Huomaammeko olevamme lapsia?

 "Koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"" Gal. 4:6

Jos minulta kysyttäisiin, mitä on olla kristitty, niin mitä vastaisin? Voisin varsin luontevasti kertoa olevani pelastettu helvetistä taivaaseen, Jeesuksen toimesta nimittäin. Voisin kertoa myös elämää rakentavista arvoista. Voisin paljastaa, mistä on elämä peräisin ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Monella muullakin seikalla voisin tyhjentää pöydän Juttu-pokaaleista.

Mutta huomaisinko sanoa, että olen Kaikkivaltiaan lapsi?

Me kristityt usein hurskastelemme peilillemme ja toisillemme, mitä kaikkea me Jumalan valtakunnassa touhuamme. Olemme pastoreita, saarnaajia, rukoilijoita, lähetystyöntekijöitä, muusikoita, piirijohtajia, pyhäkoulunopettajia. Näiden lisäksi olemme vielä sitä ja tätä ja tuotakin. Lista on loputon ja useilla on ruksi liian monessa kohtaa. Sitten ihmiset polttaa loppuun, ei ”Hengen tuli”, vaan stressi.

Näemme itsemme kiusallisen helposti vain palvelustoimen kautta. Jos taas emme näe itseämme jossain ”pyhässä” toimessa, saatamme alentaa arvoamme palvelustoimen näennäisen puuttumisen takia. Tällöin olemme helposti omissa silmissämme väliinputoajia, luusereita, tusinakristittyjä, jotka sattumalta pääsivät arkkiin elukoiden joukossa. Emme katso olevamme arvollisia majailemaan kahdeksan hurskaan seurassa, vaan jaamme koppimme mieluummin laaman kanssa.

Mutta muistammeko, että meidät on nimeltä kutsuen pyhästi kastettu Jumalan lapseuteen, ei palvelemiseen? Keventääkö sydäntämme ensi sijassa se, että meidät on

vapautettu Perkeleen orjuudesta Jumalan palvelemiseen vai se, että Jumala on ostanut meidät Perkeleen verkoista omiksi lapsikseen? Eikös jälkimmäinen olekin evankeliumin ydin?

”Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” Näin itse Kristus kehottaa meitä laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Iloitkaamme Pyhässä Hengessä lapseksiottamisestamme, sitten vasta siitä että saamme lapsina myös palvella Häntä.

Jeesus opettaa meitä turvautumaan kaikessa Taivaalliseen Isään. Ja tuo kaikki sattuu sisältämään huolien lisäksi myös meille annetut palvelustehtävät. Jeesus itsekin turvautui elämässään ja tehtävässään Isään. Hän tiesi siis myös kokemuksesta mitä opetti.

Taivaallinen Isämme jos kuka ymmärtää tuskaamme ja hätäämme. Hän kestää marinaamme, vihastumistammekin. Hän sietää jopa epäuskoamme ja pilkkaamme. Kun näihin ryhdymme, niin Hän isällisesti käskee turvautumaan Kristukseen. Isä ottaa asiamme hoitaakseen, antaa sämpylän ja housut. Hän antaa, johdattaa ja ravitsee. Hän myös nuhtelee ja ravistelee hereille synnin unesta.

Tällainen Isä meillä lapsilla on. Isän hyvyys motivoi meitäkin ahkeroimaan hyvissä teoissa ja valtakunnan tehtävissä. Palvelkaamme Jumalaa siis Hänen sylistään käsin.

"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36”