Matt. 24:1-14, Temppelin tuomio

Evankeliumi

Matt. 24: 1-14

Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."
    Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"
    Jeesus vastasi:
    "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.
    Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

Saarna

En tiedä sinusta, mutta minä olen visuaalinen ihminen; minä pidän kauneudesta, väreistä, symmetriasta, luonnollisuudesta ja valon ja varjon leikeistä. Kannatan myös laatua: pidän erityisesti perusteellisesi suunnitelluista, käyttötarpeeseensa erinomaisesti valmistettuista tavaroista ja asioista, aina leluista lentokoneisiin. Arvostan suuresti myös käytännöllisyyttä ja tavaroiden kykyä kestää aikaa ja käyttöä. Minä rakastan tavaraa, esineitä sekä hienoja puitteita.

Minä tunnustan sen. Minä olen materialisti. Ja olen sitä siinä mittakaavassa, että joskus koittava ruumiini kuolema on ainut lääke sairauteeni. Heikkouteni ei ole ihmisiltäkään salassa, tunnetaanhan minut muun muassa Stockmann-Tomppana.

Jos olisin elänyt Rooman vallan aikana Jerusalemissa, minut olisi varmasti tunnettu Temppeli-Tomppana. En tiedä olisinko saanut armon ymmärtää kulkea Nasaretilaisen saarnamiehen perässä pitkin temppelin ylväitä pylväskäytäviä, mutta kulkenut siellä olisin. Ehkä olisin notkunut jonkun pylvään äärellä toimettomana odottamassa, josko joku ulkopaikkakuntalainen poppoo tahtoisi saada opastetun kierroksen Herodeksen temppelikompleksissa. Ehkä olisi ollut hyvää viihdettä napata joku galilealainen porukka, niiden junttien murretta kun olisi ollut niin hauska kuulla. Ihmisiä ympäri imperiumia tulisi ja kansanvillitsijöitä uusinpine profetioineen menisi, mutta yhdestä olisin ollut varma - temppeli oli tullut jäädäkseen. Koko temppeli rakennuksineen oli rakennettu marmorista – miten se olikaan hohtanut aamunsarastaessa ja illansäteissä kuin kiillotettu hopea, auringon kiertäessä tuota monumenttia lännestä itään. Se oli suurempi, mahtavampi ja loisteliaampi kuin koskaan aiemmin, edes Salomon eläessä.

Tämä oli ollut myös rakennuttajan, inhan Herodes Suuren tarkoitus. Temppelikompleksi esipihoineen sekä muureinen kaikkineen tarvitsi epätasaisessa maastossa vankat perustukset. Siksi temppelikompleksin juurelle oli raahattu jopa yli 600 tonnin painoisia kivenjärkäleitä perustuksiksi, siis kiviä, joiden kunkin paino vastasi 12 tukkirekkaa. Se oli aikakautensa laajin rakennushanke, jota kurottiin kasaan kivi kiveltä reilun 80 vuoden ajan. Se tuli täysin valmiiksi vasta 30 vuotta Kristusksen ylösnousemuksen jälkeen - eli vuonna 64. Kuutisen vuotta se sai valmiina pyhistellä, kunnes roomalaiset pyyhkivät sen pois osoittaakseen lievän pettymyksensä kapinoiviin juutalaisiin. Tämä oli suurempi järkytys juutalaisille kuin osaamme arvata, niin hengellisesti kuin henkisestikin. Kuten ystäväni sanoi, tuskin roomalaiskatolisillekaan olisi yhtä suuri tragedia, jos vaikka Vatikaanista tehtäisiin parkkipaikka.

Mutta temppeli oli aikansa nähtävyys, myös keskeneräisenä. Ei siis ole mikään ihme, että opetuslapset hehkuttivat temppelin mahtavuutta. Mutta vielä ihmeellisemmältä  ja sen lisäksi myös kauhistuttavalta on täytynyt kuulla Jeesuksen ennustus: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.

Mutta Jeesuksen sanojen merkittävyyttä alleviivaa ennen kaikkea se, mitä hän tekee ennen noita sanojaan. Evankelista Matteus nimittäin erikseen mainitsee kuinka Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois. Tämä teko on sekä pelastushistoriallisesti että eskatologisesti erittäin merkittävä tapahtuma. Jeesus nimittäin lähti temppelistä viimeistä kertaa – hän ei enää evankeliumien mukaan palannut sinne. Kristus, tuo maailman valkeus ja temppelin todellinen kirkkaus, shekina, oli siis poissa. On lähes surkuhupaisaa, että temppeli, joka oli rakennettu Jumalan kunniaksi ja jumalanpalveluselämän keskukseksi, ei kelpuuttanut paikalle todellista ylipappiaan, lopullista syntiuhria, kaikkeuden kuningasta eikä omaa palvottavaa Jumalaansa. Ihmiset eivät olleet ymmärtäneet ottaa tosissaan, kun Jeesus oli aiemmin lausunut: Tässä teillä on enemmän kuin temppeli. Näemmä eivät myöskään opetuslapset, jotka esittelivät temppeliä Jeesukelle, eivätkä Jeesusta temppelille.

On myös merkille pantavaa, että se on nimenomaan Jeesus joka lausuu tuomion temppelille – ei joku apostoleista eikä Johannes Kastaja. Vanhassa Testamentissa nimenomaan Jumala ilmoitti tuomionsa kansalleen profeettojen kautta. Tuomio lähtee Jumalalta ja se osuu ensinnä Jumalan huoneeseen. Ja eikö nimenomaan temppeli ollut Jumalan huone. Tuomio lankeaa myös kansalle. Profeetat, jotka kansa satojen vuosien aikana kivitti, on tullut kansalle tuomioksi. Nyt temppeli tullaan repimään kivi kiveltä alas. Jumalalla oli oikeus valtuuttaa temppelin rakentaminen, hänellä on myös valta purkaa se. Tällä kertaa temppelin purkaminen ei tulisi olemaan vain fyysinen vaan ennen kaikkea hengellinen riisuminen. Temppelin valta hengellisen elämän keskuksena otettaisiin pois. Pyhäkön tuhoaminen ei ole kuitenkaan perimmältään kosto, vaan välttämättömyys. Niin kauan kuin se seisoi pystyssä, niin kauan ihmiset saattoivat juosta sen turviin kuin ryövärit luolaansa, juosta omavanhurskauden turvin polttamaan tehottomia syntiuhreja. Tietenkin joukossa oli paljon myös hurskaita ja nöyriä ihmisiä, mutta heidänkin syntivelka oli sovitettavissa vain Jumalan pojan verellä.

Nyt joka tapauksessa temppelin aika oli ohi, ja sen ajan mittasi ja sinetöi Jumalan sana, Kristus. Jeesuksen sanat, ei kiveä kiven päälle, eivät ole loppujen siis lopuksi vain ennustus, vaan ennen kaikkea käsky. Voit tietysti ajatella, että mikä sääli, olisipa Jumala säästänyt meille temppelin ja sen aarteet. Miten paljon mukavampaa olisikaan katsella tämän päivän Jerusalemissa juutalaisten temppeliä islamilaisen sijaan. Tätä minä Stockmann-Tomppakin toivoisin. Mutta meidän ei saa kiinnittää huomioita ja toiveita tällaisiin asioihin. Se valtava vaiva, mikä temppelin eteen oli nähty, ei ole kuitenkaan mitään siihen turhaan vaivaan verrattuna, jota ihminen yrittää nähdä pelastuakseen tai kelvatakseen ihmisten ja Jumalan edessä.

Matteus jatkaa kertomalla, kuinka Jeesus tämän jälkeen vei opetuslapset Öljymäelle. Tietenkään ei ole sattumaa, että Jeesus vie opetuslapsensa juuri tuolle mäelle. Öljymäki joutuu jälleen todistajaksi, kuinka Daavidin suku ei kelpaa Jerusalemille. Myös nimittäin itse kuningas Daavid marssi kerran hoveineen Öljymäen rinnettä ylös. Heillä oli tuolloin suuret valittajaiset. Daavidin poika Absalom oli noussut isäänsä vastaan ja oli tulossa Jerusalemiin kaappaamaan vallan isältään. Nyt todellinen Daavidin Poika, se oikea Israelin kuningas, on myös vetäytynyt Öljymäelle.

Myös Sakarja kirjoittaa Öljymäestä: Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso. Nyt siis tullessaan temppelistä pois, Jeesus istuutuu Öljymäelle vain kahdentoista miehen sitä todistaessa, mutta tullessaan takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hän seisoo mäellä sellaisen jylinän, pauhun ja kauhun saattelemana, ettei kenellekään jää epäselväksi: Kristus / kaupungin-isä on palannut.

Mutta nyt on vielä hiljaista. Jeesus istuutuu alas. Hän näkee Öljymäeltä temppelialueen sekä myös koko tuhoaan odottavan Jerusalemin.

