisesti. Viidenneksi hän näiden kaikkien välityksellä ohjaa meitä omaamaan Jeesuksen mielenlaadun, hiljaisen ja nöyrän. Onhan Hengellä itselläänkin Kristuksen mieli.

Tätä työtä Pyhä Henki tekee jatkuvasti, lakkaamatta, väsymättä, luovuttamatta.

Tätä hän tekee tänäänkin. Eikö olekin niin, että tälläkin hetkellä meihin Kristuksen kautta vuodatettu Pyhä Henki painaa omantuntomme hälytysnappulaa. Ja vaikka emme sitä tunnusta, niin siellä se valo välkkyy. Me emme nimittäin ole ottaneet Raamatun todistusta Jeesuksen sanoista todesta, pikemminkin olemme vääntäneet niitä oman tahtomme mukaan tai teeskennelleet ikäänkuin Jeesus ei olisi meille mitään puhunutkaan.

Me emme ole myöskään tehneet hänen esimerkkinsä mukaisesti, vaan koko ajan pyrimme olemaan lähimpiemme hallitsijoita emmekä palvelijoita. Olemme koko ajan nujertamassa heitä ja odottamassa heiltä palveluita.

Me emme myöskään tiedä hiljaisuudesta ja nöyryydestä muuta kuin sanakirjamaininnan. Mitä muuta me olemme kuin mölisemässä toisillemme ja Jumallalle erinomaisuudestamme, oikeaoppisuudestamme, esimerkillisyydestämme, uskostamme, rakkaudestamme, hyvistä töistämme. Lista on loputon.

Mutta. Ja se on iso mutta. Pyhä Henki ei vain osoita kelvottomuuttamme, vaan myös Kristuksen sovituksen kelvollisuutta meille ja Isälle Jumalalle. Koska ei Jeesuskaan tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen Perkeleen kohtalolta, ei myöskään Pyhä Henki tahdo meitä tuomita. Niinkuin sanottua, onhan hänellä Kristuksen Henkenä Kristuksen jalo mieli.

Kuule siis mistä Raamatun sanoista Pyhä Henki sinua tänään muistuttaa ja opettaa:

Syntinen saarnaaja huudahtaa: "Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?"

Hän on Pyhää Henkeä täynnä oleva Kristus. Hän on Pyhän Hengen sinulle ja minulle kirkastama Jeesus.

Syntinen seurakunta voi tähän vastata: "Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja".

Matt. 25:14-30, Kuka on hyvä palvelija?

Matt. 25:14-30

14. Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. 15. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
16. Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. 17. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. 18. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
19. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. 20. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ 21. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
22. Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ 23. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’ 24. Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. 25. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ 26. Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. 27. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. 28. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. 29. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 30. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’»

Saarna

Jeesus istuu Öljymäellä, seuranaan vain kourallinen ihmisiä. Seuraavana päivänä yksi näistä kahdestatoista Jeesukselle rakkaasta opetuslapsesta myisi Herransa orjan hintaan. Mutta kenties Herran ajatukset siintävät kahden päivän päässä, jolloin hänen kannettavakseen annetaan tämän maailman pimeys ja synti.

Opetuslapset lähestyvät herraansa ja avaavat suunsa kysyäkseen: ”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” Jeesus vastaa heille, kuin olisi odottanut tätä kysymystä jo pitemmän aikaa. Ja ehkä vastaus on pitempi ja perusteellisempi, kuin mitä opetuslapset osasivat odottaa.

Kristus puhuu rakkaalle tusinalleen ensimmäisistä lopun ajan merkeistä, vääristä messiaista ja profeetoista, eksytyksistä, sodista, maanjäristyksistä, nälänhädästä, suuresta ahdingosta ja Ihmisen Pojan tulemuksesta – tulevista todellisista tapahtumista, jotka koskevat koko maailmaa. Sitten hän alkaa puhumaan kirkostaan vertauksin – hyvästä ja huonosta palvelijasta, viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista ja palvelijoille uskotuista rahoista. Viimeiseksi hän puhuu viimeisestä tuomiosta – tapahtumasta, josta on osallisena niin kaiken maailman palvelijat – niin perkeleen kuin Kristuksenkin.

Tämän ehtoon evankeliumiteksti keskittyy vain osaan Jeesuksen puheesta – vertaukseen palvelijoista ja talenteista. Tämä on vertaus Jumalan valtakunnasta, joka on tarkoitettu opetukseksi, ohjenuoraksi, lohdutukseksi ja varoitukseksi Kristuksen kirkolle.

Jeesus aloittaa:
14. Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. 15. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Rikkaan on hankala matkustaa. Koko omaisuutta ei voi raahata mukanaan eikä sitä voi jättää vartioimatta taakseen. On siis luonnollista, että aikana, jolloin ei ollut sellaisia turvajärjestelyjä, digitaalista valuuttaa ja nettipankkeja joita meillä on, varallisuus ja talous jätettiin palvelijoiden hoitoon. Uuden Testamentin aikaisen talentin tarkkaa rahallista arvoa on vaikea arvioida tarkkaan, sillä kyseessä on jokseenkin vaihteleva painoyksikkö. Tiedettyä kuitenkin on, että yksi talentti vastasi tuolloin 6000 denaaria. Yksi denaari taas vastasi työläisen yhden päivän palkkaa.

Tämän päivän keskiverto suomalaisen vuosipalkka on reilut 26 000€. Tämä tekee reilut 70€ päivässä jos hän on vuoden jokaisena päivänä töissä. 6000 päivän palkka olisi (ennen veroja) 420 000€. Vertauksessa esitelty omaisuus, joka oli arvoltaan kahdeksan talenttia, olisi näin laskettuna tänä päivänä yli 3,3 milj. euroa. Ei todellakaan mikään kevyt summa. (Ei edes näillä meidän kolehtivolyymeillä.

Kyseessä on siis rikas liikemies. Hän on myös viisas mies joka ei tahdo omaisuutensa lojuvan joutilaana ja joka tuntee palvelijainsa tiedot ja taidot. Uskollisuuden ja luottamuksen osoituksena hän jättää valtavan omaisuutensa kolmen palvelijan hoitoon. Taitavimmalle hän jättää suurimman summan, toiselle huomattavan summan ja kolmannelle runsaan summan. Kukaan ei saa liikaa vastuulleen eikä kenenkään taitoja aliarvioida. Antamalla palvelijoilleen tehtävän kartuttaa omaisuuttaan isäntä samalla varmistaa palvelijoidensa elannon. Eihän kukaan pidä pitkään palvelijoita, joilla ei ole mitään tekemistä. Isäntä tahtoo myös juhlia palvelijoidensa kanssa palattuaan matkaltaan. Isäntä on reilu, kohtuullinen ja laupias.

Jeesus jatkaa:
16. Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. 17. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. 18. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

Kaksi ensimmäistä palvelijaa ryhtyvät heti toimiin. Olihan heidän isäntänsä antanut heille tärkeän tehtävän ja uskonut suuren omaisuutensa heidän haltuunsa. Isännän osoittama laupeus motivoi palvelijoitaan ahkeroimaan, vaikka kyse ei ollutkaan heidän omasta rahastaan. Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä liikemaailmassa aika on rahaa. Mitä nopeammin raha olisi liikkeellä, sitä nopeammin se karttuisi. Sitä paitsi, eiväthän palvelijat tienneet milloin heidän herransa palaisi. Ahkeruus ja isännän edun tavoittelu tuotti tulosta, molemmat palvelijat kaksinkertaistivat heille uskotun summan. He olivat yhdessä tuumin kartuttaneet isäntänsä varallisuutta seitsemän talentin verran.

Kolmas palvelija osoittautuu varsinaiseksi Laiska-Leeviksi. Vaikka hän oli saanut saman laupeuden osakseen kuin kaksi muutakin, hän raahaa talentin ulos, kaivaa kuopan, kätkee rahat ja peittää jälkensä, jottei kukaan huomaa kätköä. Fyysisen vaivankin jälkeen hän saa murehtia, että kätkö pysyy salassa. Hän näkee huomattavasti vaivaa saadakseen laiskotella ja välttääkseen vastuunsa. Se on kuin hakisi työpaikkaa päästäkseen kesälomalle tai uisi järven poikki saadakseen kuivatella. Laiskuus on aina pahuutta, ja pahuus aina tyhmyyttä. Yksi ruokkii toista.

Oikein oli viisas isäntä arvioinut palvelijoidensa ymmärryksen suhteessa toisiinsa.

Vertaus jatkuu:
19. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. 20. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ 21. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan. 22. Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ 23. Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’

Kuinkas ollakaan, isäntä palaa matkaltaan. On tilinteon aika. Ensin astuvat esiin hyvät palvelijat. Molemmat aloittavat puheenvuoronsa: ”Herra, sinä annoit.” Molemmilla on päällimmäisenä muistona se, että Herra antoi heille tehtävän ja omaisuutensa. Heidän ei tarvinnut aloittaa tyhjältä pöydältä. He myös tunnustavat, että sekä annettu että kartutettu omaisuus kuuluu heidän vaivannäöstään huolimatta isännälle. Mikä onkaan isännän vastaus molemmille palvelijoille? ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Kehuttuaan ja kiiteltyään palvelijoitaan hän tokaisee jotain uskomatonta: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Miten niin vähässä? Olihan palvelijoiden vastuulla ollut isännän koko valtava omaisuus. Oliko isäntä kenties rikastunut matkallaan lisää? Ihmeellistä on myös seuraava lupaus: ”minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” Tämä lupaus sisältää ymmärtääkseni seuraavan. Olen kartuttanut hyvin paljon omaisuutta. Palkkioksi uskollisuudestasi olen valmis jakamaan sen sinun kanssasi ja antamaan sen sinun haltuusi. Tule jakamaan minun iloni ja juhlimaan yhdessä saavutettua voittoa.

Tilinteon hetki ei kuitenkaan ole vielä ohi:
24. Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. 25. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ 26. Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. 27. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. 28. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia.

On aika Laiska-Leevimme astua esiin. Hänen aloituksensa työnantajaansa kohtaan ei ole mitä parhain. Hän aloittaa moittimalla isäntäänsä ankaraksi mieheksi. Hän onnistuu sekä valehtelemaan että kertomaan totuuden samalla lauseella. Hän valehtelee sanoessaan, että isäntä olisi lähtökohtaisesti ankara mies ja isäntä vaatisi omakseen jotain sellaista, joka ei hänelle kuulu. Totuuden hän puhuu siinä, että isäntä osaa olla myös ankara, kuten itseasiassa palvelija saa tässä tilanteessa oiketetusti itse tuta.

Kun kaksi hyvää palvelijaa aloittivat puheenvuoronsa esittelemällä isännälle tämän omaisuuden, tämä kelvoton palvelija mainitsee ylimielisenä ja halveksuvaan sävyyn viimeisenä: ”Tässä on omasi.” Ikäänkuin palvelija tahtoisi sanoa: ”Katso, tässä on omasi. Saisit olla kiitollinen, että säilytin sen minkä minulle annoit, enkä hukannut siitä ropoakaan.”

Viisaana miehenä isäntä huomaa, kuinka palvelija puhuu itsensä pussiin. Jos palvelija olisi oikeasti ajatellut, että isäntä on ankara mies joka ottaa sen, mikä ei hänelle kuulu, olisi palvelija sitäkin suuremmalla syyllä paneutunut tehtäväänsä. Jos palvelija olisi kokenut itsensä riittämättömäksi kaupankäyntiin, olisi hän voinut tallettaa talentin turvallisesti pankkiin, jolloin se olisi vaivatta kasvanut varmaa korkoa isännälle. Rahan kantaminen pankkiin olisi ollut jopa ehkä vaivattomampaa ja huolettomampaa, kuin sen kätkeminen maahan. Tyhmästä päästä kärsii koko sielu ja paha suu tuomitsee itse itsensä.

Mutta uskoiko palvelija, että isäntä ylipäätään palaa? Ilmeisesti, sillä muutenhan hän olisi kenties tuhlannut isäntänsä talentin omiin rientoihinsa. Entä jos hän pelkäsi tekevänsä tappiota talentilla? Silloin hänen olisi täytynyt ymmärtää, että kyseessä on isännän omaisuus, isäntä nauttii voitoista ja kantaa vastuun tappioista. Jos isäntä olisi ollut tyytyväinen saadessaan saman verran takaisin, mitä antoi, olisi hän itse voinut kätkeä talenttinsa maahan. Kaivamalla talentin maahan palvelija kaivoi omaa kuoppaansa.

Mutta mitä tapahtui itse talentille? Siitä tuli osa hyvän palvelijan palkkiosta. Mutta mitä sanotaankaan kaikille palvelijoille ja mikä onkaan kelvottoman kohtalo?:
29. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 30. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’»

Kahdella palvelijaa olivat hyviä, koska he olivat uskollisia isännälleen ja pitivät arvossa saamansa tehtävän ja talentit. Heillä oli uskoa sydämmessä hyvää isäntää kohtaan, uskollisuutta teoissa ja totuutta puheissa. Heillä oli monet lainatalentit hyvässä hoidossa ja he voittivat vielä enemmän omakseen. Kelvottomalla ei ollut uskoa, uskollisuutta, saati totuuden sanoja. Hän harjoitti pahuuttaan loppuun asti eikä edes yrittänyt vedota isäntänsä armoon. Siksi hänen lainatalenttinsa otettiin ja annetiin toisen omaksi.

Kahden hyvän palvelijan ehkä odottamaton palkkio oli päästä isännän iloon ja pöytään. Yhdessä he riemuitsisivat omasta ja toistensa ilosta isäntänsä talossa. Tätä taustaa vasten piirrettynä kelvottoman palvelijan kohtalo on surkeaakin surkeampi. Hänet ajetaan herransa talosta ulos pimeyteen ja yksinäisyyteen. Onko mitään kurjempaa kuin yksin surtu kohtalo? Palvelijan tuska saa muodon loputtomissa kyynelissä ja viha konkretisoituu hampaiden kiristelynä.

___________________________

Mitä Kristuksen Henki tahtoo meille tänään opettaa tällä sanalla?
Jeesus Kristus on meidän isäntämme ja me olemme hänen palvelijoitaan. Hän on astunut pois meidän näkyvistämme noustakseen maailmankaikkeuden valtaistuimelle, mutta hän on eräänä päivänä tulossa takaisin perimään omansa takaisin. Ollessamme hänen talossaan eli kirkossaan Hän on antanut meille tehtävät ja välineet, joilla toimittaa hänen asiaansa. Annettu päämäärä on yhteinen: julistaa evankeliumia kaikkeen maailmaan. Hän on oman aivoituksensa mukaan jakanut meille kullekin tietyt tehtävät. Näitä tehtäviä me toimitamme kykyjemme mukaan, jotka hän itse on meille lahjoittanut. Jälleen: Kukaan ei saa liikaa vastuulleen eikä kenenkään taitoja aliarvioida. Herra ei ole kohtuuton tai julma.

Yhteisinä työkaluina ovat sana ja sakramentit. Välineinä toimivat kullekin suodut kaikkinaiset lahjat ja armolahjat, virat, vastuut, tehtävät, tilaisuudet, mahdollisuudet ja kaikkinaiset tilanteet. Niin kuin hyvät palvelijat tekivät kauppaa talenteilla useiden ihmisten kanssa, niin meidänkin tulee ottaa kaikista tilaisuuksista vaari. Meidän tulee julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla niin sanoin kuin teoinkin. Talenttien ollessa tuhansia denareita, se kuvastaa, kuinka Jumalan suomia lahjoja on lukematon määrä. (Niin kuin kaikki denarit ovat samanarvoisia, niin kaikki lahjatkin ovat samanarvoisia Herran silmissä.)

Tullessaan takaisin Isäntämme vaati meidät tilille. Hyvät palvelijat saavat omakseen kaikki taivaan aarteet ja ikuisen ilon Herransa luona. Kelvottomat palvelijat marssitetaan ulos alastomina kaikkeen tuskaan ja puutteeseen.

Mutta olennaiset kysymykset leijuu kiusallisesti vielä ilmassa: kuka on kelvollinen palvelija? Kuka toimittaa virkansa täydellisesti? Kuka tuottaa isännälleen voittoa mielin määrin? Mitä jos tekoni tuottaa tappiota? Talenteillaniko pääsen Herrani iloon? Mitä jos en edes tiedä, missä talenttini makaa?

Jumalan Henki osoittaa kirjoituksistaan, kuinka me kaikki olemme kelvottomia palvelijoita. Kaikki me käytämme Jumalan suomia lahjoja väärin ja itsekkäisiin tavoitteisiin. Milloin omimme meille suodut talentit, niinkuin ne olisivat meiltä lähtöisin ja meidän omiamme, milloin teeskentelemme, kuin me emme olisi koskaan kuulleetkaan niistä ja milloin hautaamme ne maahan pilkaten Jumalaa. Näistä lähtökohdista kukaan ei toimita virkaansa täydellisesti. Katsellessamme elämäämme, huomaamme, että olemme surkeita sotilaita. Tuon tuosta me rintamalla ammumme ja haavoitamme omiamme. Ammuttuamme omamme, me liehutamme valkoista lippua perkeleelle antautumisen merkiksi. Joka päivä elämämme näyttää olevan yhtä suurta miinusta Jumalan tilikirjassa. Me laiminlyömme velvollisuutemme jopa niiden ihmisten kohdalla, joiden puolesta me väitämme vaikka kuolevamme. Isäntämme on kuitenkin käsittämätön Puutarhuri – siitä sonnasta, mitä elämällämme tuotamme Hän osaa tehdä lannoitetta hyvälle puulleen. Näin hän kääntää pahuutemme voitokseen.

Ja jos olemme hukassa sen suhteen, mitä Jumala tahtoisi tehdä elämällämme tai mitä talentteja hänellä on varattuna, me saamme aina turvautua rukouksessa hänen johdettavakseen. Hän antaa tiedon ja taidon käyttää hänen talenttejaan oikein.

Kuitenkaan, vaikka kuinka hienosti toimittaisimme virkamme ja tehtävämme, se ei riitä. Jumalan taivas ei ole mikään Las Vegas, johon olet sitä tervetulleempi mitä enemmän sinulla on hengellisiä talentteja tai denareita taskussa. Vaikka hyvät teot ovat välttämättömiä uskon hedelmiä, mitkään hyvät tekomme eivät saata meitä taivaaseen.

Vertauksen hyvät palvelijat eivät päässeet isäntänsä iloon siksi, että kantoivat runsaat talentit. He pääsivät sinne siksi, että tahtoivat elää Isäntänsä laupeudessa ja armossa ja tekivät kaiken uskossa. Vaikka olemmekin epäonnistuneet ja jopa tahallaan rikkoneet Isäntäämme kohtaan, jos me vain tuomme pahatkin tekomme uskossa Isännällemme, me pääsemme hänen kirkkauteensa ja iloonsa.
   
Taivaaseen me kelvottomat palvelijat pääsemme ainoastaan Laupiaan Isännän vuoksi. Sen Isännän, joka antoi kaikki talenttinsa pois ostaakseen meidät onnettomat taloonsa. Tuo Isäntä on myös ainoa Hyvä Palvelija. Ole sinäkin tänään tuon Hyvän palveltavana.

Aamen.