Luukas 12:35-40, Palveleva isäntä

Luukas 12:35-40

35 "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.

36 Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.

37 Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.

38 Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

39 "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa.

40 Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."

Saarna

“Tule Pyhä Herrani mun,
Sinä Aurinko viimeisen aamun,
Tule jo pyhäsi noutamaan,
meidät sorretut Perkeleen maan,
Älä pahuutta vihaltasi säästä,
äläkä omiasi armoistasi päästä,
Tule äkisti kuin lyönti sydämen,
Sinä, joka olet Alku ja Loppu,
Amen.”

Miten saarnata Herran paluusta? on ollut kysymykseni jo monta viikkoa. Miten saarnata päivästä, jota järkeni ei käsitä, mielikuvitukseni ei kata ja josta en keksi yhtään rakentavaa vitsiä. Entä miten saarnata Herran odottamisesta, kun tuskin itsestäni mitenkään paistaa valvominen, Herran lupausten varmaksi uskominen tai Pyhän Herran pelko. Tuskin kuljen alati totuuden vyöhön vyötettynä hyvissä töissä ahkeroiden, tuskin uskoni lamppu palaa aina sinisellä liekillä. Tuskin se toinenkaan lamppuni. En osaa hirveän tarkkaan lukea ajan merkkejä, enhän seuraa edes säätiedotuksia. Sama se mikä sää, ei mulla edes ole montaa paria kenkiä tai takkia, jolla kehtaisin liikkua julkisesti.

Tällainen ihmisen epävarmuus pilkottaa läpi monessa asiassa, Jumalaa se melkein jo häikäisee. Ehkä sinäkin olet monessa epävarma. Ehkä sinäkin olet heikko ja ailahtelevainen elämäsi odotuksissa, Herran paluun odottamisesta puhumattakaan.

Niin, mitä sinä muuten odotat elämältäsi? Mitä kaikkea sinä odotat hyvältä Jumalaltasi? Odotatko Herralta kenties hyvää koulutusta, rakasta puolisoa, reippaita lapsia, kotoisaa asuntoa, mielekästä työtä, luotettavia ystäviä, jatkuvaa terveyttä, taloudellista huolettomuutta, pitkää ikää, rauhanaikaa ja kaikenlaista onnea ja iloa? Minä ainakin odotan. Odotan myös kaikenlaista menetystä, surua, yksinäisyyttä, lohduttomuutta, lankeemuksia, painia vuorotellen Jumalan ja Perkeleen kanssa.

Kuitenkin näiden kahden eri ryhmään kuuluvien odotusten välillä on erikoinen jännite, sillä ne eroavat toisistaan luonteeltaan. Voisin väittää, että ensimmäisiä ns. kivoja odotuksia toivon hartaasti, mutten voi olla varma suodaanko niitä minulle. Jälkimmäisiä ns. synkkiä odotuksia tiedän tulevan, mutta en odota ja laske päiviä niihin. Mutta ne tulevat lähes varmasti.

Kaikki odotukset, hyvät ja huonot, eivät kuitenkaan vedä vertoja Herran paluun odottamiselle. Herran päivään odottamiseen kuuluu nimittäin nämä molemmat hyvät puolet.  Meitä kehotetaan odotamaan sitä hartaasti ja tiedämme sen tulevan varmasti, kuten vertauksen palvelijat tiesivät.

Emmehän ole vain kuvainnollisesti vaan ihan todellisesti aivan samassa asemassa kuin vertauksen palvelijat. Onhan meille jätetty kirkko taloksi ja meidät sen hoitajaksi, onhan isäntämme lähtenyt taivaallisiin juhliin, mutta aikoo lähteä kesken kaiken meitä palvelijoitaan hakemaan ja palvelemaan.

Hän tulee hetkenä, jona emme osaa laskea, aavistaa tai edes arvata. Hän on tullut tähän maailmaan jo kahdesti, ensin lapsena, sitten ylösnousemuksessa, ja aikoo vielä sen vaivan meidän puolestamme nähdä, että astuu vielä kerran tähän saastan, haureuden, murhan ja väkivallan valtakuntaan meitä, Hänen omiansa noutamaan. Hän tulee tuomitsemaan kaiken jumalattomuuden, Perkeleestä alkaen. Meidän ei tarvitse kurotella taivaaseen tai rakentaa tähtiporttia tuonpuoleisuuteen. Tähtientekijä tulee, ja Hän tulee sellaisella sisääntulolla ja sellaisen kirkkauden ja valtasuuruuden saattelemana, etten uskalla edes ajattella.