Matteus jatkaa: Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

Jeesus vastasi:"Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

Lapsena ajattelin, että jos saisin kysyä yhden kysymyksen Jumalalta, johon Hänen olisi pakko vastata, kysyisin varmaan kuolinpäivääni. Nyt kysymykseni liittyisi varmaan lähempiin asioihini. Apostolit ovat kadehdittavassa siis asemassa, kun he saavat kysyä Herralta Hänen tulonsa merkkiä ja maailman lopusta. Ja jotenkin minusta tuntuu, että tätä kysymystä Jeesus halajikin kuulla. Ilmaisihan se opetuslasten uskon hänen paluustaan ja pahaa maailmaa odottavasta tuomiosta. Ja ehkä opetuslasten yllätykseksi, Vapahtaja ei vastaakaan vaihteeksi arvoituksin tai vertauksin. Mutta Jeesus aloittaa tärkeimmästä: meidän hänen seuraajiensa tärkein valvomisen kohde ei ole ajan merkit, vaan totuuden merkit. Meidän tulee varoa ennen kaikkea, ettemme usko sieluamme väärien opettajien sotasaaliiksi. Meidän ei tule kutsua ketään toista Kristukseksi, eikä meidän tule asettaa ketään vastaavaan asemaankaan. Sillä vain Yksi on ollut, yhä on ja on vastakin oleva ja kerran takaisin tuleva Kristus, meidän ihana Jeesuksemme. Jumala sanaa Raamattua me kutsumme Vanhaksi ja Uudeksi Testamentiksi. Nämä testamentit ovat yksi todistus Kristuksen sanoista ja tahdosta, ihan niinkuin maallinen testamentti todistaa kuolevan lopullisen tahdon. Jos maallinen testamentti on pätevä maallisissa tuomioissa, niin eikö Jumalan Pojan testamentti olisi pätevä sekä maallisissa että taivaallisissa eli hengellisissä tuomioissa ja armahtamisissa. Siksi meidän turvamme väärien opettajien pauloista on ennen kaikkea Jumalan sana.

Väärien opettajien ja helppoheikkimessiaiden lisäksi Jeesus avaa maailman tulevia päiviä. Kuoleman voittaja tietää, että me heti alamme murehtia, kun kuulemme viestejä levottomuuksista ja sodista. Tämä on sitä samaa pelkoa ja järkytystä, jota juutalaiset sittemmin kokivat Jerusalemin ja ennen kaikkea temppelin romahdettua. Tällainen pelko kertoo hengellisen luottamuksen rakentamisesta 600 tonnisten kivien varaan. Jeesuksella on näkökulmansa myös tähän: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Jos maailma sellaisen kuin me sen tunnemme, tulee Jumalan päätöksestä joka tapauksessa häviämään, niin miksi me takerrumme ulkoisiin puitteisiin ja inhimilliseen loistoon? Miksi me takerrumme tavaroihin ja omaisuuteen, niinkuin ne olisivat ruumiimme luonnollinen jatke tai ikuisen elämän lupaus? Jos ruumiimmekin on uhattuna Jeesuksen nimen tähden, niin eikö sitten kaikki halpa-arvoisempikin tavara?

Kristus siis tahtoo, että me kauheistakin olosuhteista huolimatta sokeasti laitamme luottomme Häneen, onhan Hän ainoa joka todellisesti näkee. Ja Hän kyllä näkee meidän hätämme ja laskeskelee hetkiä Herran päivään.

Sitä mukaan, kun maailma joutuu yhä synkkenevään pimeyteen ja ahdinkoon sotiensa, maanjäristystensä ja luonnonmullistustensa kanssa, joutuu tämä pieni lauma entistäkin suurempaan puristukseen. Synnytystuskat alkavat, ne voimistuvat hetki hetkeltä emmekä tiedä koska ne päättyvät. Siitä merkkinä on seuraavan ennustuksen toteutuminen:

Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

Tällaisia ennusteita ei ole tietenkään mukava kuulla, mutta Jeesus tahtoo olla rehellinen. Jos Hän ei kelvannut maailmalle, niin miten mekään kelpaisimme? Hänen seuraamisensa edellyttää ristin kantamista. Ja se risti on usein painava, tie on kuoppainen, emme näe eteenpäin ja maailma huutaa polkumme laidalla vuorotellen pilkkaa sekä houkuttavia säveliä. Meille on vain kerrottu, että eräs meni jo edeltä ristinsä kanssa, ja että Hän odottaa perillä, että saa nostaa meidänkin ristimme pois. Meidän ristimme käy painavammaksi ja vastenmielisemmäksi metri metriltä. Ja kuinka minun tekisi mieli heittää ristini jo tässä kohtaa ylämäkeä hiivattiin, eikö niin. Mutta meidän tulee kestää loppuun asti, jotta pelastumme Jeesuksen vihalta maailmaa kohtaan. Helpommin tietty sanottu kuin tehty. Mutta vaikka risti on painava, saamme yhä uudelleen huomata, että meitä kannetaan risteinemme. Jeesus ei siis loppujen lopuksi toivottelekaan siunauksia ja voimia määränpäästä käsin, jostain sieltä kaukaa. Ei vaan hän meidän huomaammattammekin kantaa, voimistaa ja rohkaisee meitä.

Näin hän tekee esimerkiksi meidän käydessämme ehtoolliselle. Muista mitä Jeesus sanoi: Tässä teillä on enemmän kuin temppeli. Jos me siis oikeasti uskomme, että me kohtaamme Kristuksen lihassa ja veressä, ja jos Hän sanojensa mukaan oikeasti on enemmän kuin temppeli, niin eikö ole järisyttävää, että sinä ja minä saamme pienenä suupalana maistaa enemmän Jumalan armoa ja läsnäoloa, kuin mitä opetuslapset saivat nähdä mahtavan temppelin muodossa? Niin paljon enemmän kuin temppelin rakennukset, on Kristuksen ruumis, ja niin paljon enemmän kuin siellä vuodatettu veri, on Vapahtajan veri, ja se kirkkauskin, joka kerran majaili kaikkeinpyhimmässä, onkin peräisin Jeesuksen kasvoista.

Oman vaelluksen valvomisen lisäksi meidän ei saa unohtaa samaa polkua kulkevia lähimmäisiä eikä edes maailman ihmisiä. Jeesuksen sanat ovatkin merkilliset: Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Siis meidän kristittyjenkin rakkaus kylmenee! Huomaa hyvä kuulija, ettei se pidä paikkaansa mitä maailma sanoo: “Antakaa meille vapaus toteuttaa itseämme, niin me toteutamme rakkautta!”. Päinvastoin Jeesus todistaa, että rikkoessaan Jumalan tahtoa vastaan ihmisen rakkaus hälvenee. Laittomuus ruokkii itsekkyyttää entisestään, ja itsekkyys jäädyttää rakkauden teot. Tämä onkin hyvä mittari jokaiselle seurakunnalle. Jos moraalinen tai opillinen laittomuus saa valtaa, sen seurauksena on raa’at rakkauden hedelmät. Hedelmistään puu tunnetaan, eikö vaan? (Rakkaus on yhtä kuin totuus, sillä Jumala on näitä molempia.)

Mutta hedelmistään tunnetaan myös elämän puu, ristinpuu, jolta riippuu kuoleman voittanut elämä. Ja tiedätkö mikä yhdistää sinua, minua ja opetuslapsia? Me kaikki olemme osallisia tästä kuolemattomasta elämästä. Me olemme sitä siksi, että meidän ruumiimme on pyhitetty Herralle ja me olemme rakennuskiviä hänen uudessa ja iäti pysyvässä hengellisessä temppelissään, hänen ruumiissaan, seurakunnassa. Ulkokuoremme on haavoittuvainen ja ehkä joku päivä meitä raastetaan kuin muinoin Herodeksen temppeliä, mutta meissä asuva ja meidät pyhittävä Kolminaisuuden Kirkkaus, Pyhä Henki, ei ole koskaan Perkeleen ulottuvilla eikä sen armoilla.

Tämä sama Pyhä Henki ajaa meitä levittämään sanan tulta, evankeliumia, kaikkiin maailman kolkkiin. Me teemme niin, koska Jeesus tahtoo pelastaa maailman omalta vihan päivältään. Ajattele, millainen maltti ja rakkaus Jumalalla on sinuakin kohtaan, kun Hän on jo tuhansia vuosia odottanut, että saisi maksaa pahalle palkkansa, mutta on viivyttänyt tuomiotaan, että sinäkin saisit siltä pelastua.

Mutta jos koet niinkuin minä, suurta epävarmuutta elämässäsi sekä uskon, Jumalan että tulevaisuuden suhteen, niin kuule vielä, mitä Jeesus sinulle julistaa: Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra Jeesus, sinun armahtajasi.

Minä olen nyt julistanut valtakunnan evankeliumin kaikille teille todistukseksi ja nyt tulee saarnan loppu. Aamen.