Tulin, näin ja koin Torinon käärinliinat ”kasvoista kasvoihin” tässä hiljan, kun viiden muun hullun kanssa ajoimme 1/8 osaa maapallon ympärysmitasta Italiaan ja takaisin. Jo ennen perille pääsyä olin varma, että saan katsella ainoaa aitoa kuvaa Jeesuksen ihmiskasvoista. Silti kuvan näkeminen pysäytti. Voiko tuollainen ihan tavallisen miehen kidutettu ruumis ja kasvot kuulua Jumalan Pojalle?
Jos pelkkä kuva kankaassa saa minut miettimään, miten muka Jumala voi tulla ihmiseksi, niin eikö paljon enemmän epäilyttänyt niitä, jotka näkivät hänen herkuttelevan taateleilla ja huuhtovan viinillä matkapölyt kurkustaan?
Täytyy se silti uskoa. Nimittäin Jumalan tuleminen ihmiseksi on yhtä kuin pelastuksen tuleminen ihmiselle. Jos kiellämme että Poika on poika Jumalan, tuomitsemme itsemme helvettiin. Meidän uskonelämämme kulmakivi on se, että uskomme ja tunnustamme Jeesuksen Jumalan ihmiseksi tulleeksi Pojaksi.
Kun maailmalla on Perkeleen sitä kahlitessa lieviä vaikeuksia sisäistää, että puusepän poika on itse Jumala, on meidän kristittyjen usein vaikea muistaa, että Jumala on todella tullut ihmiseksi ja mieheksi. Harvemmin pysähdymme miettimään, että jos Jumala tulee ihmiseksi, hän tulee meidän kaltaiseksemme. Tosin ilman syntiä.
Jeesus on monista elokuvista ja piirroksista tuttu hahmo, jolla ei ole liikaa huumorintajua, joka kävelee ja elehtii hartaasti kuten pyhän miehen sopii ja jolla on usein hohtavan valkoinen vaate sinisellä pormestarin nauhalla. Ei hän käy puun takana vessassa, ei hän niistä nenäänsä, ei siisti partaansa, ei nauti auringon valosta kasvoillaan Genesaretin järven rannalla tai naura opetuslasten kanssa samarialaisvitseille.
Entä miten nuori ja varttuva Jeesus? Tottahan hän koki murrosiän, orastavan miehisyyden hämmentävät kysymykset ja huomasi oman kehonsa muutokset. Ehkä hänen puheensa sammalsi kun naapurin Ruut hymyillen kysyi, voisiko Jeesus nostaa hänellekin vettä kaivosta. Ehkä hänenkin hermonsa oli tavallista kireämmällä virityksellä, kun äiti huolehti liikaa teini-Jeesuksen menoista ja tulemisista.
Meidän on hyvä muistaa, että Jeesus ehti pyörittää maapalloa jalkojensa alla noin 30 vuotta ennen saarnavirkansa aloittamista, elellen ja oleillen ihan kuin kuka tahansa meistä. On toki uskottava, että hänen elämänsä, valintansa ja sanansa olivat jo tuolloin mitä suurinta todistusta kävelevästä evankeliumista.
Viisas ystäväni saarnasi Jeesuksen elämästä. Hän huomautti, että ehkäpä Jeesus olisi ollut jo 20-vuotiaanakin valmis alkaa pelastamaan maailmaa. Mutta ystäväni ajatteli, että Jumala tahtoi rauhassa kokea ja elää tätä tavallisen pulliaisen elämää. Mitä se on, mitkä ovat ne arkipäivän haasteet, ilot ja surut, häät ja hautajaiset, mitä on raikuva nauru ja mitä flunssainen yskä.
Mitä on kuolema ja mitä elämä. Edellisen Hän sittemmin voitti, jälkimmäiseksi Hän tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti