Pientä sielunmaailmaamme hallitsevat monet eri mielikuvat. Näistä osa on vääristyneitä ja kärjistyneitä. Vaikka usko Kristukseen onkin mysteeri ja lepää näkymättömien naulojen varassa, käsittelemme myös uskonasioita erilaisten mielikuvien avulla. Tässä ei sinänsä ole mitään outoa tai pahaa. Ongelma on siinä, että synnin pimentämät mielikuvat hämärtävät myös tapaamme käsitellä hengellisiä asioita.
Vääristyneistä mielikuvista sitkeimmät koskettanevat Kolmiyhteistä Jumalaa. Kaikista tunnetuista opinkohdista huolimatta tuntuu siltä, että mielessämme pilkomme Jumalan kolmeen hyvin erilaiseen osaan.
On Isä, joka Vanhassa Testamentissa on lähes koko ajan vihainen ja kostonhaluinen. Sen sijaan Poika ja Pyhä Henki vetäytyvät vihaisen Isän taakse. Uudessa Testamentissa Isä onkin sitten leppynyt ”vanhoilla päivillään” ja Poika taas uskaltaa tulla esiin Isänsä helmoista puhumaan mukavia Isän rakkaudesta. Pyhä Henki puolestaan kulkee missä tahtoo ja tekee mitä huvittaa.
Kärjistänkö? Kyllä. Olenko kuitenkin oikeilla jäljillä? Uskoakseni. Väitän, että meidän kristittyjen on käytännössä vaikea mieltää, että on todella olemassa yksi ja muuttumaton Kolmiyhteys. Jumala, jonka kolme persoonaa toimivat, ajattelevat, tahtovat ja puhuvat kaikki yhdessä ja yksissä tuumin. Tosin ei koskaan Sanaa vastaan. Jos ajattelet, että mielikuvasi Kolmiyhteydestä myös käytännössä vastaavat opinkohtia, niin ei haitanne, jos testaamme niitä vähän.
Mitä jos sanon, että Pyhä Henki hukutti koko maailman vedenpaisumuksen alle? Tai että Pyhä Henki surmasi tottelemattomat israelilaiset erämaassa? Tai että Jeesus poltti Sodoman ja Gomorran maan tasalle? Tai että Jeesus käski tappaa filistealaisten vaimot ja lapsetkin. Tai että Isä armahti syntisen naisen. Tai että kulkiessaan opetuslastensa kanssa Isä katkoi tähkäpäitä sapattina?
Tarkoituksenani ei ole tietenkään eritellä eri persoonien tekemisiä. Tahdon vain sanoa, että kaikki Jumalan kolme persoonaa ovat sekä vastuussa että kiitosta vailla kaikesta, mitä Jumala tekee tai puhuu. Emme voi jakaa Kolmiyhteyttä vihaisiin tai armollisiin persooniin.
No mitä tämä tarkoittaa herkän ja heikon sieluriepumme kannalta? Ainakin sitä, ettei meidän tarvitse lasten lailla juosta kysymään ”äidiltä” kun ”isä” ei anna lupaa. Kun rukoilemme, rukoilemme yhtä Jumalaa, kun teemme hyvää, sen vaikuttaa yksi Jumala. Kun Jeesus tuomitsee syntimme, sen tekee yksi Jumala, ei vain yksi persoona. Samoin on, kun Isä armahtaa meidät synneistämme.
Tämä tarkoitaa myös sitä, että meihin on kasteessa istutettu koko Jumalallinen arsenaali, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Isä, joka on lähettänyt Poikansa, Poika, joka on lähettänyt Pyhän Hengen. Pyhä Henki, joka kirkastaa Jeesusta, Jeesus joka kirkastaa Isää. Meissä kristityissä asuu siis kaikessa täyteydessään yksi Jumala, joka on armahtanut syntisen ja on ottanut tämän lapsekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti