Jer. 9: 22-23, Hyvästä Herrasta kerskaaminen

Jer. 9: 22-23

Näin sanoo Herra:
- Älköön viisas kerskuko viisaudellaan,
älköön väkevä voimillaan,
älköön rikas rikkaudellaan.
    Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä,
että tuntee minut
ja tietää, mitä minä tahdon.
    Sillä minä olen Herra,
minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
    Niitä minä tahdon myös teiltä,
sanoo Herra.

Saarna

Eikö olekin kieltämätöntä, että meidän elämäämme määrittää hyvin paljon se, kuka sanoo mitäkin ja mistäkin asiasta. Näin on silloin kun joku kiittää, silloin kuin joku moittii ja silloin kun joku neuvoo. On kovin eri juttu kehuuko futispelitaitojasi äitisi vai pelikaverisi. On hyvin eri asia moittiiko sinua huonosta kravatista vaimosi vai anoppisi. On todella suuri ero, neuvooko sinua ajamaan autokoulun opettaja vai takapenkin naislauma.

Mikä siis voisikaan olla tujakampi aloitus mihinkään asiaan, kuin että: Näin sanoo Herra. Mikä voisi kiinnittää enemmän meidän huomiotamme? Mikä voisi herättää enemmän sekä kauhua että iloa, kuin se, että itse Kaikkivaltias Jumala päättää avata suunsa ja julistaa meille täysin ymmärrettäviä, selkeitä ja kiistattomia sanoja?

Julistaahan Daavid psalmissaan: Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

Tällä kertaa Jumalan suullisena instrumenttina toimii profeetta Jeremia. Käymme tänään läpi hänen tekstiään neljässä osassa. Jeremian julistamat Jumalan sanat kun on luontevaa jakaa neljään erilaiseen mutta toisiaan täydentävään osaan.

Älköön viisas kerskuko viisaudellaan,
älköön väkevä voimillaan,
älköön rikas rikkaudellaan.

Mitä ovatkaan ihmisen tyypillisimmät mielihalut tässä elämässä? Eivätkö ne ole voima ja vaikutusvalta, joilla ansaitaan näkyvä asema, toisten kunnioitus ja ihailu? Eikö rikkautta tavoitella kaikissa muodoissaan, seteleissä, kullassa, osakkeina ja kaikkena kätevänä tavarana ja krääsänä? Eikö tieto ja kokemus, opiskeltu ja elämäntuoma, muodostu meillä helposti sellaiseksi pokaaliksi, jota on hieno näyttää vitriinistä muillekin?

Näinhän se tuppaa menemään.

Ylösnoussut todistaa:

“Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.”

Näin Jumalan laki paljastaa meidät heti kättelyssä ja iskee ensimmäisen nauloistaan oikean ranteen läpi.

Lahjojen antaja, Kaikkivaltias, ei tietenkään itse ole vailla niitä ominaisuuksia joita hän niin auliisti lahjoittaa meille ihmisillensä.

Sillä Jumalan viisaus on käsittämättömämpi kuin loppumaton avaruus. Hän on väkevämpi kuin kaikki maailmankaikkeuden voimat yhteensä. Hän on luonut ja omistaa kaiken, mitä maan päällä on, muista planeetoista puhumattakaan. Hänen on kirkkauden taivas kaikkine joukkoineen, hänen on samaten helvetti kaikkine voimineen.

Herra itse todistaa kansalleen Mooseksen kautta“Maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani.”

No kuinka meidän Jumalan vieraiden tulisi sitten puhua ja käyttäytyä? Jeremia kirjoittaa:

Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä,
että tuntee minut
ja tietää, mitä minä tahdon.

Ihmisen ainoa kerskaamisen kohde olkoon Jumala ja hänen tahtonsa tunteminen. Tällainen kerskuminen ei tarkoita mitään teologishengellistä röyhistelyä, johon varsinkin meillä teologeilla on liikaa luontaista taipumusta. Tällaista on helposti omahurskaudessa harjoitettu opinkohtien luetteleminen, alkukielillä mässäily, raamatunpakkojen ulkoaoppimisen vertailu jne. Kenenkään ei tule antaa sijaa myöskään uskollansa ylpeilyyn, hyvien tekojensa mainostamiseen tai oman Jumala-rakkautensa markkinoimiseen.

Kuulostaa varmasti tutulta touhulta. Näin toinen naula halkaisee vasemman ranteen.

Oikeaa Jumalan mielenmukainen kerskailu on kaikenlainen Jumalan sanan, armon ja kunnian kirkastaminen. Tällainen puhe Kaikkivaltiaasta miellyttää

Pyhää Jumalaamme, koska se on oikein ja ennen kaikkea koska se saattaa hukkumisvaarassa olevia sieluja alkulähteelle.

Nyt Herra paljastaa, millainen Hän ON ja mitä Hän itse tahtoo harjoittaa. Jeremia julistaa:

Sillä minä olen Herra,
minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.

Jumala ilmoittaa olevansa totinen ja ainoa Herra. Hänen tekonsa ihmisten parissa ovat aina täydellisiä ja tarkoituksenmukaisia. Hänen uskollisuutensa etsii koko ajan kadonneita lampaita ja paimentaa jo tarhassa olevia. Hänen tuomionsa on aina täsmällinen, paha saa aina lopulta palkkansa ja hyvä kiitoksensa. Hänen vanhurskautensa ilmenee pelastushistoriassa, maailman luomisesta tähän päivään.

Mutta mites taas on? Olemmeko kunnioittaneet ainoaa Herraamme totisena Jumalana? Onko meidän uskomme alati siinä, että Hän on tekoinensa sellainen kuin Hän itse ilmoittaa? Eikö olekin pikemmin niin, että me alvariinsa epäilemme Hänen uskollisuuttaa meitä kohtaan, Hänen oikeudentajuaan elämässämme, Hänen tekojaan vääriksi ja välinpitämättömiksi vanhurskauden sijaan. Emmekö hyvin usein jää kiinni siitä ajatuksesta, että Jumala ei toimi maan päällä, vaan patsastelee jossain hurskaassa ikuisuudessaan ja pällistelee miten me täällä rimpuilemme omien ja toistemme syntien kanssa, Perkeleestä puhumattakaan.

Kauheaa tunnustaakin, mutta totta se on. Näin naulitaan jalat puuhun.

Mutta kaikkein raskaimmat sanat ovat vielä tulossa.

Jumala jatkaa Jeremian suulla:

Niitä minä tahdon myös teiltä,
sanoo Herra.

Nyt paljastuu Jumalan tahto meidän kohdallamme. Hän tahtoo, että me harjoitamme samaa kuin Hän. Meidän tulisi Hänen esimerkkinsä mukaisesti osoittaa - ei vain sanoissa vaan teoissa – uskollisuutta lähimmäistemme tarpeille ja Jumalan käskyille. Meidän tulisi jakaa henkilöön katsomatonta oikeutta, vaikka se tarkottaisi omastamme luopumista. Meidän tulisi tehdä vanhurskaita tekoja, Pyhän Hengen mielen mukaisia hyviä, pyyteettömiä, tekoja

Luukas kirjoittaa ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.”

Eikö meille ole annettu paljon? Vai onko Jumala pihistellyt meidän kohdallamme? Eikö meille ole uskottu lähimmäistemme tarpeet? Vai onko Jumala kieltänyt meiltä mahdollisuudet rakastaa lähimmäistämme muutoin kuin sanoin?

Kiistämätönä on, että Jumala on antanut meille viisautta, että osaisimme olla uskollisia Hänen sanalleen ja lähimmäisillemme. Hän on antanut meille väkevyyttä ja voimaa, että hankkisimme heikoille oikeutta. Hän on meille kaikkea maallista vaurautta, että meillä olisi mahdollisuus harjoittaa käytännön vanhurskautta.