Vaikka Jeesus puhuu paluustaan vertauksessa lempeästi, niin ainakin omasta puolestani täytyy tunnustaa, että Herran päivä kuulostaa todella pelottavalle. Niin, mikä voisikaan olla pelottavampaa kuin se, että Kaikkeuden Tuomari todella tulee ja että Hän tulee äkkiarvaamatta. Pasuunat soi, tuhannen auringon valo halkaisee taivaan, ja Yksi saa maailman herpaamattoman huomion. Hän tulee, eikä Hän juuri kysele keneltäkään sopiiko se ja koska sopii. Ei Herra perusta meidän aikatauluistamme, ei kysele maailmalta tai Perkeleeltä onko nämä saaneet jo kyllin. Nämä pakenevat häntä kauhusta, jos järkytykseltään kykenevät. Mutta pakoon ne eivät pääse. Se, jonka piti olla vuosituhansien valhe, paljastuukin ainoaksi Totuudeksi ja Tuomariksi yksinoikeudella.

Niin, hirmuista on langeta elävän Jumalan Pojan käsiin.

Hirmuista se on myös meille, jos emme valvo ja jos alamme suosia syntiä elämässämme, annamme meihin valellun uskon kuivua pois, alamme Herran viipyessä kyllääntymään hyvän odottamiseen ja tartumme siihen mitä maailman ihanuudet tarjoavat, jos annamme sielumme vihollisen näyttää, mitä kaikkea hänellä on tarjottavanaan. Ja kauhistuttavinta on, jos ajattelemme olevamme niin liukkaita, ettei tällaiset koukut millään tartu suomuihimme, tai jos kuvittelemme, ettei Käärme saa ujutettua koukkuun sellaista matoa, joka meihin vetoaisi. Jos tuolta vanhalta liukaskieliseltä luikertelijalta ei tarvittu montaa sanaa turmelemaan ja houkuttelemaan esivanhempamme, miten helppoja me heidän lapsina olemmekaan.

Niin. Miten kaikki onkaan niin helppoa meille, miten mäki viettääkin maailman karkeloihin. Tästä meillä lienee kaikilla hyvinkin omakohtaista kokemusta. Ja kuinka usein sitä onkaan pettynyt itseensä. Tässäkö minun uskonvahvuuteni sitten oli? Tällaisella kituisella kipinälläkö se minun uskoni sitten lepatti maailma tuulissa? Valheen takia riisuin totuuden vyön. Lyhyen ilon takia heitin kaiken roskana pois. Kun synti kietoo ja itse solmimme sen solmua, niin äkkiä valahtavat ne hurskauden vaatteet, joita viime sunnuntaina niin ylväästi kannoimme. Mikä palvelija minä olen Herraani odottamaan, kun odotan lähinnä, koska saan hyvän ja huonommankin tekosyyn langeta pois Hänen tahdostaan, pois Hänen paluunsa pelosta. Kai se Jeesus kerran tulee jos on tullakseen, mutta katsokaa miten paljon me ehdimme tanssia maailman kanssa Perkeleen soitellessa pilliään. Ei kuulu vielä Kristuksen pasuunat, ei hohda ne tulipätsien lailla pilvissä. Jeesus pitäköön karkelonsa jos on pitääkseen. Meillä on ollut runsaasti aikaa juosta synnistä syntiin, ja paljon on aikaa vieläkin! Vielä ehdin maistaa tuota syntiä, ja vähän tuotakin. Vielä voin sortaa lähimpiäni, vielä polkea muukalaista, vielä kuunnella Perkeleen suloista sihinää. Vielä ehdin väistellä kymmenen käskyn kymmenen nuolta. Vielä vähän aikaa, sitten teen parannusta, parempi pyytää sitten kaikkea ajallaan kerralla anteeksi.

Ja nyt kun oikein ajattelen, mitä se Jumala on minulle edes antanut? Montako rukousta kuullut? Helppohan se on siellä iankaikkuuden ihanuudesta kehoittaa minua odottamaan kärsivälliseti. Miksi odottaisin, kun maailmastaa saa kaiken heti? Sytytellään sitten hätäpäissämme uskomme lamppuja ja etsitään totuuden vyötä kun heräämme viimeiseen päiväämme.

Miten masentavia palvelijoita me niin helposti olemme. Pidämme isäntäämme pilkkana ja sorramme kanssapalvelijoitamme.