Mutta sen sijaan olemme käyttäneen kaikkea tätä pääasiallisesti vain oman mukavuutemme ja itsetyytyväisyytemme pönkittämiseen.

Eikä tämä kauheus ole totta vain näkyvästi viisaiden, mahtavien ja rikkaiden synti, josta yksinkertaisemmat, heikommat ja köyhemmät pääsevät heitä ilkkumaan.

Ei, sillä me kaikki olemme samaa juurta. Kaikki mahdolliset hienot ja hyödylliset lahjat, jotka Jumala on meille antanut niin monessa muodossaan yhteiseksi hyödyksi ja rakennukseksi, me riistämme omaksemme. Teemmepä sen vielä sellaisella jumalattomuudella, ikäänkuin lahjamme olisi meiltä itseltämme peräisin, meidän ansaitsemaamme ja meidän omistamaamme.

Paavali kirjoittaa kurittomille Korinttolaisille: ”Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?

Silloin me myös kiinnitämme sydämemme lahjoihin, emme lahjojen antajaan, hyvään ja anteliaaseen Jumalaan. Tällaista naiivia mielettömyyttä Jumala saa sietää meiltä päivittäin.

Tuntuuko jo kipu rinnassa? Ahdistaako isku? Näin ainakin olettaisin, sillä viimeisenä meiltä repäistään kylki auki.

Näin me ansaitsemme tulla kirotuksi ja naulatuksi puuhun roikkumaan kylki auki, sillä me olemme Jumalan sanan ja tahdon joka kohdassa rikkoneet ja vääristäneet.

Mikä kauhea paikka. Mikä kauhea tuomio meitä odottaa. Mistä apu jumalattomuuteemme ja lohtu toivottomuuteen?

Vihdoin pääsemme armon aiheeseen.

Herra nimittäin huutaa meille tänään:

Enkö minä Herra ole sinun Vapahtajanne? Enkö minä Kristus tullut itse tekemään maan päälle tekemään uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja, täyttääkseni Isän tahdon täydellisesti?

Enkö tyhjentänyt itseni kaikesta viisaudestani, voimastani ja rikkaudestani teidän, minun lampaitteni tähden? Enkö minä ottanut kaikkea teidän jumalattomuuttanne kantaakseni, että te pääsisitte Jumalasta osallisiksi?

Enkö antanut käsiäni, jalkojani, kylkeni, koko ruumiini raadeltavaksi, että saisin teidät siltä säästää? Enkö minä
voittanut kuolemaa ja koko maailma perkeleineen ja ottanut teitä voittosaalista jakamaan?

Enkö minä taistellut tietäni ristille, että voisin tulla teille tieksi ikuiseen elämään? Enkä minä tehnyt tätä kaikkea omaehtoisesti, keneltäkään kysymättä, kaikessa rakkaudessani ja armossani teitä ajatellen?

Ei teidän syntinne ole minulta salassa, ei teidän laiminlyöntinne ja välinpitämättömyytenne. Mutta jos olin kerran valmis kärsimään ja kuolemaan teidän vuoksenne, niin voitte olla uskossanne varmoja, että minä tänäänkin tahdon teitä armahtaa ja ottaa hoitooni.

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Jeesus tarjoaa meille tänään kerran särjetyn ruumiini ja vuodatetun vereni, tarjoan itseni kokonaan.

Kun tänään nousemme ehtoolliselta, niin lähtekäämme taivaallisella ilolla ja Kristuksen rauhassa palvelemaan Herraa niillä lahjoilla mitä Hän on meille kaikille kitsastelematta antanut.

Olkaamme uskollisia toimissanne, toimitakaamme oikeutta ja eläkäämme kuten lahjoitettuun uskoomme ja pyhyyteemmee sopii. Pyytäkäämme Jeesukseöta armoa ja apua tehtäviinne, niin Hän ei näitä meiltä kiellä.

Aamen.