Mutta miten sitten valvoa? Pitäisikö sitä vetäytyä luostariin tai paeta tuntureille maailmaa pakoon? Pitäisikö puhua vain kun puhutellaan, pitäisikö kieltäytyä hyvästä seurasta ja ruoasta, pitäisikö hommata sellaiset silmälasit, jotka suodattavat kaikki värit tästä Jumalan maailmasta? Pitäisikö tukahduttaa kaikki nauru ja kaikki kiukku? Pitäisikö olla antamatta itselleen mitään anteeksi? Pitäisikö vilkuilla hätäpäissä koko ajan olkapäidensä yli ja säikähtää jokaista risunrasahdusta “Joko nyt se Herra tuli?”

Ei pidä eikä saa.

Kuule nyt mitä sinun syntiesi ja sinun omien pyrkimystesi haudan päällä seisova Lunastajasi sinulle sanoo: “Totisesti minä sanon sinulle: Minä vyöttäydyn, kutsun sinut pöytääni ja jään itse palvelemaan sinua. Minä olen sinun Isäntäsi ja sinä olet minun palvelijani. Tiedän kyllä mistä tulet, missä olet rämpinyt ja miten olet minut monesti kieltänyt. Tiedän syntiesi taakan, tiedän murheesi määrän, tiedän kyyneltesi luvun. Tiedän, miten olet valvomisen sijaan usein nukkunut, miten olet kääntänyt kylkeä minun käskyilleni.

Mutta tiedätkö sinä, että vaikka sinä et ole palvellut minua arvoni mukaan, minä palvelen sinua antaen sinulle perillisen ja kuninkaallisen arvon. Sinä et ole juuri odottanut minua, et ajatellut elämäsi lyhyyttä tai Herrasi äkillistä saapumista. Minä taas palajan halusta nähdä sinut, olethan minun lapseni. Minä halajamalla halajan odotan sinua luokseni, olethan minun ystäväni. Et näe minua saati useinkaan ymmärrä tahtoani tai tahdo noudattaa sitä. Mutta ole huoleti. Minä näen sinut alati ja tiedän tahtoni, joka on hyvä sinua kohtaan. Minun tahtoni on kerran saapua hakemaan sinut luokseni. Kuulitko, minä tulen sinun luoksesi niin että saat katsella kasvojani ja itkeä ilosta minua vasten. Minä nostan sinut haudastasi ja tästä maailmasta uuteen maailmaan, jossa hautausmaata ei ole muille kuin kuolemalle.

Tätä kuolemattomuutta saat sinä rakkaani tänään maistaa ehtoollisellani. Siellä minä annan sinun lamppuusi uutta öljyä ja kirkkaan liekin. Minä vyötän sinut kunnialla ja totuudella. Siellä minä palvelen sinua. Älä huoli, et ymmärrä kaikkea hyvää mitä teen sinulle, eikä sinun tarvitsekaan.

Älä siis mieti pelolla ja vavistuksella minun tuomioni päivää, niinkuin saastaiset henget pelkäävät ja vapisevat. En pidä sinua pilkkanani. Jos palvelen sinua tänään ehtoollisellani, jolle tulet heikon uskosi kanssa, niin palvelen sinua myös viimeisenä päivänä, kunhan et heitä uskoasi roskana pois. Jos sinun uskosi uhkaa sammua, niin älä käänny epätoivossasi tai häpeissäsi pois minusta, vaan pakene turviini, sillä Minä olen ainoa, joka voi ja tahtoo sinua auttaa ja vahvistaa. Kuule rakas lapseni, ei ole sellaista päivää tälle maailmalle annettu, jolloin et olisi enää tervetullut takaisin armoihini tai tai jolloin olisin kyllästynyt sinuun. Pidä se usko minkä olen sinuun valellut ja pysy totuuden sanassa ja seuraa sen suoraa tietä.

Ja sinä päivänä, jota et tiedä etkä ymmärrä. kun tulen sinua noutamaan, teen sinusta itsestäsi kuin tulenliekin ja vyötän sinut kuninkaan vaatteisiin. Ja minä palvelen sinua iankaikkisesti ja eikä sinun tarvitse odottaa minua enää mistään, eikä epäillä rakkauttani. Minä ruokin sinua kasvojeni valolla, eikä se valo himmene koskaan.

Katso rakkaani, sinun Lunastajasi elää ja viimeisenä päivänä minä olen seisova sinun hautasi päällä, ojennan käteni ja murtaudun kuoleman maailmaasi ja nostan sinut sieltä ylös.

Sillä onhan sanottu näin:

Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy.

Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.